Fendt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fendt
Perustettu 1937
Kotipaikka Marktoberdorf, Baijeri
Emoyhtiö AGCO
Kotisivu www.fendt.com
Fendt Farmer Turbomatik

Fendt on saksalainen traktorimerkki. Sitä maahantuo Suomeen AGCO Suomi Oy[1] eli Valtran oma myyntiyhtiö. Traktori on ollut myynnissä aikaisemmin mm. Tuko-Maataloudella. Fendt on osa AGCO-yhtymää[2], kuten myös Valtra, Massey Ferguson ja Challenger. Fendt on perustettu 1937 ja se liittyi AGCO:on vuonna 1997.

Fendtin traktoritehdas ja päämaja sijaitsee Marktoberdorfissa Baijerissa, aivan eteläisessä Saksassa. Lisäksi yhtiöllä on mm. ohjaamotehdas Asbach-Bäumenheimissä sekä nurmityökoneita valmistavat tehtaat Hohenmölsenissä ja Feuchtissa. Fendtin puimurit valmistetaan AGCO:n tehtaalla Italian Breganzessa. AGCO Suomi otti traktoreiden lisäksi valikoimiinsa myös Fendtin leikkuupuimurit, paalaimet ja noukinvaunut marraskuussa 2018.[3]

Fendt-yhtiöillä on noin 6000 työntekijää ja sen liikevaihto on yli 2 miljardia euroa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veljekset Hermann ja Xaver Fendt valmistivat ensimmäisen traktorinsa vuonna 1930 isänsä Johann Georg Fendtin opastuksella. Traktorissa oli kuusi hevosvoimaa ja sen lempinimi oli Dieselross, eli dieselori. Aiemmin yritys oli valmistanut mm. hevosvetoisia maataloustyökoneita.[4]

Sodan jälkeen Fendtin kuuluisimpia traktorimallisarjoja olivat Farmer, Favorit ja Fix. Fendt ei ollut kiinnostunut oman moottorin valmistamisesta, kuten useimmat kilpailijat, vaan keskittyi omien vaihteistojen kehitystyöhön. Fendt esitteli vuonna 1995 Agritechnica-näyttelyssä Hannoverissa 926 Favorit -mallin, jossa oli ensimmäisenä portaaton Vario-vaihteisto. Portaattomasta vaiheistosta on tullut myöhemmin Fendtin tavaramerkki ja nykyisin kaikki Fendtit on varustettu portaattomalla vaihteistolla. Myös muut traktorinvalmistajat ovat esitelleen omia portaattomia vaihteistojaan. Fendtien lisäksi Vario-voimansiirtoa käytetään mm. monissa muissa AGCO-konsernin traktoreissa.[5]

Mallisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fendt 500 Vario.

Fendtin traktorimallisto on nimetty sataluvuin pienimmästä 200-sarjasta suurimpaan 1000-sarjaan. Hevosvoimina teholuokka yltää 72 hevosvoimasta 517 hevosvoimaan. Sarjan nimessä Vario kuvaa portaatonta voimansiirtoa. Tämä mallisto oli voimassa joulukuussa 2018.[6]

Fendt 1000 Vario kyntää.

Fendt 200 Vario -sarja

- 79–124 hevosvoimaa

Fendt 300 Vario -sarja

- 113–152 hevosvoimaa

Fendt 500 Vario -sarja

- 130–165 Vario -sarja

Fendt 700 Vario -sarja

- 150–246 hevosvoimaa

Fendt 800 Vario -sarja

- 226–287 hevosvoimaa

Fendt 900 Vario -sarja

- 296–415 hevosvoimaa

Fendt 1000 Vario -sarja

- 396–517 hevosvoimaa

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fendt on portaattomalla voimansiirrolla varustetuista traktoreista tunnettu saksalainen laatumerkki. Fendt on Saksassa markkinaykkönen merkittävällä erolla toiseksi myydyimpiin malleihin. Portaattomassa voimansiirrossa syntyy hieman enemmän tehonhävikkiä kuin mekaanisessa voimansiirrossa. Suurempi hävikki johtuu voimansiirron hydrostaattisesta osasta, jonka hyötysuhde ei yllä mekaanisen vaihteiston tasolle. Fendtin vaihteiston hyötysuhde on kuitenkin parempi kuin aikaisemmissa portaattomissa johtuen siitä, että se ei ole kokonaan hydrostaattinen. Fendtin vaihteiston hyvästä hyötysuhteesta kertovat useat puolueettomat tutkimukset polttoaineenkulutuksesta sekä se, että Fendtin vaihteistoöljyt eivät lämpene raskaassakaan ajossa juuri yli 80-asteiseksi.

Fendt Rogator 645 kasvinsuojelurusiku

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. [www.agcosuomi.fi AGCO Suomi Oy]
  2. [www.agcocorp.com AGCO Corporation]
  3. Eeva Linnainmaa: Kenelle Fendtin heinäkoneet sopivat parhaiten?. Maaseudun Tulevaisuus, 16.11.2018. Viestilehdet Oy.
  4. Klaus Herrmann: 75 Jahre Dieselross, EIne Erfolgsgeschichte.. Stuttgart: Ulmer Verlag, 2005. ISBN ISBN 3-8001-4793-9..
  5. Klaus Herrmann: Die Fendt-Chronik, Vom Dieselross zum Vario.. Stuttgart: Ulmer Verlag, 2006. ISBN 3-8001-4863-3..
  6. AGCO Suomi Oy: Fendtin kotisivu AGCO Suomi Oy. Viitattu 4.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.