Fenomenografia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Fenomenografia on kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen yksi tutkimussuuntaus. Fenomenografia sanana muodostuu kreikankielisistä sanoista fainomenon (ilmiö) ja graphein (kuvata, merkitä, kirjoittaa, mitata)[1]. Karkeasti sanottuna fenomenografia tutkii ihmisten moninaisia – ja usein ristiriitaisiakin - käsityksiä maailmassa esiintyvistä ilmiöistä ja asioista ja pyrkii kuvaamaan niitä. Pääpaino tutkimuksessa on laadullisesti ja sisällöllisesti erilaisten käsitysten vertailemisessa, ei niinkään ilmiöissä tai tutkittavissa henkilöissä itsessään. Fenomenografian tavoitteena on siis päästä käsiksi ihmisten erilaisiin päätelmiin, tulkintoihin ja ajatuksiin ja vertailla niitä – etsiä samankaltaisuuksia, erilaisuuksia ja poikkeavuuksia. Käsitysten sisältö ja käsitysten suhteutuminen toisiinsa ovat erityisesti mielenkiinnon kohteena[2].

Keskeisiä käsitteitä fenomenografiassa ovat ”ensimmäisen asteen näkökulma” ja ”toisen asteen näkökulma”, joista ensimmäisellä viitataan positivistiseen käsitykseen siitä, että voimme saada suoraan tietoa todellisuudesta. Marton halusi erottautua positivistisesta ajattelusta korostamalla toiseen asteen näkökulmaa, jolla taas tarkoitetaan todellisuuden rakentumista sosiaalisesti ja konstruktivistisesti – näemme ja koemme asiat aina jonkinlaisten ”silmälasien” lävitse[2].

Fenomenografian historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäistä kertaa sanaa fenomenografia on käyttänyt Ulrich Sonneman vuonna 1954 kirjassaan Existence and Therapy[3], mutta tällä ei ole mitään tekemistä empiirisen fenomenografisen tutkimusotteen kanssa. Mahdollisesti Sonnemanin kirja on vaikuttanut Ference Martoniin tämän valitessa nimeä tutkimusotteelle.

Fenomenografisen tutkimussuuntauksen voidaan nähdä syntyneen ruotsalaisen kasvatus-psykologin ja tutkijan, Ference Martonin, ja hänen kollegoidensa tutkimusten myötä. Termi ”fenomenografia” ilmestyi julkiseen tieteelliseen keskusteluun varsinaisesti vuonna 1981[4][5], Martonin julkaiseman ”Phenomenography - describing conceptions of the world around us” -teoksen myötä, mutta ensimmäiset fenomenografiset tutkimukset tehtiin jo 1970-luvulla Göteborgin yliopistossa. Näissä tutkimuksissa Marton tutki eri tieteenalojen tiedonmuodostusta ja yliopisto-opiskelijoiden käsityksiä oppimisesta[6][2].

Koska fenomenografia kehittyi aluksi vastaamaan pragmaattisiin oppimisen ja opettamisen kysymyksiin, ei fenomenografian tieteenfilosofisia reunaehtoja aluksi määritelty kovinkaan tarkasti[4][7]. Tutkimus painottui siis aluksi empiiriseen tutkimukseen, joka pohti reaalimaailman ongelmia, teoreettisen pohdinnan ja tutkimuksen jäädessä vähemmälle. Fenomenografian ontologisia ja epistemologisia perusteita onkin määritelty vasta myöhemmin kritiikin ja muista tutkimussuuntauksista erottautumisen myötä. Varsinkin fenomenologian ja fenomenografian väliseen suhteeseen liittyvä keskustelu on vauhdittanut tieteenfilosofisten lähtökohtien muodostumista[8][7].

