Siirry sisältöön

Euroopan kielten päivä

Wikipediasta
Euroopan kielten päivä
Tapahtumasta käytetty logo.
Tapahtumasta käytetty logo.
Valtio 27 EU:n jäsenvaltiota
Tyyppi juhlapäivä
Merkitys Euroopan kielten varjelu ja juhlistaminen
Vietetään 26. syyskuuta
Järjestämistiheys vuosittain
Ensimmäisen kerran 2001
edl.ecml.at/en/

Euroopan kielten päivä on vuosittain 26. syyskuuta Euroopan unionin jäsenmaissa vietettävä juhlapäivä. Se kannustaa varsinkin nuoria opiskelemaan kieliä ja vaalimaan Euroopan kielellistä monimuotoisuutta.[1] Päivää vietetään monella tavalla, muun muassa oppilaitoksissa, joissa voidaan järjestää esimerkiksi kielten opiskelun tapahtumia tai paneelikeskusteluja.[2]

Idea päivän viettämisestä syntyi huhtikuussa 1997 pidetyssä Euroopan neuvoston konferenssissa. Sitä tuki monien valtioiden edustajat ja Euroopan komissiota pyydettiin harkitsemaan asiaa. Tammikuussa 1991 vuosi 2001 julistettiin Euroopan kielten vuodeksi, ja tämän päätöksen vahvisti Euroopan unioni kesäkuussa 2000. Euroopan kielten päivää on siis vietetty 26. syyskuuta 2001 lähtien.[3]

  1. Juhli kanssamme Euroopan kielten päivää! 2025. Eurooppalainen nykykielten keskus. Viitattu 6.10.2025.
  2. Euroopan kielten päivä Opetushallitus. Viitattu 6.10.2025.
  3. Origins edl.ecml.at. Arkistoitu 21.3.2025. Viitattu 6.10.2025. (englanniksi)