Ewan MacColl

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ewan MacColl (alk. James Henry Miller, 25. tammikuuta 1915 Salford, Englanti22. lokakuuta 1989 Lontoo) oli brittiläinen folktyylinen laulaja-lauluntekijä. Skottilaissukuisen MacCollin tunnetuimpia lauluja ovat hänen synnyinkaupungistaan Salfordista kertova ”Dirty Old Town” ja hänen vaimolleen Peggy Seegerille omistama romanttinen balladi ”The First Time Ever I Saw Your Face”, josta MacColl sai parhaan laulun Oscar-palkinnon Roberta Flackin tulkittua sen Clint Eastwoodin elokuvassa Yön painajainen (1971).[1]

MacColl sai vanhemmiltaan kosketuksen skottilaiseen balladiperinteeseen ja vaikutti 1950-luvun puolestavälistä alkaen folkmusiikin uuteen suosioon yhdessä elämänkumppaninsa Peggy Seegerin kanssa, joka oli yhdysvaltalaisen folkmuusikon Pete Seegerin sisar. Pariskunta oli mukana perustamassa radikaalia muusikoiden yhteenliittymää The Critics Groupia ja johti myös brittiläistä Vietnamin sotaa vastustanutta oppositioliikettä niin, että joutuivat Yhdysvaltojen mustalle listalle jo 1960-luvun alussa.[2]

MacColl ja Seeger kehittivät niinsanotun topical song -taidemuodon, kantaaottavan ajankohtaisen laulumusiikin eli protestilaulut. MacColl teki BBC:lle radio-ohjelmia, jotka nostivat folkmusiikkia uudelleen esiin Britanniassa ja toivat haastatteluin esiin myös työväenluokan tilannetta.[2] Hän oli kommunisti ja ihaili muun muassa Neuvostoliiton johtajaa Josif Stalinia[1]. Vuoden 1954 Dien Bien Phun taistelun jälkeen MacColl julkaisi kommunistijohtaja Ho Tši Minhiä ylistävän laulun ”The Ballad of Ho Chi Minh”, joka saavutti suuren suosion eri puolilla maailmaa, erityisesti Ho Tši Minhin hallitsemassa Pohjois-Vietnamissa.[3] Agit Prop -kvartetti on levyttänyt runoilija Elvi Sinervon suomentaman laulun nimellä ”Balladi Ho Tshi Minhistä”.[4]

MacColl levytti noin 120 musiikkialbumia Argo-, Folkways-, Rounder- ja Topic-levymerkeille, monet niistä yhdessä Peggy Seegerin kanssa.[2]

Laulaja-lauluntekijä Kirsty MacColl oli Ewan MacCollin ja tanssija-koreografi Jean Newloven tytär[5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Spencer, Neil: Ewan MacColl: the godfather of folk who was adored – and feared. The Guardian, 25.1.2015. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.3.2023.
  2. a b c Kuolleita: Folk-laulaja Ewan MacColl. Helsingin Sanomat, 9.11.1989, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
  3. Ewan McColl: Ballad of Ho Chi Minh (1954) (englanniksi) Alphahistory.com. Viitattu 25.2.2024.
  4. (haku nimellä ’Balladi Ho Tshi Minhistä’) Fono.fi. Viitattu 25.2.2024.
  5. Sweeting, Adam: Kirsty MacColl (muistokirjoitus) The Guardian. 20.12.2000. Viitattu 3.5.2013. (englanniksi)