Etninen profilointi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Etninen profilointi (käytetään myös nimitystä rodullistettu profilointi, racial profiling) tarkoittaa sitä, että henkilö pysäytetään yksinomaan tai pääasiallisesti hänen etnisen taustan, ihonvärin tai uskonnon perusteella.[1]

Pysäytyksen aikana halutaan esimerkiksi selvittää pysäytetyn henkilöllisyys, tehdä hänelle tarkastus tai ottaa hänet kiinni ilman mitään kunnollista syytä. Näihin syihin nojautuva profilointi on syrjivää, koska siinä asetetaan ihmiset eriarvoiseen asemaan täysin laittomin perustein. Itse asiassa syrjivän etnisen profiloinnin kielto on niin ehdoton, että välitön syrjivä kohtelu ei ole oikeutettua edes yleisen hätätilan, kuten julkiseen tilaan kohdistuneen turvallisuusuhan aikana. Tämä nimittäin rikkoo räikeästi yksilön perusoikeuksia, minkä takia Länsimaissa etninen profilointi on kielletty niin kansainvälisissä kuin kansallisissa lainsäädännöissä. Esimerkiksi kaikki Euroopan ihmisoikeussopimuksen allekirjoittaneet jäsenvaltiot ovat sitoutuneet turvaamaan yksilön oikeuksien toteuttamisen omassa lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä.[2][3]

Etninen profilointi johtaa siihen, että yksilö on tilanteessa, jossa hänen asemaansa yhteiskunnan tasavertaisena yhteisön jäsenenä on loukattu. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille yksilön taustasta riippumatta eikä kokonaisia ryhmiä pitäisi leimata yksittäisten henkilöiden tekojen perusteella (Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeudet).[4]Systemaattiset pysäytykset julkisilla paikoilla koetaan paitsi nöyryyttäviksi myös omaa ihmisarvoa loukkaavaksi ja niistä halutaan päästä yli niin nopeasti kuin mahdollista. Syrjintäkokemukset vaikuttavat eri tavalla eri uhrien käyttäytymiseen. Osa kieltää kokonaan tulleensa syrjityksi, toiset ryhtyvät välttelemään tiettyjä tilanteita, paikkoja tai ihmisiä. Osa saattaa jopa kieltää itseltään syrjivään kohteluun johtaneen identiteettinsä osan tai pyrkiä peittämään sen. Jotkut taas turhautuvat tilanteeseen ja luovuttavat puolustamasta omia oikeuksiaan. Syrjivä etninen profilointi voi siis paitsi vaikuttaa koettuun luottamukseen myös yhteenkuuluvuuden tunteeseen, identiteettiin sekä siihen, miten hän toimii omassa arkiympäristössään.[5][6]Esimerkiksi Arman Alizadin Arman Pohjantähden alla -ohjelman 11.4.2017 esitetyssä jaksossa romaninainen kertoo kaupassa tapahtuvien tarkastusten olevan hyvin nöyryyttäviä ja niiden selittäminen omille pienille lapsille on erittäin vaikeaa.

Ero profilointiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etninen profilointi on hyvä osata erottaa siitä yleisestä profiloinnista, jota käytetään apuvälineenä lainvalvonnan, yksityisen turvallisuusalan ja järjestyksenvalvonnan kentällä. Yleisellä profiloinnilla tarkoitetaan yksilön yleisen habituksen, eli muuttumattomien (esimerkiksi ikä, sukupuoli ja pituus) ja muuttuvien (esimerkiksi hermostuneisuus tai epäjohdonmukainen käyttäytyminen) ominaispiirteiden luokittelua sekä niihin perustuvaa analysointia, jonka pohjalta kartoitetaan mahdolliset riskitekijät ympäristössä.[7][8]Riskien laskeminen liittyy muuttuneeseen rikoksentorjuntapolitiikkaan.[9] Tällä tarkoitetaan siis matemaattista toimenpidettä, jossa lasketaan todennäköisyyksiä erilaisille rikoksille ja niiden tapahtumisen mahdollisuudelle erilaisissa tilanteissa. Nykyään rikoksentorjuntapolitiikassa korostuu ennakointi ja riskienhallinta, toisin sanoen mahdolliset uhkatekijät pyritään kartoittamaan etukäteen ja siten tehdä ennakoivia toimenpiteitä. Profilointi on siis keskeisessä asemassa rikollisuuden ehkäisemistoiminnassa.[10]

Profilointi pohjautuu poliisin, tullin tai turvallisuusalan työntekijän tekemiin havaintoihin, kokemukseen ja koulutukseen, jotka mahdollistavat niin rikollisten kuin lakia näkymättömästi rikkovien henkilöiden kiinniottamisen. Näin ollen käsitystä yksilön habituksesta ei voi muodostaa pelkästään hänen ulkonäkönsä perusteella vaan kokonaiskuvan muodostamiseksi tarvitaan myös erilaisia sosiaali- ja käyttäytymistieteistä ammennettuja mekanismeja, jotka selittävät laajemmin yksilön käyttäytymistä.[11][12][13] Esimerkiksi poliisi ei voi epäillä henkilöä terroristiksi pelkästään ihonvärin tai vaatetuksen perusteella vaan tarvitaan myös muita havaintoja, kuten hermostunut käyttäytyminen yhdistettynä liialliseen hikoiluun tai jotain muuta epäilyä tukevaa taustateoriaa, jotta henkilö voidaan pysäyttää rikoksesta epäiltynä. Mikäli poliisi pysäyttää henkilön epäiltynä pelkästään hänen ihonvärinsä perusteella, on viranomainen syyllistynyt syrjivään etniseen profilointiin. Mikäli poliisi taas käyttää ihonväriä vain osana profilointia, kyseessä on laillinen etninen profilointi. Toisin sanoen ulkonäkö vaikuttaa poliisin arvioon, mutta eri asia on se, kuinka paljon se vaikuttaa varsinaisten toimenpiteiden toteuttamiseen.

Ilmiön laajuus ja yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka käsite etninen profilointi tuntuu nousseen yhteiskunnalliseen keskusteluun vasta 2000-luvulla, keskusteltiin ilmiöstä jo 1990-luvun Yhdysvalloissa. Tällöin oltiin erityisen kiinnostuneita poliisin harjoittamasta syrjivästä liikennevalvonnasta, joka oli lähes poikkeuksetta kohdistunut tummaihoisiin ja latinalaisamerikkalaista taustaa oleviin henkilöihin. Tyypillistä näissä pysäytyksissä oli se, että liikennevalvonnan nojalla poliisit pysäyttivät, kyselivät ja tutkivat etniseen vähemmistöön kuuluvia ihmisiä, vaikka he eivät olleet millään tavalla rikkoneet lakia. Tästä ilmiöstä on käytetty myös nimitystä Driving while Black or Brown. Monissa yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa haastateltavat ovat vastanneet, että heistä tuntuu hyvin vahvasti siltä, että he joutuvat pysäytetyiksi oman etnisen taustansa vuoksi ja ettei poliisit kohdista samanlaisia toimenpiteitä läheskään yhtä paljon valkoihoisiin.[14][15]

Etnisen profiloinnin on argumentoitu lisääntyneen Euroopassa. Syyksi on esitetty muun muassa huoli laittomista maahanmuuttajista Eurooppaan ja 9/11 terrorismi-iskut Yhdysvalloissa sekä 2003 Madridissa että 2005 Lontoossa tapahtuneiden pommi-iskujen aiheuttama yhteiskunnallinen jälkipuinti. Erityisesti Yhdistyneet kansakunnat ovat esittäneet huolensa näiden käytänteiden ja politiikan syrjivyydestä. Reducing ethnic profiling in the European union: a handbook of good practices -julkaisu korostaakin, ettei etnistä profilointia saa sekoittaa kriminaaliseen tai rikosepäiltyjen profilointiin. Kyse etnisessä profiloinnissa on kyse myös konkreettisesta tasosta – useiden tutkimusten mukaan etnistä profilointia toteuttavat juuri yksittäiset viranomaiset. Etnistä profilointia toteuttavat viranomaiset saattavat toteuttaa etnistä profilointia suoranaisesti rasistisista syistä, mutta toisaalta myös omaa tietämättömyyttään tekemistään stereotyyppisistä yleistyksistä. Tämä tarkoittaa erityisesti virheellisiä mielikuvia etnisyyden ja rikoksen välisiä yhteyksiä. Viranomaiset, jotka harjoittavat etnistä profilointia ja siten syrjiviä käytänteitä, voivat olla esimerkiksi poliisi, rajavartiolaitos ja maahanmuutto- ja tullivirkailijat.[16]

Nopeat yhteiskunnalliset muutokset 2000-luvun vaihteessa ovat herättäneet yksilöissä epäluuloisuutta, pelkoa ja yleistä tietämättömyyttä, minkä takia yhteiskunnallisen ja poliittisen ilmapiirin koetaan muuttuneen merkittävästi. Julkinen keskustelu tuntuu rakentuneen vastakkainasettelulle, jossa ihmiset jaetaan karkeasti ryhmiin joko tai -asenteella. 2000-luvulla etenkin syrjintä, vihapuhe, nationalismi ja äärioikeistolainen populismi ovat nousseet yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön herättäen mielipiteitä niin suuntaan kuin toiseen (Sailas 2016). Yleisen ilmapiirin muutoksen katsotaan olevan seurausta muun muassa vuoden 2008 finanssikriisistä, länsimaihin kohdistuneista terroristi-iskuista. Esimerkiksi Charlie Hebdo, 9/11 -isku Yhdysvalloissa, Lontoon pommi-iskut 7. heinäkuuta 2005 ja Tukholmassa 2010 ja Euroopan pakolaiskriisistä. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa maahanmuuttajista ja pakolaisista on ajoittain keskusteltu hyvin negatiivissävytteisesti, minkä seurauksena osa etnisistä vähemmistöistä on saanut negatiivisen leiman kannettavakseen.

