Evidentialismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Evidentialismi on uskonnonfilosofiassa fideismin vastakohta, eli usko siihen, että uskonnolliset väitteet tulisi voida perustella evidenssillä eli todisteilla.[1]

Evidentialismi jaetaan yleensä kahteen haaraan, vahvaan ja heikkoon evidentialismiin. Vahva evidentialismi uskoo, että kaikki uskonnolliset väitteet tulisi voida todistaa, kun taas heikko evidentialismi uskoo, että vain osa väitteistä tulisi voida perustella ja osa perustuu pelkkään uskoon. Heikossa evidentialismissa uskonnollisia uskomusjärjestelmiä voidaan kritisoida ja arvioida rationaalisesti, vaikka niitä ei ole mahdollista todistaa tyhjentävällä tavalla.[1]

Ylläolevan voi problematisoida huomauttamalla siitä, että sana "todistaa" on moniselitteinen. Ajatteleehan vaikkapa raamattu-uskova todistavansa asiat juuri niin, että kun Raamattu on Jumalan puhe, riittävä todistus on jonkin väitteen esiintyminen Raamatussa.

Todistaminen yleensäkin on todistamista jo uskottuun vetoamalla. Näin todistaminen yhdelle on todistamattomuutta toiselle, sillä kaikkien kokemusten kokonaisuus ja heidän uskomansa asiat eivät ole samat mielivaltaisella ajan hetkellä. Ainoa yleispätevä tekijä todistamisen vetoomusperustana, joka on kaikille maailmassa eläville ihmisille yhteinen, ovat lapsuuden kokemukset, tai laajemmin yleensä kokemukset jotka kuka tahansa voi päivittäin havainnoida ympärillään - siis arkielämä tuskineen, iloineen, muotoineen ja syy-seuraussuhteineen. Tavallaan siis koko aiemmin eletty elämämme on todistelun lähtökohtana, etenkin silloin kun se operoi viisaasti ja tehoavasti. Ajan myötähän vasta syntyy se laajeeneva elämänpiiri, muistot, joihin vetoaminen niiden uskotulta osalta voi toimia aidoksi koetun todistamisen lähtökohtamateriaalina.

Raamattu-uskonkin voidaan täten katsoa kokijansa tapauksessa toimivan oikeutettuna vetoomusperustana todisteluissa. Portti raamattu-uskoon on uskonkokemus, jossa jonkin raamatunkohdan uskominen ensin tapahtuu koko aiemman elämän muodostaman materiaalin toimiessa tuon kohdan hyväksi, sen vahvistavana muistisisältönä. Tästä seuraa mainitun teoksen laajempi siirtyminen luotettavien elämyskokonaisuuksien karsinaan ihmismielessä.

Voidaan ajatella että kuvattu tapahtumaketju on periaatteessa katkoton, vaikka käytännössä syntyvä mielikuva näyttäisi siirtävän ihmisen laadullisesti uuteen tilanteeseen. Raamattu on vastedes luotettujen listalla. Tämä avaa kokonaisen uuden - Raamatun sisältämän - väitejärjestelmän uskon kohteena.

Näin ollen käsite "evidentialismi" voi johtaa harhaan, jos se esitetään Raamattu-uskoisuuden vastakohtana. Perusteltu syy-seurausjatkumo ihmisen todellisuuskäsityksen siirtymisestä "tilasta A tilaan B" (jota edellä kuvattiin) voi johtaa myös Raamatun omien väitteiden tiedollisesti oikeutettuun valta-asemaan ihmismielessä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Teologia: Johdatus tutkimukseen. Petri Luomanen (toim.), Edita 2007.