Euroopan konsertti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wienin kongressin tuloksena vuonna 1815 syntyneet Euroopan valtioiden rajat

Euroopan konsertti (tunnettu myös nimellä Wienin järjestelmä) kuvaa Wienin kongressista 1815 alkanutta ja ensimmäisen maailmansodan alkuun 1914 päättynyttä valtioiden välistä vallan tasapainojärjestelmää. Euroopan konsertin vallantasapainopolitiikan ansiona pidetään noin 100 vuotta vallinnutta kohtalaisen rauhallista ajanjaksoa Euroopan historiassa 1800-luvulla.[1]

Napoleonin sotien jälkeen vuonna 1814 kokoontuivat voittajavaltiot Britannia, Preussi, Venäjä ja Itävalta Wienissä neuvottelemaan Euroopan järjestyksen palauttamisesta. Kongressi yritti laatia järjestelmää, jolla voitaisiin jatkossa välttää sotia. Se valitsi sveitsiläisen filosofin Emer De Vettelin (1714–1767) kirjassaan Le Droit des gens; ou, Principes de la loi naturelle appliqués à la conduite et aux affaires des nations et des souverains (”Kansojen laki eli luonnolliset periaatteet sovellettaviksi kansojen ja valtioiden välisissä kysymyksissä”) esittämän vallan tasapaino-opin. Sen mukaan itsenäiset valtiot saadaan kunnioittamaan toisiaan, kun huolehditaan liittoutumien avulla siitä, että valtioiden väliset voimasuhteet ovat tasapainossa. Tällöin riskit sodan aloittamisesta ovat liian suuret.[1]

Keinoksi tämän tasapainon hallintaan Wienin kongressissa sovittiin säännöllisesti pidettävistä konferensseista. Näistä ensimmäinen oli 1818 pidetty Aachenin konferenssi, toinen Troppaun konferenssi 1820, kolmas Laibachin konferenssi 1821 ja viimeinen Wienin kongressin päätösten mukaan järjestetty oli Veronan konferenssi 1822. Nämä konferenssit järjesti neliliitto, joka Aachenin konferenssissa laajeni viisiliitoksi, kun Ranska hyväksyttiin mukaan. Vuonna 1815 oli syntynyt myös Pyhä allianssi Venäjän johdolla Venäjän, Itävallan ja Preussin liitoksi.[2] Muita suurvaltojen konferensseja 1800-luvulla olivat Lontoon vuoden 1832 konferenssi, jossa järjestettiin Kreikan itsenäistyminen, ja Berliinin kongressi 1878, jossa järjesteltiin Balkanin maiden rajoja.

Wienin kongressin päätöksistä ei ollut enää mitään jäljellä vuosien 1853–1856 Krimin sodassa, jossa entiset Napoleonin sotien voittajavaltiot Britannia ja Venäjä olivat vastakkain. Toisaalta tämä sota käytiin Euroopan reuna-alueilla.[3] Saksan yhdistyminen 1800-luvun jälkipuoliskolla ja teollistuminen vuosisadan lopulla heilutti Euroopan tasapainoa. Preussia vuodesta 1862 ja yhdistynyttä Saksaa vuosina 1872–1890 johtanut ”rautakansleri” Otto von Bismarck oli käynnistänyt sotia luodakseen Saksan yhtenäisyyttä ja nationalismia. Saksan–Ranskan sodan 1870–1871 jälkeen Bismarck katsoi, että Saksa oli saavuttanut kaiken tavoittelemansa. Tämän jälkeen Bismarck keskittyi luomaan liittolaisjärjestelmiä, kuten kolmiliitto erityisesti Ranskan eristämiseksi.[4] Kasvava nationalismi ja taloudellinen kilpailu johtivat 1900-luvun alussa kilpavarusteluun. Britannia ja Ranska tekivät turvallisuutensa takaamiseksi 1904 Entente cordiale -liiton, johon liittyi 1907 Venäjä. Nämä liittolaissuhteet sitten säilyivät ensimmäisen maailmansodan alussa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Opetushallitus: Vallan tasapaino Etälukio historia. Viitattu 28.8.2016.
  2. Hovi, Kalervo: Wienin kongressista ensimmäiseen maailmansotaan, Maailman historian pikkujättiläinen, s. 658–660. Porvoo: WSOY, 1988. ISBN 951-0-15101-7.
  3. Hovi 1988, s. 663.
  4. Hovi 1988, s. 667–682.