Syrjivä etninen profilointi on ristiriidassa Perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa. Suomi on demokraattinen hyvinvointivaltio, jossa on taattu kaikille kansalaisille tasa-arvoinen oikeus turvallisuuteen ja hyvinvointiin riippumatta heidän ominaisuuksistaan (Suomen Perustuslaki 731/1999). Ihmisoikeudet ovat keskeisessä asemassa suomalaisessa yhteiskunnassa ja kaikki ovat tasavertaisia lain edessä. Tätä peräänkuuluttavat Perustuslain 2. luvussa esimerkiksi 6 § Yhdenvertaisuuslaki ja Laki 7 § Oikeudesta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen:

"6 § Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

7 § Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla."

Perustuslain lisäksi Suomi on sitoutunut noudattamaan Euroopan unionin ihmissoikeussopimusta (63/1999). Tämä sopimus esimerkiksi turvaa 1 Osan 5 artiklassa Oikeuden vapauteen ja turvallisuuteen sekä 1 osan artiklassa kieltää syrjinnän. Syrjintä koskee kaikkia toimenpiteitä, jotka voisivat johtaa syrjivään lopputulokseen. Suomi on Pohjoismaista tuomittu eniten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa juuri tämän sopimuksen rikkomisesta.[17]

Tapausesimerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosalind Williams Lecraft[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosalind Williams Lecraft oli vuonna 1992 espanjalaisella juna-asemalla, kun poliisi lähestyi ja pyysi häntä näyttämään henkilöllisyyspapreita. Williams Lecraftin kysyessä syytä, miksi hän on ainoa, joka pysäytettiin asemalla, totesi poliisi hänelle "It's because you"re black." ("Koska olet musta.") Samana päivänä Williams Lecraft meni tekemään poliisiasemalle kantelun rodullisesta syrjinnästä. Kymmenen vuotta myöhemmin Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea totesi Espanjan valtion syyllistyneen lainvastaiseen profilointiin. Tuomio on historiallisesti erittäin merkittävä, koska se on ensimmäinen tuomio, jossa YK:n tasoinen elin tuomitsi poliisin rodun ja etnisen alkuperän perusteella tekemät henkilötarkastukset. Vuonna 2009 Espanjan valtio pyysi julkisesti anteeksi tapahtunutta.[18]

Musta Barbaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäilykset Suomessa tapahtuvasta etnisestä profiloinnista nousivat viime vuonna esiin sekä poliisin tekemien tehovalvontaiskujen että Musta barbaarin kirjoittaman Facebook-kirjoituksen myötä. Varsinkin Musta barbaarin tapaus sai paljon mediahuomiota ja nousi yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Kaikki alkoi siitä, kun rap-artisti Musta barbaari kirjoitti julkisessa Facebook-sivustollaan äitinsä ja siskonsa joutuneen eräänä iltana poliisin pysäyttämäksi Helsingissä. Poliisi oli pyytänyt äitiä ja siskoa näyttämään passejaan. Naiset kummastelivat asiaa ja kysyivät, miksi poliisi haluaa nähdä heidän henkilöllisyyspaperinsa, mutta eivät saaneet selitystä. Sisko kieltäytyi antamasta papereitaan, koska ei ollut saanut mitään perusteltua syytä toimenpiteelle. Lopulta tilanne päättyi siihen, että sisko pistettiin rautoihin. Perhe epäili pysäytyksen johtuneen naisten ulkonäöstä, minkä takia he halusivat tehdä valituksen poliisin toiminnasta. Myöhemmin tapauksen esiselvityksessä todettiin, että poliisilla oli ulkomaalaislain nojalla toimivalta tarkistaa naisten henkilöllisyys eli toisin sanoen poliisi ei ole tapauksessa syyllistynyt etniseen profilointiin.[19][20]

Laillisuudesta huolimatta tapaus sai paljon mediahuomiota ja asiasta käyty julkinen keskustelu pakotti viranomaiset ottamaan kantaa sekä etniseen profilointiin että Suomessa harjoitettavaan ulkomaalaisvalvontaan[21][22] Suomessa ulkomaalaisvalvonta määritellään ulkomaalaislaissa poliisin ja rajavartiolaitoksen lakisääteiseksi tehtäväksi, jonka ensisijaisena tarkoituksena on laittoman maassa oleskelun torjunta. Ulkomaalaisvalvonnan tulee perustua viranomaisen tekemään kokonaisarvioon eli joko ennakkotietoon, kokemukseen, analyysiin tai saatuihin vihjeisiin. Ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä viranomaisella on oikeus tarkastaa pysäytetyn henkilöllisyys hänen oikeuksiaan samalla kuitenkin kunnioittaen.[23] Suomessa etnistä profilointia epäillään tapahtuvan ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä.[24]

Leimaantumisteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etnistä profilointia on mahdollista tarkastella Howard Beckerin (1963) kehittämän kriminologisen leimaamisteorian (eng. labeling theory) ja poikkeavuusteorian (eng. deviance theory) avulla. Leimaamisteoria perustuu symboliseen interaktionismiin, jonka mukaan asioiden merkitykset ja mielikuvat syntyvät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Leimaamisteorian mukaan tässä prosessissa tietynlainen käyttäytyminen leimataan negatiivisella tavalla yhteiskunnan normeista tai yleisesti hyväksytyistä käyttäytymis- tai toimintatavoista poikkeavaksi. Poikkeukselliseen käytökseen ei siis itsessään sisälly leimaa vaan poikkeuksellinen käytös leimataan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.[25]

Kriminologisesta näkökulmasta poikkeava käytös mielletään osaksi nimenomaan rikollista käyttäytymistä. Teorian mukaan (Becker 1963) yhteiskunnan vahvimmissa asemissa olevat ryhmät kohdistavat kontrollia heikoimmassa asemassa oleviin luokittelemalla heitä jopa äärimmilleen poikkeaviksi ja ulkopuolisiksi. Näitä luokkia voivat esimerkiksi olla etniset ryhmät, marginaaliryhmät tai alemmat sosiaaliluokat.[26] Poikkeuksellinen käytös siis mielletään rikolliseksi ja täten sosiaaliset ryhmät saavat osakseen sosiaalisen leiman, eli stigman. Äärimmillään tämä leima tai stigma voi jopa ryöstää ihmisarvon sen kohteelta tai kokonaisen ihmisryhmältä[27] Käytännön esimerkkejä negatiivisesta leimaamisesta ovat esimerkiksi “kaikki muslimit ovat terroristeja”, “maahanmuuttajat ovat raiskaajia”, “romanit ovat varkaita”, “köyhät sosiaalipummeja” ja päihteiden ongelmakäyttäjät ovat “nistejä”. Leima vaikuttaa siihen, miten muu yhteiskunta tai yhteisö suhtautuvat leimaantuneeseen ryhmään tai yksilöön ja toisaalta myös yksilön käsitykseen itsestään. Se voi muuttua niin sanotuksi itseään toteuttavaksi ennusteeksi tai nostaa todennäköisyyttä tehdä rikoksia.[28][29] On selvää, että leimaaminen asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan suhteessa toisiinsa ja vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa toimia arkipäivässä ja yhteiskunnassa.

Leimaamisteoria havainnollistaa, miten suuri merkitys mielikuvilla ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa on. Kuitenkaan kaikkea normeista poikkeavaa käytöstä ei suoraan leimata rikolliseksi ja leiman voimakkuus vaihtelee asiayhteyden mukaan. Tämä määräytyy sen mukaan, mitä pidetään hyväksyttävänä. Sosiaaliset normit vaihtelevat kulttuureittain ja se, mikä on hyväksyttävää esimerkiksi Suomessa ei ole hyväksyttävää jonkun toisen kulttuurin piirissä ja koetaan epäsopivaksi.[30] Esimerkiksi alasti saunominen ventovieraiden kanssa Suomessa on suomalaisille normaalia, mutta vaikkapa amerikkalaisessa näkökulmasta voidaan tulkita suorastaan hyvän maun vastaisena. Kun poikkeava käytös kuitenkin tulkitaan rikollisena käyttäytymisenä ja assosioidaan, eli yhdistetään johonkin vieraaseen kulttuuriin, tapahtumalla on syrjinnän ja rasismin näkökulmasta kauaskantoiset seuraukset. Mikäli leimaamista tapahtuu viranomaisten toimesta yhteiskunnan rakenteellisella tasolla esimerkiksi etnisen profiloinnin keinoin, sosiaalisen ryhmän leimaaminen voi aiheuttaa järjestelmällistä syrjintää. On huomioitavaa, että viranomaisten harjoittama (syrjivä) etninen profilointi itsessään luo näitä mielikuvia ja siten edesauttaa erilaisten kulttuurien leimaantumista.

