Fallujan toinen taistelu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fallujan toinen taistelu
Osa Irakin sotaa
Päivämäärä:

7. marraskuuta23. joulukuuta 2004

Paikka:

Falluja, Irak

Lopputulos:

Yhdysvaltojen operaation epäonnistuminen

Osapuolet

Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Irak

Irakilaiset kapinallisryhmät

Vahvuudet

Yhdysvaltain lippu 10 000
Irakin lippu 2 000

noin 3 000

Tappiot

Yhdysvaltain lippu 95 kaatunutta
560 haavoittunutta
Irakin lippu 11 kaatunutta
43 haavoittunutta

1 200–2 000 kaatunutta
1 000–1 500 vankia

Fallujan toinen taistelu (operaationimi Phantom Fury ja myöhemmin al-Fair) käytiin Irakin sodan aikana 7. marraskuuta23. joulukuuta 2004. Amerikkalaiset olivat toteuttaneet epäonnistuneen operaation järjestyksen palauttamiseksi Fallujaan huhtikuussa 2004, jonka lopulla vastuu alueesta siirrettiin paikallisista muodostetulle Fallujan prikaatille. Prikaati osoittautui kuitenkin pian epäonnistuneeksi ja paikalliset kapinalliset alkoivat varustautua jälleen amerikkalaisia vastaan. Koalition joukot aloittivat kaupungin valtaukseen tähdänneen operaatio Phantom Furyn eli myöhemmin uuden nimen al-Fair saaneen operaation Irakin väliaikaishallituksen pyynnöstä ja kaupunki vallattiin lopulta huomattavan nopeasti. Iskut amerikkalaisia vastaan ja epävakaus jatkuivat kuitenkin Fallujan valtauksen jälkeenkin.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Falluja on kaupunki noin 70 kilometrin päässä Irakin pääkaupunki Bagdadista länteen al-Anbarin maakunnassa. Alue on niin sanottua Irakin sunnikolmiota ja paikallisten asukkaiden enemmistö on esimerkiksi Etelä-Irakin šiialaisesta väestöstä poiketen sunnalaisia. Salafisteilla oli suuri vaikutusvalta kaupungissa ja Irakin sodan jälkeen vastarintaliikkeiden, kuten al-Qaidan toiminta al-Anbarin alueella johti epävakauteen. Neljän Blackwater USA:n työntekijän surma johti Fallujan ensimmäiseen taisteluun huhtikuussa 2004, mutta joukkojen hidas eteneminen ja laaja mediahuomio johti päätökseen vetää joukot pois kaupungista ja luovuttaa se paikallisista kapinallisista muodostelulle Fallujan prikaatille. Fallujan prikaati osoittautui pian huomattavaksi epäonnistumiseksi ja amerikkalaisia vastustat kapinalliset alkoivat jälleen värvätä jäseniä ja kerätä ase- ja ammusvarastoja. Irakin väliaikaishallitus muodostettiin kesäkuussa 2004 ja se pyysi koalitiota palauttamaan järjestyksen Fallujassa.[1]

Kaupungin valtauksen valmistelut alkoivat tykistön ja ilmavoimien iskuilla kohteisiin eri puolilla kaupunkia 30. lokakuuta, Marraskuun puolella sähkönjakelu kaupungissa katkaistiin ja tulevasta hyökkäyksestä varoitettiin kaupunkiin tiputetuilla lentolehtisillä. Noin 75–90 % kaupungin siviiliväestöstä pakeni ennen taistelun alkamista. Amerikkalaisten Fallujan valtaamiselle antama alkuperäinen operaationimi oli Phantom Fury, mutta Irakin pääministeri Iyad Allawi antoi sille uuden nimen al-Fair eli uusi aamunkoitto.[1]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

M1 Abrams ampumassa rakennusta Fallujassa.

