Euroopantuomipihlaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Euroopantuomipihlaja
Euroopantuomipihlaja Ylä-Itävallassa
Euroopantuomipihlaja Ylä-Itävallassa
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Ruusukasvit Rosaceae
Alaheimo: Spiraeoideae
Tribus: Pyreae
Alatribus: Pyrinae
Suku: Tuomipihlajat Amelanchier
Laji: ovalis
Kaksiosainen nimi

Amelanchier ovalis
Medik.

Synonyymit
  • Amelanchier rotundifolia Dum. Cours.
  • Amelanchier vulgaris Moench
  • Crataegus rotundifolia Lam.
  • Mespilus amelanchier L.
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Euroopantuomipihlaja Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Euroopantuomipihlaja Commonsissa

Euroopantuomipihlajan hedelmiä
Kukkia

Euroopantuomipihlaja (Amelanchier ovalis) on ruusukasvien heimoon ja tuomipihlajien sukuun kuuluva kasvilaji,[1] jota saksankielisillä seuduilla kutsutaan nimillä Gewöhnliche Felsenbirne ("tavallinen kalliopäärynä"), Gemeine Felsenbirne ("yleinen kalliopäärynä"), Felsenmispel ("kalliomispeli") ja Edelweißstrauch (Itävallassa, "alppitähtipensas").

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvutapa ja lehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopantuomipihlaja on piikitön, kesävihanta, runsaasti haarautuva tiheälatvuksinen pensas, joka saavuttaa tavallisesti 1–4 metrin korkeuden. Punaruskeakuoriset, nuorina harvakarvaiset oksat kasvavat tavallisesti pystyinä. Varren kuori on alkuvaiheessa tummanruskeaa, myöhemmin mustahkoa.

Soikeat, vuorottaiset lehdet sijaitsevat noin 15 millimetriä pitkien lehtiruotien päissä. Lehtilaidassa on selkeä, hieno hammastus; lehden kärki voi olla joko tylppä tai selkeästi teräväkärkinen. Nuoret lehdet ovat alapinnaltaan valkean huopakarvaisia; niiden pinta-ala on 2–4 × 2–3,5 senttimetriä. Tunnusomaista euroopantuomipihlajalle on myös lehtien oranssista tummanpunaiseen vaihteleva ruskaväri.

Kukat ja hedelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopantuomipihlajan pysty, huhti-toukokuussa ennen lehtien puhkeamista ilmestyvä terttumainen kukinto koostuu 3–10 kukasta. Kukat kasvavat valkohuopaisista nupuista, joiden suomuissa on hienoja ripsiä. Kärkinuppu on tavallisesti karan muotoinen. Kaksineuvoiset, säteittäissymmetriset ja viisiteräiset kukat kehittyvät vihreistä, viisilehtisistä verhiöistä. Jopa 15 millimetrin pituiset, lumivalkoiset, erilliset ja alapinnaltaan karvaiset terälehdet vaihtelevat muodoltaan kiilamaisista suikeisiin; niiden kärjet ovat usein sävyltään vaaleanpunertavia. Terälehtien sisäpuolella on noin 20 hedettä, jotka puolestaan ympäröivät kukan viittä toisistaan erillistä emiä. Sikiäin on kehänalainen ja on yhteinen kaikille viidelle emille. Nämä muodostavat virheellisesti väliseiniä, joten kukassa on kymmenen hedelmälokeroa.

Paksut, kuulamaiset omenan kaltaiset epähedelmät kypsyvät elokuussa. Kapeat, törröttävät verholehdet jäävät kiinni hedelmän tyvelle. Hedelmän halkaisija on noin senttimetri; kypsät hedelmät vaihtelevat väriltään tummanpunaisesta mustansiniseen. Hedelmät sisältävät tavallisesti kymmenen sirpinmuotoista ja kiiltävää siementä, jotka ovat jaettuina kymmeneen hedelmälokeroon.

Kromosomiluku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopantuomipihlajan kromosomiluku on 2n = 34 tai 68.

Ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopantuomipihlaja on hyönteispölytteinen. Eläimet levittävät kasvin pieniä, kovia siemeniä syömällä kasvin hedelmiä, jolloin siemenet irtoavat. Suvutonta lisääntymistä tapahtuu satunnaisesti juurivesojen avulla.