Fenomenografista tutkimusstrategiaa on sovellettu lähinnä eurooppalaisessa laadullisessa tutkimuksessa pohjoismaissa, Britanniassa ja Australiassa[9]. Pohjois-Amerikassa fenomenografia on melko tuntematon tutkimussuuntaus. Esimerkiksi Denzinin ja Lincolnin laadullisen tutkimuksen käsikirjassa[10] ei ole huomioitu fenomenografiaa ollenkaan. Syntyessään fenomenografinen tutkimus keskittyi erilaisiin oppimiskäsityksiin, sittemmin on keskitytty erilaisiin kasvatuksen ja koulutuksen ilmiöihin ja viime vuosina on tutkittu erityisesti oppimisen ja tietoisuuden perusteita[2]. Fenomenografiasia tuloksia on alettu hyödyntää myös opetuksen suunnittelussa[11]. Fenomenografia on myös levinnyt kasvatustieteestä muille ihmistieteiden aloille. Esimerkiksi Jan Theman on soveltanut fenomenografista otetta politiikan tutkimuksessa[12]. Muun muassa Ruth Dunkin on soveltanut fenomenografista otetta taloustieteessä[13]. Myös kirjastotieteessä on käytetty fenomenografista tutkimusotetta[14].

Fenomenografista tutkimusotetta on käytetty ahkerasti suomalaisessa kasvatustieteellisessä tutkimuksessa[8]. Fenomenografiaa on käytetty Suomessa myös yhteiskuntapoliittisessa tutkimuksessa[15][16][17][18][19][20], taidekasvatuksen tutkimuksessa[21] hoitotieteessä[22] sekä ohjausalan tutkimuksessa [23][24][25][26][27]

Aineiston keruu ja analyysi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fenomenografisella tutkimussuuntauksella ei ole omaa laadullisen aineiston keräysmetodia. Aineistoa voidaan siis kerätä fenomenografiseen analyysiin periaatteessa kaikilla erilaisilla laadulliselle tutkimukselle tyypillisillä tavoilla (esim. kirjoitelmat, dokumentit, kyselyt, havainnoinnit, piirrokset), mutta yleisin aineistonkeruutapa on haastattelut.[28]

Fenomenografisessa analyysissa on omaksuttu Grounded-teoriasta tuttu aineistolähtöisyys, joka tarkoittaa sitä, että tulkinnat tehdään aineiston pohjalta. Fenomenografiaa käyttävän tutkijan tulee kuitenkin olla teoreettisesti perehtynyt tutkittavaan asiaan, sillä se suuntaa aineiston hankintaa[2]. Aiempi tutkimus ei kuitenkaan määrittele esimerkiksi fenomenografiassa muodostettavia kategorioita, vaan kategoriat nousevat aineistosta käsin[28][29]. Näin fenomenografia eroaa esimerkiksi sisällönanalyysista, jossa teoria on tutkimuksen lähtökohta.

Aineistolähtöisyys merkitsee myös sitä, että kaikki mahdolliset ristiriitaisuudet otetaan huomioon[7]. Tätä voidaan pitää fenomenografian vahvuutena: se ottaa parhaimmillaan yksittäisenkin poikkeavan käsityksen huomioon, eikä häivytä sitä enemmistökäsitysten alle. Tällainen avoin aineistonkäsittelytapa synnyttää uutta tietoa[30][29].

Aineiston analyysin viisi vaihetta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fenomenografinen aineiston analyysi voidaan jakaa viiteen eri vaiheeseen[7][29]:

1. Empiirisen aineiston lukeminen - Kirjalliseen muotoon saatettu empiirinen aineisto luetaan useaan kertaan läpi kokonaiskuvan muodostamiseksi. Mikäli aineisto on myös äänitetyssä muodossa, voi olla hyödyllistä myös kuunnella aineisto kokonaisuutena.

2. Analyysin kohteena olevien ilmausten etsiminen ja tulkinta - Etsitään aineistosta tutkimuskysymysten kannalta relevantteja ilmauksia ja käsityksiä. Nämä voivat olla yksittäisiä sanoja, lauseita tai ajatuskokonaisuuksia. Kunkin ilmauksen kohdalla myös mietitään mikä on sen tarkoitus ja muodostetaan tämän pohjalta merkityksiä eli ”merkitysyksikköjä”. Merkitysten muodostaminen ilmauksista tapahtuu intersubjektiivisesti, eli sekä tutkittavan henkilön ilmauksen että tutkijan tulkinnan pohjalta. Tutkija ikään kuin rekonstruoi ilmauksen tekijän intention oman asiantuntemuksensa ja tutkimusta koskevan taustatiedon ja kontekstin pohjalta.