Yhteiskunnallinen kehitys: kontrolli ja valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikaa on kuvattu monessa suhteessa epävarmaksi. Ulrich Beck (2006) kuvaa postmodernia yhteiskuntaa nimenomaan riskiyhteiskunnaksi: perinteinen perherakenne on murtunut, työt ovat muuttuneet luonteeltaan pysyvistä työsuhteista lyhyiksi pätkätöiksi sekä ylikansalliset uhat, kuten terrorismi, aiheuttavat turvattomuuden tunnetta kansalaisille että taloudelliset kriisit toinen toisensa jälkeen koettelevat ihmisten luottamusta elämän jatkuvuuteen.[31] Kun maailma on muuttunut epävarmaksi paikaksi elää, sitä aletaan mallintamaan hallittavaksi kokonaisuudeksi. Perinteisen kriminologisen näkökulman mukaan rikollisuus aiheutui yhteiskunnan rakenteista johtuvaksi ja esimerkiksi köyhyys ja vähäosaisuus tuotti rikollisuutta. Nykyään rikollisuus tulkitaan enemmän vapaaksi valinnaksi: kuka tahansa voi tehdä rikoksen, mikäli tilanne on vain siihen otollinen.[32] Tämä uusliberalistinen ihmiskäsitys vallitsee myös poliittisessa päätöksenteossa ja vaikuttaa suoraan siihen, miten rikollisuutta hallitaan.[33] Kaoottisessa ympäristössä, jossa kuka tahansa voi olla rikoksentekijä, valvotaan kaikkea. Tämä johtaa tiukentuneeseen kontrollin ja esimerkiksi nollatoleranssipolitiikan korostamiseen. Esimerkiksi Englannissa rave-kulttuuri on kokonaan kielletty, koska alakulttuuri liitetään vahvasti huumeiden viihdekäyttöön (esim. Koskela). Samanlaista nollatoleranssi-politiikkaa harjoitetaan myös Suomessa. Esimerkiksi nuorison graffiti-kulttuuria on pyritty rajoittamaan siten, että Järjestyslain 3 luvun § 13 on kielletty kokonaan spray-maalien hallussapito ilman hyväksyttävää syytä niiden käytöstä, mistä kertoo myös Stop Töhryille -kampanja.[34]

Rikospolitiikka on siis koventunut 2000-luvun vaihteessa. Garland (2001) kuvaa vastaavaa kehitystä teoksessaan The culture of control erityisesti Britanniassa ja Yhdysvalloissa.[35] Koskela (2010) ja Törrönen (2004) kuvaavat puolestaan vastaavaa Suomessa. Koska rikoksentekijä voi olla kuka tahansa nykykäsityksen mukaan, valvontaa kiristetään ja keskitytään tilannetekijöihin.[36][37] Tämä tarkoittaa ”vaarallisten paikkojen” määrittelyä ja ”rikoksen houkuttelevuuden” vähentämistä. Koska toiminta on luonteeltaan ennakoivaa, se tarvitsee tuekseen paljon kerättyä tietoa ympäristöstä. Vaarallisia tilanteita ikään kuin profiloidaan ja lasketaan todennäköisyyksiä erilaisille tapahtumille. Tästä näkökulmasta käsin kerätyt etniset tilastot ovat laittomia.[38] ECRI eli the Fundamental Rights Agency and the Council of Europe’s European Commission against Racism and Intolerance kuitenkin suosittelee niin sanotun etnisen tilaston keräämistä. Mikäli data on oikein kerätty, säilötty ja siihen pääsy on suojattu, sitä voidaan käyttää syrjivän etnisen profiloinnin paikantamiseksi ja siten estämiseksi. Tällaisissa aineistossa on kuitenkin aina väärinkäytön riski ja ECRI korostaakin, että sitä ei saa kerätä, ellei sitä suojella selkeästi.[39]

Teknologinen kehitys on 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun vaihteessa mahdollistanut myös uusia valvonnan keinoja. Maailma on muuttunut ja tieteellisellä kentällä puhutaankin digitaalisesta vallankumouksesta. Kun aiemmin valvonnassa käytettiin lähinnä työntekijöiden omaa havaintomaailmaa, eli työntekijöiden omia aisteja, nykyään uudet teknologiat ovat tulleet osaksi valvonnan ja kontrollin keinoja. Näitä keinoja ovat esimerkiksi kameravalvonta ja erityisesti maiden rajoilla tapahtuva kulunvalvonta. Lisäksi digitaalinen jalanjälki ja sähköisen viestimisen jäljittäminen mahdollistaa epäilyjen entistä tarkemman seuraamisen. Nämä teknologiset innovaatiot ovat keskeisiä esimerkiksi rajavartioinnissa, mutta myös kasvavissa määrin arjen paikoissa, kuten ostoskeskuksissa.[40] Nämä keinot myös mahdollistavat pienen joukon hallittavaksi suuren määrän dataa. Kun aiemmin valvonnan ylläpitäminen on vaatinut toimiakseen paljon työvoimaa, nykyään sama määrä työtä on teknologisen kehityksen myötä mahdollista toteuttaa pienemmällä ihmismäärällä. Tällöin tieto keskittyy yhä harvemmalle ja siten myös vastuu siitä, miten tietoa käytetään, korostuu. Tähän sisältyy väärinkäytön riskejä etnisten tilastojen näkökulmasta.[41] Esimerkiksi Suomessa ja Englannissa on eniten valvontakameroita Euroopassa, mutta ainoastaan Englannissa on olemassa selkeä eettinen koodisto yksityisen sektorin työntekijöille materiaalin hallinnasta ja sen käytöstä.[42]

Valvonta on laajempaa kuin aikaisemmin, ja mitä suurempi ihmisryhmä on valvonnan kohteena, sitä suuremmat ovat väärinkäytöksen riskit ja seuraukset. Viranomaiset siis keräävät dataa, mallintavat rikollisuuden todennäköisyyksiä ja pyrkivät ehkäisemään sitä kautta rikollisuutta. Ennakoivasta rikospolitiikka on saanut osakseen myös kritiikkiä tieteentekijöiltä.[43][44]

Valvonta, etniset vähemmistöryhmät ja luottamus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etninen profilointi liittyy virkavallan ja etnisten vähemmistöjen väliseen suhteeseen. On tarkasteltava toisaalta virkavallan suhtautumista etnisiin vähemmistöihin ja myös toisaalta etnisten vähemmistöjen suhtautumista poliisiin. Poliisityössä käytännön haaste on painotella ennakoinnin ja tasavertaisen kohtelun välillä. Poliisin on tehtävä stereotypioita ja yleistyksiä, jotta rikosten ennakointi on mahdollista.[45] Kuitenkin tämän perustuessa vain ulkoisiin piirteisiin, kontrolli painottuu huono-osaisiin (esim. Harrikari 2006 ja Korander 1998) ja profilointi on ennakkoluuloista (Korander 2004) ja siten syrjivää.[46][47][48] Rikosten ennakointiin vaikuttavat kuitenkin myös monet muut tekijät, kuten ikä ja käyttäytyminen, joten poliisin toimintaa ei voi yksiselitteisesti arvostella. Etnisen syrjinnän ja rikosoikeusjärjestelmän välisestä suhteesta on tehty Pohjoismaissa vain vähän tutkimusta ja tieteelliselle tutkimukselle on tarvetta. Yleinen käsitys kuitenkin on, että esimerkiksi heikommasta yhteiskunnallisesta asemasta olevat henkilöt pidätetään helpommin.[49][50][51]

Eurooppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionin perusoikeusviraston vuonna 2010 tekemän vähemmistöjä ja syrjintää koskevan tutkimuksen mukaan poliisin kohtelun kokeminen syrjiväksi on selkeästi yhteydessä poliisia kohtaan koettuun luottamukseen. Tutkimus pohjautuu 23 500 maahanmuuttajan ja etnisen vähemmistön edustajan haastatteluun 27:stä Euroopan unionin jäsenvaltiosta. Tutkimuksessa ilmeni, että etniseen vähemmistöön kuuluvien kokemukset ja näkemykset poliisista ovat valtaväestöön verrattuna huomattavasti paljon negatiivisempia. Epäluottamus johtui sekä poliisiin kohdistuvista ennakkoluuloista että omakohtaisista negatiivisista kokemuksista. Käytännössä epäluottamus ilmeni poliisien välttelemisenä ja rikoksista ilmoittamatta jättämisinä. Esimerkiksi joka toinen väkivaltaa kokeneista vastaajista kertoi jättäneensä ottamatta yhteyttä poliisiin, vaikka olivat joutuneet väkivallan, uhkailun tai vakavan häirinnän kohteeksi. Tämä johtui suurimmaksi osaksi siitä, että vastaajat eivät uskoneen poliisin pystyvän tekemään asialle mitään.[52]

