Eternal Decision

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eternal Decision
Tiedot
Toiminnassa 1996
Tyylilaji heavy metal, thrash metal, kristillinen metalli
Kotipaikka Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Joe Chambless
Cory Boatright
Tommy Torres
Kirk Campbell

Levy-yhtiö

Godfather Records

Eternal Decision on yhdysvaltalainen kristillistä metallimusiikkia soittava yhtye. Vuonna 1996 perustettu yhtye on julkaissut kolme levyä. Vuonna 1997 yhtye julkaisi kriitikoiden arvostustakin saaneen esikoisalbuminsa Yhdysvalloissa ja 16 muussa maassa.[1] Kaksi kappaletta yhtyeen toiselta albumilta, vuoden 1999 Ghost in the Machinelta, saavutti sijan Pure Rock Reportin listan kärkiviisikossa.[2][3] Yhtye on ilmoittanut työstävänsä uutta albumia nimeltä Revived, jonka nauhoitukset ovat viivästyneet, sillä laivastossa palveleva kitaristi Tommy Torres ilmoitti kesäkuussa 2009 joutuvansa yhdeksäksi kuukaudeksi komennukselle muun muassa Kuwaitiin ja Afganistaniin.[4]

Eternal Decision sekoittaa Panteran tyylisiä kitarariffejä James Hetfieldin tai Phil Anselmon tyyliseen lauluun. Yhtye sekoitetaankin usein Metallicaan laulun samanlaisuuden takia. Encyclopedia Metallica -sivuston mukaan monet latasivat Eternal Decisionin kappaleita P2P-ohjelmilla kuten Ares Galaxyllä tai LimeWirellä uskoen niiden olevan singlejä tai demoja Metallican vuoden 2008 albumilta Death Magnetic. Toisessa tapauksessa esikoisalbumin kappaletta ”Hunger” ladattiin huomattavissa määrin Napsterilla, koska monet luulivat sen olevan ennen julkaisematon Metallica-kappale tai Megadethin ja Metallican yhteistyössä tekemä kappale.[5][6] Guitar World -lehden syyskuun 2008 numerossa Eternal Desicion mainittiin yhtenä viidestä ”potentiaalisesta seuraavasta Metallicasta”. Yhtyeen musiikkia kuvailtiin myönteisesti ja sanoituksia ”saarnaaviksi”, jota yhtye piti kohteliaisuutena, koska ”nykyisin monet kristilliset yhtyeet piilottavat sanomansa saadakseen jalansijaa valtavirran markkinoilla”.[7] Vertailuista huolimatta Allmusic kuvailee Eternal Desicionin musiikkia omaperäiseksi.[8]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.