Koalition tiedustelun mukaan Fallujassa oli noin 3 000 kapinallista ja heistä noin viidesosa oli saapunut Irakiin ulkomailta. Koalition maahyökkäykseen otti osaa noin 10 000 amerikkalaista ja 2 000 irakilaista sotilasta, sekä pieni joukko kuninkaallisen merijalkaväen sotilaita. Suunnitelman mukaan koalition joukot etenivät kaupunkiin pohjoisesta. Jalkaväen tarkoitus oli vallata panssariajoneuvojen tukemana taloja yksitellen ja järjestelmällisesti. Taistelu alkoi 7. marraskuuta ja ensimmäinen tavoite oli kaupungin keskussairaalan ja kahden Eufratin ylittävän sillan valtaus. Kohteiden valtauksen jälkeen kapinalliset oli eristetty ja itse päähyökkäys saattoi alkaa seuraavana iltana.[1]

M2 Bradley ja M1 Abrams -vaunujen tukemana amerikkalaiset etenivät nopeasti syvälle kaupunkiin. Kapinallisilla ei ollut tehokkaita aseita amerikkalaisten panssariajoneuvoja vastaan ja etenkin M1 Abrams -vaunut kestivät kiivastakin puolustajien tulitusta. Neljän päivän jälkeen kaupungista oli vallattu noin puolet ja kapinalliset oli ajettu Fallujan eteläosiin. Eteläosien hallinnasta käytiin kiivaita katutaisteluja kolme päivää, ja 15. marraskuuta koalition joukot kääntyivät jälleen pohjoiseen puhdistaakseen hyökkäykseltä vielä säästyneet kapinallisryhmät alueelta. Kaupunki oli vallattu 16. marraskuuta mennessä ja operaatio sen valtaamiseksi päättyi virallisesti 23. joulukuuta.[1]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi merijalkaväen sotilasta raahaavat kuolettavasti haavoittunutta kolmatta sotilasta Fallujan taistelun aikana.

Yhdysvallat menetti taistelun aikana 95 sotilasta kaatuneina ja 560 haavoittuneina. Irak menetti 11 sotilasta kaatuneina ja 43 haavoittuneina. Kapinalliset menettivät eri arvioiden mukaan 1 200–2 000 miestä kaatuneina ja 1 000–1 500 otettiin vangiksi.[1] Taistelujen aikana vahingoittui tai tuhoutui kokonaan noin 70 prosentin Fallujan rakennuksista.[2] Muuten armeijan ja merijalkaväen tekemät selonteot pitivät amerikkalaisjoukkojen kaupunkitaistelukykyä huomattavan tehokkaana Fallujan taistelujen aikana.[1] Taistelujen aikana Fallujaa verrattiin esimerkiksi Vietnamin sodan aikana käytyyn Huến taisteluun.[3] Iskut amerikkalaisjoukkoja vastaan jatkuivat kaupungissa myöhemminkin. Esimerkiksi kesäkuussa 2005 saattueeseen tehdyssä autopommi-iskussa kuoli neljä merijalkaväen sotilasta ja 13 haavoittui.[4] Vuoden 2004 jälkeen vastasyntyneiden erilaiset epämuodostumat, syövät ja lapsikuolleisuus Fallujassa lisääntyivät huomattavasti. Monet asiantuntijat ovat pitäneet oireiden syynä Yhdysvaltojen taistelujen aikana käyttämiä kemiallisia aseita, kuten valkoista fosforia.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Spencer C. Tucker: Encyclopedia of Middle East Wars, s. 440-443. Volume 2 E-L. ABC- CLIO, 2010. ISBN 978-1-85109-948-1. (englanniksi)
  2. Seven years after sieges, Fallujah struggles 4.1.2012. Al Jazeera. Viitattu 19.9.2012. (englanniksi)
  3. Tony Karon: The Grim Calculations of Retaking Fallujah Time. Viitattu 21.12.2017. (englanniksi)
  4. Suicide car bomber kills Marines in Fallujah 24.6.2005. US Today. Viitattu 19.9.2012. (englanniksi)
  5. Ulkolinja: Fallujan lapset Yle. Viitattu 21.12.2017.