Englanti ja Wales[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannissa ja Walesissa on tehty tutkimusta eri etnisten ryhmien välillä olevasta luottamuksesta virkavaltaa kohtaan 2000-luvulla. Tutkimuksessa selvisi, että 38 % mustista, 23 % aasialaisista ja 15 % oli ärsyyntynyt poliisin käytökseen viimeisen viiden vuoden aikana ja syitä olivat esimerkiksi epäkohtelias käytös. Poliisiin kuitenkin luotettiin myös paljon: 54 % valkoisista, 42 % aasialaisista ja 40 % mustista olivat hyvin tyytyväisiä tai tyytyväisiä poliisin toimintaan. Kuitenkin mustien on havaittu tutkimustiedon valossa olevan yleisesti tyytymättömiä poliisin toimintaan ja tämä vaikuttaa siihen, miten mustat suhtautuvat poliisia kohtaan. He ryhtyvät epätodennäköisemmin yhteistyöhön poliisin kanssa kuin esimerkiksi valkoiset. Tämän lisäksi mustaihoisilla oli voimakas kokemus siitä, että poliisit kohtelevat tiettyjä etnisiä ryhmiä epäreilusti. Home Office Citizen Survey –kyselyssä (2005) tutkittiin etnisten ryhmien luottamusta poliisia kohtaan. Tutkimuksessa huomattiin selkeitä luottamuseroja eri etnisten ryhmien välillä: valkoihoiset raportoivat luottavansa poliisiin 80 % paljon tai hyvin paljon, kun vastaavat luvut olivat aasialaisilla 79 %, etnisesti monitaustaiset (“mixed”) ja tummaihoisilla 69 %.[53]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Egharevba (2004) on tutkinut Turussa afrikkalaisten maahanmuuttajien ja poliisin välistä yhteyttä. Tutkimuksesta selvisi, että 60 % Turun seudun afrikkalaisista maahanmuuttajista olivat kokeneet ”rodullista vääristymää” (racial bias) poliisin toiminnassa heitä kohtaan. Tämä tarkoitti aiheettomia pysäytyksiä ja ennakkoluuloisia asenteita. Tutkijan mukaan afrikkalaiset maahanmuuttajat ovat Suomessa syrjitty ja marginalisoitu vähemmistö. Vähemmistöryhmän keskuudessa havaittiin yleistä tyytymättömyyttä ja epäluottamusta poliisia kohtaan.[54] Pitkänen ja Kouki (2002) haastattelivat poliiseja Suomessa ja tutkimuksessaan he havaitsivat 55 % uskovan maahanmuuttajien tekevän enemmän rikoksia ja 53 % uskovan maahanmuuttajien hyväksikäyttävän Suomen hyvinvointijärjestelmää. Tällä hetkellä Suomessa vallitsee siis molemminpuolinen epäily ja epäluottamus – sekä etnisen vähemmistön että poliisin. Afrikkalaisten maahanmuuttajien lisäksi Suomessa tutkittu erityisesti romaneja kontrollin kohteena.[55] Mäkinen (2007) kuvasi Pro Gradu –tutkielmassaan, kuinka kauppakeskuksissa romaneihin kohdistui herkemmin kontrollia ja heitä tarkkailtiin enemmän.[56] Grönfors (1981;1979) havaitsi poliisin olevan suvaitsematon romaneja kohtaan ja kohdistavan heihin poikkeuksellisen paljon valvontaa.[57][58][59]

Valkoihoisten luottamus Suomessa poliisiin on yleisesti korkea kansainvälisesti verrattuna (Kääriäinen 2008), mutta afrikkalaiset maahanmuuttajat kokivat poliisin toimivan heitä kohtaan epätasa-arvoisesti.[60][61] Yhdysvalloissa tehty tutkimus oli tämän kanssa yhdenmukainen (Henderson et. Al. 1997). Tutkimuksissa on myös havaittu, että etnisistä taustoista olevat henkilöt kokevat enemmän rikollisuuden pelkoa ja erityisesti pelkoa joutua viharikoksen ja rasistisen teon uhriksi (Chongatera 2013). Heikko luottamus poliisiin ja rikoksen uhriksi joutumisen pelko ovat tyypillisempiä etnisistä taustoista olevilla henkilöillä kuin kantaväestöllä. Luottamuksen puutteeseen syyksi on esitetty vastavuoroisuuden puutetta, johon luonnollisesti on ehdotettu ratkaisuksi vastavuoroisuuden lisäämistä poliisien ja etnisten ryhmien välille.[62] Mitä enemmän nämä ryhmät ovat tekemisissä keskenään, sitä enemmän ne ymmärtävät toisiaan (Meliala 2001).[63][64]

Helsingin turvallisuustutkimus (2017) on tutkinut kaupunkilaisten kokemusta turvallisuudesta ja luottamusta poliisiin. Luottamus Helsingin Poliisiin vuonna 2015 vieraskieliset luottivat joko paljon (33,7 %) tai melko paljon (46,3 %). Vastaava luku helsinkiläisillä suomen- tai ruotsinkielisillä oli 83,5 %.[65]Tämä ei ollut samanlinjainen tulos kuin Egharevban (2004) havaitsemat tutkimustulokset Turusta. On kuitenkin huomioitava, että “vieraskielinen” -määritelmän alla on monenlaista ryhmää edustettuna. Näitä ryhmiä ovat esimerkiksi työperäiset maahanmuuttajat, maahanmuuttajat, pakolaiset ja niin edelleen. Kyselyyn vastaaminen on edellyttänyt myös yhteistä kieltä haastatellun ja haastateltavan välillä. Turun tutkimuksessa puolestaan tiedettiin tarkkaan tutkimukseen osallistuneen tausta.

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2015 Gallupin tekemän kyselyn mukaan vain 52 % vastaajista luotti Yhdysvalloissa poliisin, mikä on 4 % vähemmän kuin vuonna 2013 ja 7 % vähemmän kuin vuonna 2009. Luottamus poliisiin väheni kaikkien rodullistettujen ryhmien kohdalla, mutta muutos oli kaikkein suurinta latinalaisamerikkalaisten kohdalla. Vastanneista poliisin kertoi luottavansa 57 % valkoihoisista, 52 % latinalaisamerikkalaisista ja vain 30 % tummaihoisista.[66]

Yhdysvaltalaiset poliisia käsittelevät tutkimukset antavat hyvin samansuuntaisia tuloksia luottamuksen ja koetun oikeudenmukaisuuden suhteen kuin eurooppalaiset tutkimukset. Useassa rodullista profilointia käsittelevässä tutkimuksessa tummaihoiset ja latinalaisamerikkalaiset vastaajat uskovat valkoihoisia vastaajia vähemmän poliisin tekemien pysäytysten laillisuuteen sekä raportoivat huomattavasti enemmän poliisin käyttäytyneen epäasiallisesti pysäytysten aikana. Tämä vaikuttaa olennaisesti poliisia kohtaan koettuun luottamukseen, sillä ilman kunnollista syytä tehdyt pysäytykset paitsi kyynistävät yksilöä myös vähentävät huomattavasti luottamustaan poliisiin.[67][68] Esimerkiksi Hagan (2005) toteuttamassa laajassa kyselytutkimuksessa latinalaisamerikkalaiset ja tummaihoiset nuoret kertoivat kokevansa kontrollin epäoikeudenmukaisemmaksi kuin valkoihoiset nuoret.[69]

Etnistä profilointia käsittelevä tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa rodullistetusta profiloinnista on tehty useita laadullisia ja määrällisiä tutkimuksia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Terminologia eroaa hieman eurooppalaisesta tutkimuksesta, sillä yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa käytetään hyvin usein käsitteitä rotu (race), black (tummaihoinen), hispanic (latinalaisamerikkalainen) ja white (valkoihoinen).[70][71] Eurooppalaisessa etnistä profilointia koskevassa tutkimuksessa taas käytetään enemmän termejä etninen vähemmistö (ethnic minorities), valtaväestö (Member of State) tai puhutaan kuvailevasti jostakin tietystä etnisestä vähemmistöryhmästä tai vähemmistökansalaisuudesta esimerkiksi romanialaisista (Roma) tai Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulevat henkilöt (Sub-Saharan Africans).[72] Erot johtuvat pitkälti poliittis-historiallista syistä.

Eurooppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionin perusoikeusviraston toteuttama EU-MIDIS-tutkimus on ensimmäinen laaja katsaus syrjivään etniseen profilointiin koko Euroopan tasolla. Tutkimus osoittaa, että vähemmistön edustajat joutuivat valtaväestöön kuuluvia vastaajia useammin pysäytetyksi ja ovat erityisen paljon poliisin valvonnan kohteena. Merkittävimmät erot valtaväestön ja vähemmistön edustajien väliset erot tutkimuksen mukaan ovat Belgiassa, Espanjassa, Kreikassa, Ranskassa, Saksassa ja Unkarissa. Ilmiön laajuuden ja kokonaiskuvan hahmottamiseksi haastateltiin tutkimuksessa kymmenessä jäsenmaassa vähemmistöjen lisäksi myös samalla alueella asuvia valtaväestöön kuuluvia henkilöitä. Haastatteluiden avulla haluttiin vertailla, eroavatko vähemmistöjen ja valtaväestöön kuuluvien yksilöiden kohtaamiset poliisin kanssa merkittävästi toisistaan. Tutkimustulokset osoittavat, että eroja näiden kahden ryhmän välillä löytyi niin yksittäisten kokemusten kuin pysäyttämiskertojen välillä. Tutkimuksessa löydettiin eroavaisuuksia myös etnisten vähemmistöjen välillä. Esimerkiksi romanit ja pohjoisafrikkalaiset raportoivat kaikista eniten syrjivästä kohtelusta ja heihin kohdistuneista pysäytyksistä.[72] Valtaväestöön kuuluvilla oli huomattavasti paljon vähemmän tai ei ollenkaan kokemuksia pysäytyksiä, kun taas vähemmistöjen edustajilla pysäyttämiskokemuksia oli huomattavasti paljon enemmän. Tulokset osoittavat, että kuudesta niistä kymmenestä jäsenvaltiosta poliisi oli pysäyttänyt useammin vähemmistöön kuuluvia henkilöitä 12 kuukauden sisällä. Tämä ero on tilastollisesti merkitsevä, mikä tarkoittaa sitä, että pysäytykset eivät ole vain sattumaa vaan taustalla on todennäköisesti syrjivää etnistä profilointia. Suurimmat valtaväestön ja vähemmistöjen väliset erot olivat Unkarissa, Kreikassa, Espanjassa ja Ranskassa. Merkittävä ero oli myös siinä, kuinka usein on joutunut poliisin pysäyttämäksi. Ainoastaan vähemmistöryhmän edustajat vastasivat tulleensa pysäytetyksi vähintään kolme kertaa viimeisen 12 kuukauden aikana, mikä tarkoittaa sitä, että etniset vähemmistöt ovat useammin poliisin valvonnan kohteena.[72][73][74]

Vastaajilta tiedusteltiin siitä, minkälaisia pysäytystilanteet olivat olleet ja missä ne olivat tapahtuneet. Merkittävimmän erot valtaväestön ja vähemmistöjen välillä liittyivät henkilöllisyyspapereihin, pysäytyspaikkoihin sekä poliisin tekemiin tarkastuksiin yksityisissä ajoneuvoissa. Sekä vähemmistöjen että valtaväestöön kuuluvien kohdalla suurin osa pysäytyksistä oli tapahtunut yksityisen ajoneuvon kyydissä, jolloin poliisi oli yleensä tiedustellut henkilöllisyyspapereita ja ajoneuvoon liittyviä asiakirjoja. Etnisten vähemmistöjen edustajat olivat kuitenkin yksityisissä ajoneuvoissa joutuneet valtaväestön edustajia huomattavasti useammin tarkempien ajoneuvo- ja/tai henkilötarkastuksien kohteeksi. Esimerkiksi Kreikassa 68 % romanivastaajista kertoi joutuneensa näiden pysäytysten aikana tarkempien henkilö- tai ajoneuvotarkastuksien kohteeksi, kun taas vastaava luku valtaväestön kohdalla oli 9 %.[72][75]

Toinen merkittävä ero ryhmien välillä oli se, että vähemmistöjen edustajat olivat joutuneet valtaväestöä huomattavasti useammin pysäytysten kohteeksi julkisessa kulkuneuvossa tai kadulla. Kymmenestä jäsenvaltiosta 0 – 30 % valtaväestön edustajista raportoi (maakohtaisesti) joutuneensa pysäytetyksi julkisessa kulkuneuvossa tai kadulla, kun taas vastaava luku etnisten vähemmistöjen kohdalla vaihteli 5 – 83:een %. Kaikista räikein ero oli Unkarissa, jossa näistä pysäytyksistä raportoi 83 % vähemmistöjen edustajista, mutta 0 % valtaväestön edustajista.[72][76] Kolmas merkittävä ero oli se, että poliisit tiedustelivat henkilöllisyyspapereita etnisten vähemmistöjen edustajilta useammin kuin valtaväestöön kuuluvilta. Esimerkiksi Saksassa 43 % valtaväestön edustajista raportoi poliisin pyytäneen heitä näyttämään henkilöllisyyspapereitaan, kun taas vastaava luku turkkilaisten ja entisen Jugoslavian alueelta tulleiden kohdalla oli 75 %. Kokonaisuudessaan raportin tutkimustulokset osoittavat, että tietyissä jäsenvaltioissa poliisin tekemät pysäytykset ovat kyseenalaisia ja ne kohdistuvat painotetusti tiettyihin väestöryhmiin. Poliisin harjoittamaa toimintaa tulisikin järjestelmällisesti valvoa, jotta voidaan taata poliisitoiminnan tasavertaisuus, laadukkuus ja oikeudenmukaisuus.[77]Lisäksi useissa Euroopan valtioissa on tutkittu etnistä profilointia kansallisella tasolla.[78]

Englanti ja Wales[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Suomessa puhutaan etnisestä profiloinnista, Englannissa ja Walesissa käytetään termiä racial profiling, joka suoraan käännettynä tarkoittaa rodullistettua profilointia. Englannissa etnistä profilointia harjoitetaan suhteellisen avoimesti, sillä Ministry Of Justice kerää ja julkaisee tilastoja rodun ja rikosoikeusjärjestelmän (Statistics on Race and the Criminal Justice System) välisestä yhteydestä. Tämän raportin (2010) mukaan poliiseilla on valta oikeudet pysäyttää ja tutkia yksilöt. Toimintaa oikeuttavat niin kutsuttu PACE eli Police and Criminal Evidence Act 1984, the Criminal Justice and Public Order Act 1994 osio 60 ja the Terrorism Act 2000 osa 44. Raportti koskee Englantia ja Walesia, ja sen mukaan mustaihoiset pysäytetään huomattavasti useammin kuin valkoihoiset. Pysäytykset, jotka pohjautuivat etniseen profilointiin, yleistyivät raporttien 2004/2005 ja 2008/2009 välisenä aikana. Vain alle 10 % pysäytyksistä johti pidätykseen. Vuoden 2008/2009 raportin mukaan erityisesti Lontoossa Stop and Search –tutkimispysäytyksiä kohdistui henkilöihin, jotka olivat etnisistä taustoista: 210 suhteessa 1000 pysäytykseen tehtiin mustaihoisille, kun vastaava luku oli valkoihoisilla 47. Muualla Englannissa ja Walesissa vastaavat luvut olivat 14 valkoihoisille ja 47 mustaihoisille. Tätä alueellista eroa raportissa tulkittiin niin, että suurin osa etnisistä taustoista olevilla asuu Englannin pääkaupungissa Lontoossa. Raportin mukaan siis mustaihoiset pysäytettiin valkoihoisiin verrattuna vuonna 7,2 kertaa todennäköisemmin ja aasialaiset 2,1 kertaa todennäköisemmin.[79]

On kuitenkin muistettava, että rikostilastot eivät edusta “totuutta” vaan niiden taustalla on jokin poliittinen ideologia, taloudellinen intressi tai päämäärä. Rikostilastot saattavat siis palvella jotain poliittisia tarkoituksia. Tämän lisäksi on myös mahdollista, että itse raportoinnissa tapahtuu systemaattinen virhe tai tietynlaisia rikoksia ja pysäytyksiä jätetään kokonaan raportoimatta. Tilastoja tulkittaessa on siis muistettava aina lähdekritiikki.[80] Tämän lisäksi on huomioitava moraalipaniikin vaikutus rikostilastoihin. Kun mediassa kuvataan tietynlaista rikollisuutta tai rikoksentekijään liittyviä piirteitä, asiasta vironnut julkinen keskustelu aiheuttaa painetta poliittisille päättäjille. Tällöin rahalliset resurssit suunnataan tämän ilmiön ratkaisemiseksi, jolloin rikos saa erityistä huomiota ja tämä näkyy ylikorostuneesti myös rikostilastoissa.[81] Kyse ei ole siis siitä, etteikö ilmiötä olisi aikaisemmin ollut, vaan että se saa yliedustetun aseman tilastoissa. Taloudellisten resurssien suuntaaminen johonkin tiettyyn rikokseen tai rikollisuuteen ovat luonnollisesti pois muun rikollisuuden tutkimuksen rahoituksesta. Piilorikollisuus (the dark figur) eli rikollisuus, joka jää raportoimatta ja mittaamatta, on tärkeä pitää mielessä, kiinnostuksen kohteena on todellinen ilmiö itse tilastoitujen numeroiden sijaan.[82]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin yliopiston Pysäytetyt-hanke tutkii parhaillaan etnistä profilointia Suomessa.[83]

