Fanni Luukkonen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fanni Luukkonen.
Fanni Luukkosen hauta Iin Kruununsaaren hautausmaalla.

Fanni Luukkonen (13. maaliskuuta 1882 Oulu27. lokakuuta 1947 Helsinki) oli Lotta Svärd -järjestön pitkäaikainen johtaja.[1]

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fanni Luukkonen syntyi Helsingissä koneenkäyttäjä Olli Luukkosen ja vaimonsa Katariina Sofian (o.s. Palmgren) keskimmäisenä lapsena. Hänen syntymänsä aikoihin perhe oli kuitenkin muuttamassa uuden tulokkaan ja tämän paria vuotta vanhemman isoveljen Mauritz Emilin kanssa Ouluun. Luukkonen opiskeli Oulun tyttökoulussa ja myöhemmin Helsingin Jatko-opistossa. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1902 ja kansakoulunopettajaksi 1906. Aluksi hän työskenteli Oulussa ja vuodesta 1912 lähtien Sortavalassa. Sortavalassa Fanni Luukkosen isänmaantunne voimistui kaupungin kärsiessä venäläisten sorrosta.

Sisällissodan aikaan Sortavalassa toimi suojeluskunta, jonka toimintaa Fanni Luukkonen pääsi seuraamaan läheltä ja hän sai käsityksen siitä, millaisia tehtäviä puolustusvoimat voisivat tarjota naisille.

Sisällissodan jälkeen Fanni Luukkonen liittyi Lotta Svärd -järjestöön, jonka piirisihteeriksi hänet valittiin vuonna 1921. Hänet tunnettiin ahkerana organisaattorina ja niinpä 1925 hänestä tuli Lotta Svärdin keskusjohtokunnan jäsen. Vuonna 1929 hänet valittiin yksimielisesti järjestön puheenjohtajaksi Helmi Arneberg-Pentin seuraajaksi. Luukkosen tullessa järjestön puheenjohtajaksi jäseniä oli noin 60 000. Jäsenmäärä kasvoi niin, että järjestöä lakkautettaessa lottia oli jo yli 200 000. Sodan aikana Suomen puolustusvoimissa työskenteli noin 90 000 lottaa.

Talvisodan jälkeen kesäkuussa 1940 marsalkka Mannerheim myönsi Lottaopiston silloisen kurssin päättäjäisjuhlassa Fanni Luukkoselle ensimmäisen luokan Vapaudenristin miekkoineen. Luukkonen oli ensimmäinen tämän kunniamerkin saanut nainen.[1] Lisäksi hän sai sen punaisella eli sota-ajan nauhalla ja kaulan ympäri kannettavana kuten sotilaat. Tämän kunniamerkin on naisista hänen lisäkseen saanut vain entinen ministeri ja YK-valtuutettu Elisabeth Rehn, joka sai sen ilman miekkoja sekä keltaisella eli rauhanajan nauhalla kannettavaksi vasemmassa olkapäässä niin sanotussa naisten nauhassa eli mitalinauhasta tehdyssä ruusukkeessa.

Jatkosodan jälkeen Luukkonen sai vielä tähän kunniamerkkiin liittyvän rintatähden miekoilla eli ritarikuntasääntöjen mukaan kaksinkertaisena kuten alkuperäisen ristinkin. Presidentti Mannerheim myönsi virallisten ritarikuntien suurmestarina rintatähden välittömästi Lottajärjestön lakkautusilmoituksen julkistamisen jälkeen.

Luukkonen vieraili natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitlerin päämajassa 19. toukokuuta 1943 ja sai Hitleriltä Kotka-ritarikunnan ristin ”bolsevismia vastaan käydystä taistelusta”. Luukkonen oli ainoa ei-saksalainen nainen, jolle tämä merkki annettiin.[1]

Välirauhansopimuksessa Neuvostoliiton kanssa päätettiin Lotta Svärd-järjestön lakkauttamisesta. Fanni Luukkoselle tämä merkitsi suurta elämänmuutosta: hän eli Helsingissä pienen eläkkeensä turvin tehden tilapäisiä kirjallisia töitä.[1]

Muistolaatta Tehtaankatu 21 seinässä

Fanni Luukkonen kuoli sydäninfarktiin lokakuussa 1947 ja hänet haudattiin Iihin sukuhautaa. Hänen haudallaan olevassa kivessä lukee ”Isänmaa on Jumalan ajatus”. Helsingissä on Tehtaankatu 21:ssä Fanni Luukkosen muistolaatta, ja toinen laatta on Oulussa Heinätorin koululla.[1]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marjo-Riitta Antikainen: Velvollisuuden kutsu. Fanni Luukkonen johtajana. Otava, 2012.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Kaarle Sulamaa: Luukkonen, Fanni (1882 - 1947) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1997 / 2016. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 22.6.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]