3. Merkityssisältöjen vertailu toisiinsa - Löydettyjä merkitysyksikköjä lajitellaan ja ryhmitellään laajemmiksi merkityskategorioiksi, jotka selittävät ja kuvaavat käsitysten erilaisuutta. Yksittäinen merkityskategoria voi muodostua jopa vain yhdestä merkitysyksiköstä, sillä fenomenografiassa ollaan kiinnostuneita käsitysten laadullisista eroista – ei niinkään määrällisistä eroista.

4. Merkityskategorioiden kuvaaminen abstraktimmalla tasolla - Merkityskategorioista muodostetaan teoreettiseen tietoon yhdistettyinä laajempia, ylemmän tason kuvauskategorioita, jotka muodostavat lopulta tutkijan oma teorian tutkittavaan aiheeseen liittyen.

5. Kuvauskategoriajärjestelmän muodostaminen - Lopuksi merkityskategoriat kuvataan kuvauskategoriajärjestelmänä (”tulosavaruus”), jossa on nähtävissä tutkimustulokset tiivistetyssä muodossa.

Fenomenografian ontologia ja epistemologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ontologisesti fenomenografia sijaitsee realismin ja konstruktivismin välimaastossa[2]. Fenomenografian realistinen näkökulma näkyy siinä, että ihmisen ulkopuolella ajatellaan olevan ihmisestä riippumaton todellisuus, jota voidaan lähestyä tieteen keinoin[31]. Tätä todellisuutta ei tosin kyetä löytämään sellaisenaan (ensimmäisen asteen näkökulma), vaan se näyttäytyy meille aina suhteessa maailmaan (toisen asteen näkökulma)[2][28].

Fenomenografian realistinen vivahde näkyy myös Martonin ajatuksessa kustakin ilmiöstä muodostettavien käsitysten rajallisesta määrästä[4]. Huuskon ja Paloniemen[2] mukaan ”rajatulla määrällä” tarkoitetaan fenomenografiassa ajatusta siitä, ”että tietyssä yhteisössä tai kulttuurissa on tiettynä ajankohtana voimassa rajallinen määrä erilaisia tapoja käsittää jokin ilmiö.” Ihmisen tuolla puolen olevassa todellisuudessa on siis kaikki se ”materiaali”, josta ihmiset voivat muodostaa käsityksiä ja näitä käsityksiä voi muodostua vain tietty määrä, koska materiaalia ei voi tarkastella ”kukin omalla tavallaan” (relativismi).

Fenomenografian ontologia on jossain määrin jännitteinen, sillä fenomenografian ontologisen skaalan toisessa päässä oleva konstruktivismi taas päinvastoin ajattelee, että ihmiset itse konstruoivat henkilökohtaiset ja sosiaaliset todellisuutensa[32]. Toisaalta varsinkin kriittiset konstruktivistit ovat myöntäneet ihmisestä ulkopuolella olevan todellisuuden olemassaolon. Keskeistä on, ettei tästä todellisuudesta voida tehdä suoria päätelmiä, vaan kaikki tapahtuu tulkiten ja käsityksiä konstruoiden (toisen asteen näkökulma).