Euroopantuomipihlaja on tärkeä mesikasvi useille perhoslajeille. Näihin kuuluu myös päiväperhosiin luokiteltava, monin paikoin uhanalainen kangasperhonen (Callophrys rubi). Uhanalainen on myös pikkumittareihin kuuluva Eupithecia insigniata, jonka toukalle euroopantuomipihlaja on arvokas ravintokasvi. Myös satunnaisesti esiintyvän Aglaope infaustan toukka syö euroopantuomipihlajan lehtiä.

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopantuomipihlajan luontaista levinneisyysaluetta ovat Keski-, Etelä- ja Itä-Euroopan vuoristot. Pohjoisessa lajin levinneisyysalue ulottuu Belgiaan ja Keski-Saksaan, idässä Puolaan ja Romaniaan. Kasvia esiintyy vuorilla myös Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Allgaun Alpeilla Lachenkopfin Tirolin puoleisessa osassa Jöchelspitzellä laji kasvaa 1945 metrin korkeudella; Etelä-Alpeilla kasvukorkeus voi olla jopa 2000 metriä.

Kasvupaikaksi laji suosii aurinkoisia ja kuivia jyrkänteitä, puolikuivia ketoja sekä valoisia tammi- ja mäntymetsiä. Euroopantuomipihlaja menestyy parhaiten etelärinteillä ja kallioilla, joilla on kalkkipitoinen maaperä. Lajilla on myös pylväsjuuri ja se on usein ensimmäinen kasvi vasta paljastuneessa maassa. Laji on tyyppilaji tuomipihlajapensaikko-nimiselle kasvillisuustyypille (Cotoneastro-Amelanchieretum), joka on oratuomipensaikkojen (Prunetalia) alaryhmä. Lajia esiintyy kuitenkin myös Quercetalia pubescentis-luokan alaryhmissä sekä Erico-Pinionissa ja Quercion roborisissa.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravintokasvina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopantuomipihlajan makeista, mutta jauhoisista hedelmistä voidaan valmistaa hilloa ja marmeladia. Koko kasvi ei kuitenkaan ole syömäkelpoinen, sillä kasvin lehdet ja siemenet sisältävät pieniä määriä syanogeenisiä glykosideja, jotka vapauttavat ruoansulatuselimistössä sinihappoa. Ruoansulatusvaivoja voi ilmetä, jos syö raakoja hedelmiä tai pureskelee suuria määriä siemeniä (pureskelemattomat siemenet eivät hajoa ruoansulatuksessa, joten niistä ei ole haittaa). Muutaman siemenen vahingossa tapahtuneen pureskelun jälkeen ei kuitenkaan ole odotettavissa myrkytysoireita, toisin kuin omenansiemenillä, jotka myös sisältävät syanogeenisiä glykosideja.

Koristekasvina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopantuomipihlajaa on 1500-luvulta lähtien viljelty koristekasvina viheralueilla ja puutarhoissa. Keski-Euroopan puutarhoissa tosin käytetään nykyisin useammin amerikkalaisia kuin eurooppalaisia tuomipihlajalajeja; näihin kuuluu mm. rusotuomipihlaja (Amelanchier lamarckii). Vasta äskettäin "tavallisen kalliopäärynän" suosio on jälleen alkanut kasvaa etenkin pensasaidoissa ja luonnonmukaisissa puutarhoissa.

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopantuomipihlaja kypsine hedelmineen

Euroopantuomipihlaja voidaan jakaa seuraaviin alalajeihin:

  • Amelanchier ovalis subsp. ovalis
  • Amelanchier ovalis subsp. embergeri Favarger & Stearn: Kromosomiluku on poikkeuksellisesti 2n = noin 66.

Alalajien lisäksi lajista on olemassa lukuisia jalostettuja lajikkeita. Näihin lukeutuvat mm. Amelanchier ovalis "Helvetica" ja Amelanchier ovalis var. pumila.

Nimityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopantuomipihlaja on yleinen monilla saksankielisillä alueilla, minkä vuoksi sitä on kutsuttu monilla alueellisilla kansanomaisilla nimityksillä. Näihin lukeutuvat mm. Butzenbirlesstrauch, Cipler (Ala-Engadin), Felsenbiren (Svaabia), Fliegenbeerstrauch, Flühbirenbaum (Bern, Graubünden), Gamsbeere (Pinzgau, Pongau, Werfen), Hirschbirle, Quandelbeerbaum (Tiroli), Quantelbeerbaum ja Quendelbeeren.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Euroopantuomipihlaja – Amelanchier ovalis Laji.fi. Viitattu 10.3.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: de:Gewöhnliche Felsenbirne