Félicité
Ulkoasu
| Félicité | |
|---|---|
| Ohjaaja | Alain Gomis |
| Käsikirjoittaja | Alain Gomis |
| Tuottaja |
|
| Säveltäjä | Kasai Allstars |
| Kuvaaja | Céline Bozon |
| Leikkaaja | Fabrice Rouaud |
| Tuotantosuunnittelija | Oumar Sall |
| Pääosat |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
|
| Kesto | 123 min |
| Alkuperäiskieli | lingala, ranska |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| AllMovie | |
Félicité on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut draamaelokuva, jonka on ohjannut Alain Gomis. Se kertoo kinshasalaisen laulajan elämästä. Päähenkilö on yksinhuoltaja, jonka poika joutuu sairaalaan.[1]
Elokuvan tuotantoon on osallistunut yhtiöitä viidestä maasta: Ranska, Senegal, Belgia, Saksa ja Libanon.[2]
Elokuva sai Berliinin elokuvajuhlilla 2017 tuomariston palkinnon – hopeisen karhun.[3] Félicitélle myönnettiin myös Euroopan neuvoston vuoden 2017 elokuvapalkinto (FACE).[4] Elokuva voitti myös kuusi Afrikan arvostetuimpiin lukeutuvaa AMAA -elokuva-palkintoa (2017), mukaan luettuna parhaan elokuvan, parhaan naispääosan ja parhaan sivuosan esittäjän AMAA-palkinnon (2017).[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lodge, Guy: Berlin Film Review: ‘Félicité’ Variety. 11.2.2017. Viitattu 2.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Félicité Berlinale. Arkistoitu 15.11.2017. Viitattu 2.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Prizes & Honours 2017 Berlinale. Arkistoitu 28.6.2018. Viitattu 2.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Film Award [FACE], Istanbul. Council of Europe Film Award (FACE) 15.4.2017. Euroopan neuvosto, coe.int. Viitattu 6.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Inyang, Ifreke: Full list of winners at 2017 AMAA Daily Post. 16.7.2017. Viitattu 30.8.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Félicité Internet Movie Databasessa (englanniksi)