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fenomenografiaa on kritisoitu siitä, että ihmisillä on aidosti erilaisia käsityksiä asioista ja joskus nämä käsitykset ovat myös virheellisiä ja epätotuudenmukaisia[33]. Kysymys palautuu kuitenkin tutkijan kompetenssiin arvioida käsitysten merkityksiä ja niiden relevanssia suhteessa tutkimusongelmiin. On myös hyvä huomioida, että fenomenografian totuuskäsitys on monistinen, ei dualistinen, jolloin tiukkaa erottelua itse ilmiön ja yksilön siitä muodostetun käsityksen välille ei tehdä. Ilmiöt ja ongelmat ovat olemassa ihmisen mielessä ja ajattelussa, eivät niistä irrallaan[29]. Fenomenografiassa korostetaan sitä, etteivät maailma ja yksilö ole toisistaan erillään olevia substansseja. Molemmat kuuluvat samaan yhteen maailmaan, ”joka on samanaikaisesti sekä todellinen että koettu”[2] Fenomenografisen tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena ei ole tehdä väitteitä todellisuudesta, vaan kuvata ihmisten arkitodellisuudessa muodostuneita käsityksiä todellisuudesta[2]. Tämä non-dualistinen käsitys maailmasta on myös yksi perustelu käsityksen tutkimisen mielekkyydelle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Kroksmark, T. 1987. Fenomenografisk Didaktik. Göteborg studies in educational sciences 63.
  2. ↑ a b c d e f g h i j Huusko, M. Paloniemi, S. 2006. Fenomenografia laadullisena tutkimussuuntauksena kasvatustieteissä. Kasvatus 37 (2), 162 - 173.
  3. ↑ Sonnemann, Ulrich: Existence and Therapy: An Introduction to Phenomenological Psychology and Existential Analysis. New York: Grune & Stratton, 1954.
  4. ↑ a b c Marton, F. 1988. Phenomenography: a research approach to investigating different understandings of reality. Teoksessa R.R. Sherman & R.B. Webb (eds) Qualitative research in education: focus and methods. London: Falmer Press, 141 - 161.
  5. ↑ Hung-Ming, L. Han-Jen, N. 2011. A Phenomenographic Approach for Exploring Conceptions of Learning Marketing among Undergraduate Students. Business and Economics Research Vol. 1, No. 1: E3
  6. ↑ Uljens, Michael: Phenomenological Features of Phenomenography. Gothenburg: University of Gothenburg, 1992.
  7. ↑ a b c d Lätti, M. 2008 Ohjaus osana opettajan työtä. Perusopetuksen aineenopettajien käsityksiä ohjauksesta. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja. A: Tutkimuksia, 20.
  8. ↑ a b Kakkori, L. Huttunen, R. 2010. Fenomenologia, hermeneutiikka ja fenomenografinen tutkimus. http://users.utu.fi/rakahu/fenomenografia2011.pdf (Arkistoitu – Internet Archive) [luettu 29.9.2013]
  9. ↑ Webb, G. 1997. Deconstructing deep and surface: towards a critique of phenomenography. Higher Education 33: 195 - 212
  10. ↑ Denzin, N. Lincoln, Y. 2005. The Sage Handbook of Qualitative research. Kolmas painos. Sage Publications.
  11. ↑ Jaana Kettunen, Päivi Tynjälä: Bridging the gap between research and practice: using phenomenographic findings to develop training for career practitioners. International Journal for Educational and Vocational Guidance, 1.4.2022, 22. vsk, nro 1, s. 247–262. doi:10.1007/s10775-021-09483-2. ISSN 1573-1782. Artikkelin verkkoversio. en
  12. ↑ Theman, Jan: Uppfattningar av politisk makt. Göteburg: University of Gothenburg, 1983.
  13. ↑ Dunkin, Ruth: Making sense of change: the change agents' perspective. Melbourne: The University of Melbourne, 1999.
  14. ↑ Christine, Bruce et al.: Information Experience: Approaches to Theory and Practice. Bingley: Emerald Group Publishing Limited, 2014. ISBN 978-1783508150.
  15. ↑ Anttonen, Ritva: " Manne takaraivossa": ennakkoluulot ja syrjintä suomalaisten romaniyrittäjien kokemana: fenomenografinen tutkimus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2009. ISBN 978-951-39-3505-4. Teoksen verkkoversio.