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historian saatossa ovat useat rodullistettuun vähemmistöön luokitellut henkilöt Yhdysvalloissa kertoneet poliisin kohdistaneen heihin tarpeetonta ja epäoikeudenmukaista profilointia etenkin liikennevalvonnan yhteydessä. Tämä herätti tutkijoiden mielenkiinnon 1990-luvulla, minkä jälkeen Yhdysvalloissa on tehty useita tutkimuksia rodullistetusta profiloinnista. Suurin osa ilmiötä käsittelevistä tutkimuksista on keskittynyt poliisin harjoittamaan liikennevalvontaan. Useat tutkimustulokset osoittavat, että tummaihoiset ja latinalaisamerikkalaiset joutuvat valkoihoisia useammin pysäytysten, etsintöjen sekä erilaisten henkilö- ja ajoneuvotarkastuksien kohteeksi liikennevalvonnan yhteydessä.[84][85][86] Esimerkiksi Bureau of Justice Statisticsin vuonna 2008 tekemän The Police-Public Contact Surveyn mukaan tummaihoiset (12,3 %) joutuvat valkoihoisia kolme kertaa (3,9 %) ja latinalaisamerikkalaisia kaksi kertaa (5,8 %) todennäköisemmin henkilötarkastusten kohteeksi liikennevalvonnan yhteydessä. Eroja löydettiin myös poliisien antamissa sakoissa, sillä aineiston mukaan latinalaisamerikkalaiset (63 %) ja tummaihoiset (58 %) saavat liikennesakkoja valkoihoisia huomattavasti paljon enemmän (53 %).[87]

Myös Stanfordin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan tummaihoisten ja latinalaisamerikkalaisten todennäköisyys joutua liikennepysäytysten yhteydessä tarkemman tutkinnan kohteeksi on huomattavasti paljon suurempi kuin valkoihoisten. Tulosten mukaan poliisi pysäyttämistä henkilöistä tutkinnan kohteeksi joutui 5,4 % tummaihoisista ja 4,1 % latinalaisamerikkalaisista, mutta vain 3,1 % valkoihoisista. Tutkijoiden mukaan viranomaiset harjoittavat kaksinaismoralismia päättäessään keneen he kohdistavat tarkempia etsintöjä, sillä tummaihoisten ja latinalaisamerikkalaisten kohdalla etsintöjen perusteeksi käytetään huomattavan paljon vähemmän todistusaineistoa kuin muiden kohdalla. Itse asiassa tummaihoisiin ja latinalaisamerikkalaisiin kohdistuneiden tarkastusten yhteydessä paljastui huomattavan paljon vähemmän laittomuuksia kuin valkoihoisten kohdalla.[88] Tutkimusaineistona käytettiin Pohjois-Carolinan poliisin vuosina 2009–2014 ylläpitämästä rekisteriaineistosta, joka koostui 4,5 miljoonasta liikennepysäytyksestä, joihin oli kirjattu pysäytettyjen ihmisten etninen tausta, ikä ja sukupuoli sekä poliisin kirjoittamat perustelut pysäytyksille. Tilastolliset testit osoittivat vahvaa näyttöä siitä, että poliisi harjoittaa perusteetonta rodullista syrjintää Yhdysvalloissa. Analyysissa hyödynnettiin kahden vakiintuneen tilastollisen testin lisäksi tutkijoiden kehittämää uutta tilastollista työkalua, jonka avulla on tarkoitus tunnistaa rodullistettu profilointi poliisin tekemissä liikennepysäytyksissä. Tällä hetkellä tutkijat keräävät lisää aineistoa muista osavaltioista voidakseen tarkastella ilmiötä koko maanlaajuisesti sekä testatakseen uuden tilastollisen työkalun toimivuutta.[89]

Yhdysvalloissa on tehty myös useita tutkimuksia, joissa on tiedusteltu kansalaisten näkemyksiä rodullistetusta profiloinnista. Reizel ja Piquero tutkivat (2006) New Yorkissa asuvien käsityksiä ja kokemuksia etnisestä profiloinnista. Tulosten mukaan omakohtaiset kokemukset vaikuttavat sekä näkemykseen poliisista että kokemukseen rodullistetun profiloinnin kohteeksi joutumisesta. Ensinnäkin tutkimus osoitti, että vastaajan rodulla oli merkitystä tulosten kanssa, sillä “ei-valkoihoiset” (non-whites) uskoivat joutuneensa huomattavasti enemmän rodullistetun profiloinnin kohteeksi kuin valkoihoiset (whites) vastaajat. Yksilöt, jotka olivat kokeneet epäoikeudenmukaisuutta tai joilla oli huonoja kokemuksia poliisista kokivat joutuneensa huomattavasti paljon enemmän rodullistetun profiloinnin kohteeksi kuin ne, joilla ei ollut huonoja kokemuksia. Myös käsitykset ilmiöt laajuudesta vaihtelivat kokemusten mukaan, sillä kohtaamiset New Yorkin poliisin kanssa lisäsivät näkemystä, jonka mukaan etninen profilointi on hyvin yleistä.[90]

Etnisen profiloinnin torjunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotta etnistä profilointia on mahdollista torjua, se täytyy tunnistaa ilmiönä yhteiskunnallisella tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että poliittiset päättäjät, profilointia työssään toteuttavat viranomaiset ja kansalaiset (etniseen taustaan katsomatta) ymmärtävät ilmiön olemassaolon, sen merkityksen ja mahdolliset seuraukset. Kun ilmiö on tunnustettu, on mahdollista tehdä sitä koskevia toimintapäätöksiä. Viimeisenä vaiheena on tarkastella yhteiskunnassa vallitsevia käytänteitä, säädöksiä ja sääntöjä muuttaen ne tehokkaammiksi ja paremmiksi. Tämä mahdollistaa myös toimivamman rikospolitiikan ja tehostaisi myös oikeiden syyllisten löytämistä.[91] Euroopan unionin tasolla on tehty jo laajaa tausta- ja tutkimustyötä tämän yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseksi. Tutkimusten mukaan eriarvoisuutta vähentävät käytänteet lisäävät yhteiskunnallista hyvinvointia.[92] Oppaat tarjoavat hyödyllistä informaatiota etnisen profiloinnin ymmärtämistä kokonaisvaltaisesti mustavalkoisen maailmankuvan sijaan. Mustavalkoinen näkökulma “kaikki poliisit ovat rasisteja” ei tarjoa rakentavaa lähtökohtaa tämän haastavan ja moniulotteisen ilmiön ratkaisemiseksi. Tieto on hyödyllistä niin poliiseille, päättäjille, etnisille vähemmistöille sekä järjestöille että poliittisille päättäjille.[93]

Erilaiset informatiiviset oppaat turvallisuusalan työntekijöille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

a. EU:n kehittämä opas: Euroopan unionin perusoikeusvirasto julkaisi vuonna 2011 oppaan nimeltä Kohti tehokkaampaa poliisitoimintaa. Syrjivän etninen profilointi sen tausta ja ehkäiseminen. Opas on käännetty usealle eri kielelle ja se löytyy elektronisena versiona perusoikeusviraston nettisivuilta. Julkaisu on ennen kaikkea tarkoitettu poliisin päällystölle, mutta se sisältää erittäin hyödyllistä tietoa myös muille turvallisuusalan työntekijöille. Oppaassa käydään läpi aiheeseen liittyvää tutkimustietoa sekä pureudutaan etnisyyden, syrjinnän ja profiloinnin käsitteisiin. Julkaisun tarkoituksena on selventää profiloinnin ja syrjivän etnisen profiloinnin välisiä eroja sekä tarjota poliiseille työkaluja oikeanlaisen profiloinnin toteuttamiseen. Opas toimii perusoikeusviraston mukaan käytännön läheisenä apuvälineenä, jota poliisi voi hyödyntää työssään.[72]

b. A Handbook of Good Practices: Sisältää noin sata tapaustutkimusta yhdeksästätoista Euroopan valtiosta ja Yhdysvalloista. Julkaisun tarkoituksena on selventää profiloinnin ja syrjivän etnisen profiloinnin välisiä eroja.[94]

c. Kulttuurien tuntemus ja oikeanlaisten kohtaamisten lisääminen. Esimerkiksi Romanin ja poliisin kohdatessa -opas.[95]

d. Poliisin eettinen vala: Poliiseilla on Suomessa oma eettinen valansa, jonka vannovat kaikki perustutkinnon 1.10.2000 jälkeen suorittaneet poliisit, jotka tämän jälkeen toimivat poliisin virassa. Valaan on sisällytetty ammattikunnan tärkeimmät arvot ja toimintatavat, joita poliisin odotetaan Suomessa noudattavan. Valan tarkoituksena on parantaa poliisien tietoisuutta niin ammattietiikan, arvojen kuin toimintatapojen suhteen. Vala menee seuraavalla tavalla: “Lupaan parhaan kykyni ja taitoni mukaan käyttäytyä aina ja kaikissa tilanteissa poliisin arvolle sopivalla tavalla. Kunnioitan jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia. Käytän poliisin valtuuksiani lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. Noudatan esimiesteni käskyjä ja olen valmis kohtaamaan poliisin ammattiin liittyvät vaarat. Toimin avoimesti ja sovinnollisuutta edistäen. Käyttäydyn rehdisti, auttavaisesti ja ammatillista yhteishenkeä vahvistaen. Olen oikeudenmukainen ja toimin koko työyhteisön parhaaksi. Tällä tavalla tahdon poliisina palvella.”[96]

