Siirry sisältöön

Euroopan vapaa allianssi

Wikipediasta
Euroopan vapaa allianssi

Perustettu 1979
Puheenjohtaja Lorena López de Lacalle
Ideologia liberaalinationalismi
Regionalismi[1]
separatismi
Europarlamentaarikkoja
8 / 720
Kotisivu efaparty.eu

Euroopan vapaa allianssi (EFA) on europuolue. Se koostuu pääasiassa Euroopan vähemmistökansallisuuksien ja maakuntapuolueiden edustajista, jotka ajavat itsenäisyyttä tai suurempaa itsehallintoa äänestäjilleen. Euroopan vapaa allianssi perustettiin nationalististen puolueiden liitoksi vuonna 1979, ja siitä tuli yksi ensimmäisistä europuolueista vuonna 2004. Puolueeseen kuuluu 41 jäsentä 13:sta EU-maasta ja joistakin EU:n ulkopuolisista maista.[2] Vuoden 2024 europarlamenttivaalien jälkeen Euroopan vapaan allianssin jäsenpuolueista viisi on edustettuna Euroopan parlamentissa, ja sillä on yhteensä kahdeksan parlamentaarikkoa.[3] Puolueen mukaan se ajaa muun muassa ydinvoiman vastaisuutta, ihmisoikeuksia, kestävää kehitystä sekä kielien ja kulttuurien suojelemista Euroopassa.[4]

EFA:n edustajat kuuluvat parlamentissa poliittiseen ryhmään Vihreät / EFA.

Euroopan vapaa allianssin jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edustettuna Euroopan unionissa[5]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio Puolue Alueellinen edustusto Meppien määrä
 Belgia Nieuw-Vlaamse Alliantie  Flanderi 3
 Espanja Galician nationalistinen blokki  Galicia 1
Katalonian tasavaltalainen vasemmisto  Katalonia 1
Més Compromís  Katalonia 1
sitoutumaton (Pernando Barrena) - 1
 Saksa Ekologis-demokraattinen puolue - 1

Euroopan parlamentin ulkopuoliset jäsenet[6]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio Puolue Alueellinen edustusto
 Alankomaat Fryske Nasjonale Partij Friisinmaa
 Bulgaria OMO Ilinden - Pirin etniset makedonialaiset
 Espanja Andalucía por Sí  Andalusia
Bloc Nacionalista Valencià  Valencia (Katalonialaiset maat)
Chunta Aragonesista  Aragonia
Estau Aragonés  Aragonia
Eusko Alkartasuna  Baskimaa
Més per Menorca Menorca
Nueva Canarias  Kanariansaaret
Partit Socialista de Mallorca  Baleaarit (Katalonialaiset maat)
Unitat Catalana  Katalonia
 Italia OraToscana  Toscana
Patto per l’Autonomia Friuli Friuli
Rumâgna Unida Romagna
Siciliani Liberi  Sisilia
Union Valdôtaine  Aostanlaakso
 Itävalta Enotna lista etniset sloveenit
 Kreikka Tasa-arvon, rauhan ja ystävyyden puolue etniset turkkilaiset
 Ranska Partit Occitan  Oksitania
Partitu di a Nazione Corsa  Korsika
Together for Corsica  Korsika
Union Démocratique Bretonne Bretagne Bretagne
Unser Land Alsace Alsace
 Romania Partidul Popular Maghiar din Transilvania Transilvania Transilvania
 Saksa Bayernpartei  Baijeri
Südschleswigscher Wählerverband etniset tanskalaiset ja friisit
 Suomi Ahvenanmaan tulevaisuus  Ahvenanmaa
 Tanska Slesvigsk Parti etniset saksalaiset
 Tšekki Moravané Määri Määri

Euroopan unionin ulkopuoliset jäsenet[6]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio Puolue Alueellinen edustusto
 Albania Macedonian Alliance for European Integration etniset makedonialaiset
 Azerbaidžan Artsakhin demokraattinen puolue[7]  Artsakh
 Britannia Mebyon Kernow  Cornwall
Plaid Cymru  Wales
Skotlannin kansallispuolue  Skotlanti
Yorkshire Party  Yorkshire
 Serbia Liga socijaldemokrata Vojvodine[8]  Vojvodina

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. https://web.archive.org/web/20170608032858/http://www.parties-and-elections.eu/eu.html
  2. Member Parties EFA - European Free Alliance. Viitattu 20.9.2025. (englanniksi)
  3. EFA – Members of the European Parliament. efaparty.eu. Viitattu 20.9.2025. (englanniksi)
  4. European Free Alliance (EFA) efaparty.eu. Viitattu 20.9.2025. (englanniksi)
  5. Members of the European Parliament EFA - European Free Alliance. Viitattu 20.9.2025. (englanniksi)
  6. a b Member Parties EFA – European Free Alliance. Viitattu 20.9.2025. (englanniksi)
  7. Democratic Party of Artsakh is the Associated Member of the European Free Alliance Democratic Party of Artsakh. Viitattu 26 August 2015.
  8. Corsica joins 12 other stateless nations and governments, building #AnotherEurope with EFA[ vanhentunut linkki ] e-f-a.org. Arkistoitu 13 huhtikuu 2016. Viitattu 14 April 2016.