  16. ↑ Valokivi, Heli: Kansalainen asiakkaana - Tutkimus vanhusten ja lainrikkojien. Tampere: Tampereen yliopisto, 2008. ISBN 978-951-44-7181-0. Teoksen verkkoversio.
  17. ↑ Tainio, Hannele: Kaupunkiköyhälistö asunnottomuuskierteessä: näkökulmia pääkaupunkiseudun pitkäaikaisasunnottomuuteen. Tampere: Diakonia-ammattikorkeakoulu, 2009. ISBN 978-952-493-057-4. Teoksen verkkoversio.
  18. ↑ Sellergren, Hanna: Nuorisopsykiatrian poliklinikan asiakasyhteistyö : Metodina työntekijöiden fokusryhmähaastattelu. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2007.
  19. ↑ Haapaniemi, Piia: Fenomenografinen analyysi. Fenomenografisen analyysin lähtökohdat ja esimerkki aineiston analyysistä sosiaalityön tutkimuksessa. Tampere: Tampereen yliopisto, 2013. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. ↑ Pylväs, Maria: SOSIAALITYÖN ASIANTUNTIJUUS ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA. Oulu: Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, 2003. ISBN 952-5441-07-5. Teoksen verkkoversio.
  21. ↑ Niiniskorpi, Soile: Käsityksiä kuvataiteesta - Kuvataideopettaja taiteen tekijänä ja kokijana. Jyväskylä: Taideteollinen korkeakoulu, 2009. ISBN 978-951-558-294-2.
  22. ↑ Laitila, Minna: Asiakkaan osallisuus mielenterveys- ja päihdetyössä Fenomenografinen lähestymistapa. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto, 2010. ISBN 978-952-61-0224-5. Teoksen verkkoversio.
  23. ↑ Jaana Kettunen: Career experts’ conceptions of innovation in career development. International Journal for Educational and Vocational Guidance, 8.10.2021. PubMed:34642593. doi:10.1007/s10775-021-09509-9. ISSN 1573-1782. Artikkelin verkkoversio. en
  24. ↑ Jaana Kettunen, Julia Panke Makela: Practitioners’ conceptions of ethical practice in social networking in career services. International Journal for Educational and Vocational Guidance, 1.10.2019, 19. vsk, nro 3, s. 345–362. doi:10.1007/s10775-018-9383-4. ISSN 1573-1782. Artikkelin verkkoversio. en
  25. ↑ Jaana Kettunen, James P. Sampson: Challenges in implementing ICT in career services: perspectives from career development experts. International Journal for Educational and Vocational Guidance, 1.4.2019, 19. vsk, nro 1, s. 1–18. doi:10.1007/s10775-018-9365-6. ISSN 1573-1782. Artikkelin verkkoversio. en
  26. ↑ Nykänen, Seija: Ohjauksen palvelujärjestelyjen toimijoiden käsitykset johtamisesta ohjausverkostossa. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto., 2010.
  27. ↑ Jaana Kettunen, Sally-Anne Barnes, Jenny Bimrose, Alan Brown, Raimo Vuorinen: Career experts' conceptions of systems development in lifelong guidance. International Journal for Educational and Vocational Guidance, 2.4.2023. doi:10.1007/s10775-023-09595-x. ISSN 1573-1782. Artikkelin verkkoversio. en
  28. ↑ a b c Jaana Kettunen, Päivi Tynjälä: Applying phenomenography in guidance and counselling research. British Journal of Guidance & Counselling, 2.1.2018, 46. vsk, nro 1, s. 1–11. doi:10.1080/03069885.2017.1285006. ISSN 0306-9885. Artikkelin verkkoversio.
  29. ↑ a b c d Syrjälä, L., Ahonen, S., Syrjäläinen, E. Ja Saari, S. 1994. Laadullisen tutkimuksen työtapoja. Kirjayhtymä. Helsinki
  30. ↑ Reikko, Kai & Salonen, Kari & Uusitalo, Ilkka: Puun ja kuorn välissä - Lähijohtajuus sosiaali- ja terveysalalla. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 2010. ISBN 978-952-216-128-4. Teoksen verkkoversio.
  31. ↑ Visala, A. 2010. Mitä tiede ei voi kertoa sinulle. Aku Visala ja Perussanoma Oy.
  32. ↑ Peavy, V. 1999. Sosiodynaaminen ohjaus. Konstruktivistinen näkökulma 21. vuosisadan ohjaustyöhön. Psykologinen Kustannus Oy.
  33. ↑ Metsämuuronen, J. 2006. Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. International Methelp Ky
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Fenomenografia&oldid=21813808”