Eudoksos

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Eudoksus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eudoksos Knidoslainen (m.kreik. Εὔδοξος ὁ Κνίδιος, Eudoksos ho Knidios, 410/408 eaa.355/347 eaa.) oli kreikkalainen tähtitieteilijä, matemaatikko, lääkäri ja filosofi.

Eudoksos oli Platonin ystävä. Hän oli Arkhytaan oppilaana Ateenassa matematiikassa. Hänen maineensa matemaattisessa tähtitieteessä perustuu siihen, että hän esitteli ajatuksen taivaankappaleiden pallonmuotoisuudesta, ja vaikutti huomattavasti planeettojen liikkeiden ymmärtämiseen.

Hänen teoriansa suhteista ja verrannoista osoittavat huomattavaa näkemystä numeroista; ne mahdollistivat kokonaislukujen ja rationaalilukujen lisäksi myös jatkuvien määrien tiukan käsittelyn. Tartaglia ja monet muut herättivät hänen ajatuksensa uudelleen henkiin 1500-luvulla. Näin niistä tuli tieteen kvantitatiivisten menetelmien perusta vuosisadaksi, kunnes Descarteen algebralliset menetelmät syrjäyttivät ne.

Eudoksos keksi myös ekshaustio- eli tyhjennysmenetelmän, jolla voitiin määritellä pinta-aloja ja tilavuuksia. Myöhemmin menetelmää käytti Arkhimedes. Eudoksoksen ja Arkhimedeen työt olivat analyysin edeltäjiä. Matematiikka kehittyi niiden ohi vasta intialaisen matemaatikon Bhāskara II:n ja myöhemmin Newtonin ansiosta.

Eräs algebrallisista käyristä, Eudoksoksen kampyle, on nimetty hänen mukaansa:

a2x4 = b4(x2 + y2).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 326–328 (VIII.8), 565–566. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Eudoksos.
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.