Apua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa yhdenvertaisuusvaltuutetun puoleen voi kääntyä, jos on kokenut tai havainnut syrjintää iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen,poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.[97]

Media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aihe on herättänyt keskustelua myös Suomessa.[98][99][100][101]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. [1], Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2011): Kohti tehokkaampaa poliisitoimintaa Syrjivä etninen profilointi sen tausta ja ehkäiseminen: Opas. Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2011. ISBN 978-92-9192-717-3. Elektroninen aineisto[viitattu 27.2.2017 klo 18:00]
  2. [2], Euroopan Unionin perusoikeusvirasto (2010): 15–18.
  3. [3], Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2011): Kohti tehokkaampaa poliisitoimintaa Syrjivä etninen profilointi sen tausta ja ehkäiseminen: Opas. Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2011. ISBN 978-92-9192-717-3. Elektroninen aineisto[viitattu 27.2.2017 klo 18:00]
  4. [4], YK:n ihmisoikeudet
  5. [5], Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2011): Kohti tehokkaampaa poliisitoimintaa Syrjivä etninen profilointi sen tausta ja ehkäiseminen: Opas. Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2011. ISBN 978-92-9192-717-3. Elektroninen aineisto[viitattu 27.2.2017 klo 18:00]
  6. [6], Tella, Riikka (2005): Etnisen syrjinnän vastaisen neuvonnan kehittäminen. Vähemmistövaltuutettu. Edita. Helsinki 2005. Elektroninen aineisto [viitattu 11.4.2017 kello 23:30]
  7. [7], Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2011): Kohti tehokkaampaa poliisitoimintaa Syrjivä etninen profilointi sen tausta ja ehkäiseminen: Opas. Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2011. ISBN 978-92-9192-717-3. Elektroninen aineisto[viitattu 27.2.2017 klo 18:00]
  8. [8], Euroopan Unionin perusoikeusvirasto (2010): 15–18.
  9. Garland, David (2001): The culture of control. Vol. 367. Oxford: Oxford University Press.
  10. Koskela, Hilla (2009): Pelkokierre. Gaudeamus.
  11. Miles, Robert (1989): Rasismi, Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä.
  12. [9], Euroopan Unionin perusoikeusvirasto (2011).
  13. [10], Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2011): Kohti tehokkaampaa poliisitoimintaa Syrjivä etninen profilointi sen tausta ja ehkäiseminen: Opas. Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2011. ISBN 978-92-9192-717-3. Elektroninen aineisto[viitattu 27.2.2017 klo 18:00]
  14. [11], Harris, David (2000): The Stories, the Statistics and the Law: Why 'Driving While Black' Matters. University of Minnesota Law Review, Vol. 84, No. 2, 1999 U. of Pittsburgh Legal Studies Research.
  15. Reitzel, John & Piquero, Alex R. (2006): Does It Exist? Studying Citizens’ Attitudes of Racial Profiling. Police Quartely Volume: 9 issue issue: 2, page(s): 161–183 Issue published: June 1, 2006.
  16. [12], Open Society Foundations (2012): Reducing Ethnic Profiling in the European Union: A Handbook of Good Practices, 1–21. ISBN: 978-1-936133-55-0.
  17. Husa & Pohjolainen 2014, 127–128, 189–190.
  18. [13], United Nations Human Rights Committee (2006): CCPR/C/96/C/1493/2006 Communication number no 1493/2006. Elektroninen aineisto.[viitattu 27.2.2917 kello 18:00]
  19. [14], Koivuranta, Esa (2016): Mustan Barbaarin äidin ja sisaren kohtelu ei johda esitutkintaan – Syyttäjä: Rikosta ei epäillä. Yle uutiset. [viitattu 10.4.2017 kello 18:20]
  20. [15], Malminen, Ulla (2016): Poliisin tehostettu ulkomaalaisvalvonta joutuu selvitykseen – etnistä profilointia ei saisi tapahtua. Yle, kotimaa. [viitattu 10.4.2017 kello 18:26]
  21. [16], Salmela, Jussi (2016): Poliisin selvitys julki: Ulkomaalaisiin kohdistuneet tehotarkastukset olisvat perusteltuja. Yle uutiset. [viitattu 15.3.2017 kello 20:00]
  22. [17], Teittinen, Paavo (2016): Poliisijohtaja Seppo Kolehmainen: “Väärä etninen profilointi on ehdottomasti kielletty”. Helsingin Sanomat, kotimaa. [viitattu 10.4.2017 kello 18:17]
  23. [18], Ulkomaalaislaki 129a, 129b
  24. [19], Turun yliopiston Sosiaalitieteiden laitos Pysäytetyt-hanke.
  25. Becker, Howard S. (1963): Outsiders: Studies in the Sociology of Deviance. New York: Free Press.
  26. Becker, Howard S. (1963): Outsiders: Studies in the Sociology of Deviance. New York: Free Press.
  27. Cohen, Stanley (1972): Moral panics and folk devils. London: MacGibbon & Kee, 9.
  28. Kivivuori, Janne (2008). Rikollisuuden syyt. Helsinki: Nemo.
  29. [20], Saarikkomäki, Elsa (2010): Nuoriin kohdistuva poliisikontrolli kyselytutkimuksen valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 106, Helsinki.
  30. [/vwebv/holdingsInfo?bibId=1689983], Husa, Jaakko & Pohjolainen, Teuvo (2014) Julkisen vallan oikeudelliset perusteet: johdatus julkisoikeuteen. Helsinki : Talentum, 2014 ISBN 978-952-14-2186-0
  31. Beck, U. (2006). Risk society revisited. The risk society and beyond.
  32. Kivivuori, Janne (2008). Rikollisuuden syyt. Helsinki: Nemo.
  33. Törrönen, Jukka. (2004). ”Julkinen tila ongelmana, säätelyn alueena ja tutkimuskohteena.” Teoksessa Valvontaa ja vastuuta: Päihteet ja julkisen tilan moraalisäätely, toim. Törrönen, Jukka. Helsinki: Gaudeamus, 11–31.
  34. Koskela, Hilla (2009): Pelkokierre. S. 287. Gaudeamus.
  35. Garland, David (2001): The culture of control. Vol. 367. Oxford: Oxford University Press.
  36. Koskela, Hilla (2009): Pelkokierre. Gaudeamus.
  37. Törrönen, Jukka. (2004). ”Julkinen tila ongelmana, säätelyn alueena ja tutkimuskohteena.” Teoksessa Valvontaa ja vastuuta: Päihteet ja julkisen tilan moraalisäätely, toim. Törrönen, Jukka. Helsinki: Gaudeamus, 11–31.
  38. [21], Henkilötietolaki 523/1999, 3 luku 11§.
  39. [22], Open Society Foundations (2012): Reducing Ethnic Profiling in the European Union: A Handbook of Good Practices, s. 76. ISBN: 978-1-936133-55-0.
  40. Koskela, Hilla (2009): Pelkokierre. Gaudeamus.
  41. [23], Open Society Foundations (2012): Reducing Ethnic Profiling in the European Union: A Handbook of Good Practices, s. 76. ISBN: 978-1-936133-55-0.
  42. Koskela, Hilla (2009): Pelkokierre. Gaudeamus.
  43. Koskela, Hilla (2009): Pelkokierre. Gaudeamus.
  44. Garland, David (2001): The culture of control. Vol. 367. Oxford: Oxford University Press.
  45. Carrabine, Eamon, Cox, Pam, Lee, Maggy, Plummer, Ken & South, Nigel (2009). Criminology. A sociological introduction. Second edition. Routledge.
  46. Korander, Timo (1998). Katujen nollatoleranssi, tilastojen kelvottomuus ja ongelmien poliisisointi. Oikeus, 1998:4, 358–382.
  47. Korander, Timo (2004). Poliisikulttuuri – poliisiammatin ja -tutkimuksen väline. Oikeus 1/2004, 4–24.
  48. Harrikari, Timo (2006). Rikos lastensuojelun kentässä. Teoksessa Honkatukia, Päivi & Kivivuori Janne (toim.): Nuorisorikollisuus. Määrä, syyt ja kontrolli. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 221, Helsinki, 249–280.
  49. Holmberg, Lars & Kyvsgaard, Britta (2003). Are immigrants and their descendants discriminated against in the danish criminal justice system. Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention, vol. 4, 125– 142.
  50. Black, Donald J. & Reiss, Jr. Albert J. (1970). Police control of juveniles. American Sociological Review, Vol. 35, No. 1, 63–77.
  51. [24], Saarikkomäki, Elsa (2010): Nuoriin kohdistuva poliisikontrolli kyselytutkimuksen valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 106, Helsinki.
  52. Muistio (pdf) Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA). 9.12.2009. Viitattu 26.04.2018.
  53. Bowling, Ben & Phillips, Coretta: Policing ethnic minority communities (pdf) eprints.lse.ac.uk. 2003. Viitattu 26.04.2018.
  54. Egharevba, S. (2004). Rethinking the concept of prejudice: immigrants-knowledge-based analysis in Turku, Finland. International journal of the Sociology of Law, 32(3), 191-221.
  55. Pitkänen, P., & Kouki, S. (2002). Meeting foreign cultures: a survey of the attitudes of Finnish authorities towards immigrants and immigration. Journal of Ethnic and Migration Studies, 28(1), 103-118.
  56. Mäkinen, Esa (2007). Puolijulkisen tilan kontrolli kauppakeskuksessa. Sosiologian pro gradu-tutkielma. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta.
  57. Grönfors, Martti (1981). Poliisi – Kenen isäntä, kenen renki? Oikeus 1981:4, 242– 249.
  58. Grönfors, Martti (1979). Ethnic Minorities and Deviance: The Relationship between Finnish Gypsies and the Police. Helsingin yliopisto: Oikeussosiologian julkaisuja, no 1.
  59. [25], Saarikkomäki, Elsa (2010): Nuoriin kohdistuva poliisikontrolli kyselytutkimuksen valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 106, Helsinki.
  60. Kääriäinen, Juha (2008): Why Do the Finns Trust the Police?. Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention, 2008, 9. vsk, nro 2. doi:10.1080/14043850802450294.
  61. Egharevba, S. (2004). Rethinking the concept of prejudice: immigrants-knowledge-based analysis in Turku, Finland. International journal of the Sociology of Law, 32(3), 191-221.
  62. Egharevba, S. (2004). Rethinking the concept of prejudice: immigrants-knowledge-based analysis in Turku, Finland. International journal of the Sociology of Law, 32(3), 191-221.
  63. Meliala, A. (2001). The notion of sensitivity in policing. International journal of the sociology of law, 29(2), 99-111.
  64. [26], Saarikkomäki, Elsa (2010): Nuoriin kohdistuva poliisikontrolli kyselytutkimuksen valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 106, Helsinki.
  65. [27], Keskinen, Vesa & Laihinen, Eija. (2017) Kaikesta huolimatta turvallista. Helsingin turvallisuustutkimus 2015. Helsingin kaupungin tietokeskus. 2. [Viitattu 10.4.2017 Klo 16:00]
  66. [28], Jones, Jefferey M. (2015): In U.S., Confidence in Police Lowest in 22 Years. [viitattu 12.4.2017 kello 00:06]
  67. [29] Lundman, Richard J. & Kaufman, Robert L. (2003): Driving while black: Effects of Race, Ethnicity, and Gender on Citizen Self-Reports of Traffic Stops and Police Actions.Elektroninen aineisto [viitattu 10.4.2017 kello 22:00]
  68. [30], Harris, David (2000): The Stories, the Statistics and the Law: Why 'Driving While Black' Matters. University of Minnesota Law Review, Vol. 84, No. 2, 1999 U. of Pittsburgh Legal Studies Research.
  69. [31], Hagan, John, Shedd, Carla & Payne, Monique R. (2005): Race, Ethnicity, and Youth Perceptions of Criminal Injustice. American Sociological Review. Vol 70. (June: 381–407) [viitattu 10.4.2017 kello 23:30]
  70. [32] Lundman, Richard J. & Kaufman, Robert L. (2003): Driving while black: Effects of Race, Ethnicity, and Gender on Citizen Self-Reports of Traffic Stops and Police Actions.Elektroninen aineisto [viitattu 10.4.2017 kello 22:00]
  71. [33], Harris, David (2000): The Stories, the Statistics and the Law: Why 'Driving While Black' Matters. University of Minnesota Law Review, Vol. 84, No. 2, 1999 U. of Pittsburgh Legal Studies Research.
  72. a b c d e f EU-MIDIS-katsaus - Johdatus Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) EU:n laajuiseen syrjintää koskevaan tutkimukseen 2009. Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA). Viitattu 26.04.2018.
  73. [34], Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2011): Kohti tehokkaampaa poliisitoimintaa Syrjivä etninen profilointi sen tausta ja ehkäiseminen: Opas. Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2011. ISBN 978-92-9192-717-3. Elektroninen aineisto[viitattu 27.2.2017 klo 18:00]
  74. [35]Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2010): Data in Focus -raportti Poliisin tekemät pysäytykset ja vähemmistöt. EU-MIDIS. Elektroninen aineisto. [viitattu 27.2.2017 kello 15:00]
  75. [36]Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2010): Data in Focus -raportti Poliisin tekemät pysäytykset ja vähemmistöt. EU-MIDIS. Elektroninen aineisto. [viitattu 27.2.2017 kello 15:00]
  76. [37]Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2010): Data in Focus -raportti Poliisin tekemät pysäytykset ja vähemmistöt. EU-MIDIS. Elektroninen aineisto. [viitattu 27.2.2017 kello 15:00]
  77. [38]Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2010): Data in Focus -raportti Poliisin tekemät pysäytykset ja vähemmistöt. EU-MIDIS. Elektroninen aineisto. [viitattu 27.2.2017 kello 15:00]
  78. Van der Leun et. al (2011) tekemä tutkimus Ethnic Profiling in the Netherlands? A Reflection on expanding preventive powers, ethnic profiling, and a changing social and political contex,
  79. [39] Ministry of Justice. (2010) Statistics on Race and the Criminal Justice System 2008/09. 22–30. [viitattu 6.4.2017]
  80. Treadwell, James. (2013) Criminology: the essentials. SAGE.
  81. Cohen, Stanley. (2002): Folk devils and moral panics: The creation of the mods and rockers. Psychology Press.
  82. Treadwell, James. (2013) Criminology: the essentials. SAGE.
  83. [40], Pysäytetyt-hanke
  84. [41], Engel et al. (2002): Theory and racial profiling: Shortcomings and future direction in research. Justice Quarterly. Volume 19, 2002 - Issue 2.
  85. [42] Harris, David (2000): The Stories, the Statistics and the Law: Why 'Driving While Black' Matters. University of Minnesota Law Review, Vol. 84, No. 2, 1999 U. of Pittsburgh Legal Studies Research. [Viitattu 6.4.2017 kello 22:00]
  86. [43]Lundman, Richard J. & Kaufman, Robert L. (2003): Driving while black: Effects of Race, Ethnicity, and Gender on Citizen Self-Reports of Traffic Stops and Police Actions. [viitattu 10.4.2017 kello 22:00]
  87. [44], Bureau of Justice Statistics (2008): Police-Public Contact Survey (PPCS) [viitattu 27.2.2017 kello 18:00]
  88. [45] [46], Simoiu, Camelia, Corbett-Davies, Sam & Goel, Sharad (2016): The problem of Infra-Marginality in Outcome Test for Discrimination. (July 18, 2016).
  89. [47] [48], Simoiu, Camelia, Corbett-Davies, Sam & Goel, Sharad (2016): The problem of Infra-Marginality in Outcome Test for Discrimination. (July 18, 2016).
  90. Reitzel, John & Piquero, Alex R. (2006): Does It Exist? Studying Citizens’ Attitudes of Racial Profiling. Police Quartely Volume: 9 issue issue: 2, page(s): 161–183 Issue published: June 1, 2006.
  91. [49], Open Society Foundations (2012): Reducing Ethnic Profiling in the European Union: A Handbook of Good Practices. ISBN: 978-1-936133-55-0. Elektroninen aineisto [viitattu 10.4.2017 kello 22:30]
  92. Therborn, G. (2014). Eriarvoisuus tappaa. Suom. T. Henttonen. Tampere: Vastapaino.
  93. [50], Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2011): Kohti tehokkaampaa poliisitoimintaa Syrjivä etninen profilointi sen tausta ja ehkäiseminen: Opas. Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2011. ISBN 978-92-9192-717-3. Elektroninen aineisto[viitattu 27.2.2017 klo 18:00]
  94. [51], Open Society Foundations (2012): Reducing Ethnic Profiling in the European Union: A Handbook of Good Practices. ISBN: 978-1-936133-55-0. Elektroninen aineisto [viitattu 10.4.2017 kello 22:30]
  95. Lillberg, Eine & Honkanen, Kari & Laitinen, Jorma & Lehmusta, Taito & Åkerlund, Roosa & Weckman, Erkki & Majaniemi, Päivi & Ekholm, Elina: Romanin ja poliisin kohdatessa. Helsinki: Edita Prima Oy, 2007. ISBN 978-952-13-3277-7. Teoksen verkkoversio.
  96. Poliisin eettinen vala Poliisi. Viitattu 26.04.2018.
  97. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Yhdenvertaisuusvaltuutettu. Viitattu 26.04.2018.
  98. Mahadura & Özberkan: Poliisi ja etninen profilointi Yle - Radio. 16.11.2017. Viitattu 26.04.2018.
  99. Etninen ryhmä: tuoreimmat Yle - Uutiset. Viitattu 26.04.2018.
  100. Poliisiylijohtaja vakuuttaa rasismin nollatoleranssia Turun Sanomat. 12.7.2016. Viitattu 26.04.2018.
  101. Yle: Euroopan neuvosto epäilee Suomen poliisia etnisestä syrjinnästä Kaleva. 9.7.2013. Viitattu 26.04.2018.