Etelänlepakko
| Etelänlepakko | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Lepakot Chiroptera |
| Heimo: | Siipat Vespertilionidae |
| Suku: | Eptesicus |
| Laji: | serotinus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Eptesicus serotinus |
|
| Katso myös | |
Etelänlepakko eli serotiini[2] (Eptesicus serotinus) on Euraasiassa ja Pohjois-Afrikassa elävä verrattain suurikokoinen ja isokorvainen lepakkolaji.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Etelänlepakko on yleisväriltään ruskea, väritys vaihtelee ruskean eri sävyissä. Lepakon kasvot ovat muuta vartaloa tummemman ruskeat, miltei mustat. Etelänlepakko painaa 18–25 grammaa.[3] Sen siipien kärkiväli on noin 350 mm ja käsivarren pituus 55 mm.[4] Hännän viimeiset nikamat muodostavat lepakon lentopoimusta erottuvan lyhyen hännän[5].
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Etelänlepakkoa esiintyy eteläisessä ja keskisessä Euroopassa, mutta myös vähän esimerkiksi Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa sekä Liettuassa ja Latviassa.[4] Ruotsin ensimmäinen havainto tehtiin vuonna 1982 Skånessa.[3] Suomessa laji tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 2008 Hangossa[4][6] ja toisen kerran vuonna 2012 Paraisilla[7]. Kolmas ja neljäs havainto Suomessa tehtiin vuonna 2019 Raaseporissa ja Helsingissä[5].
Etelänlepakkoa tavataan kulttuurimaisemassa, jossa on metsiköitä, puutarhoita, peltoja ja laidunmaita. Se saalistaa sekä avoimessa maastossa että lähellä kasvillisuutta ja maanpintaa. Niitä on havaittu myös meren yllä.[3]
Kaikuluotaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Etelänlepakon kaikuluotauksessa käyttämät taajuudet ovat väliltä 25–55 kHz. Lähetykset kestävät keskimäärin 8,8 ms ja ovat energeettisimmillään 31 kHz taajuudella.[8][9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hutson, A.M., Spitzenberger, F., Aulagnier, S., Alcaldé, J.T., Csorba, G., Bumrungsri, S., Francis, C., Bates, P., Gumal, M., Kingston, T. & Benda, P.: Eptesicus serotinus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 461. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6
- ↑ a b c Faktablad Sydfladdermus Sveriges lantbruksuniversitet. Viitattu 13.6.2010. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Suomeen uusi nisäkäslaji: Etelänlepakko ilmestyi Hankoon[vanhentunut linkki] Suomen luonto
- ↑ a b Kaartinen, Riikka: Helsingin Kaisaniemessä havaittiin suurharvinaisuus – Suomen neljäs etelänlepakko Suomenluonto.fi. 7.5.2019. Suomen Luonto. Viitattu 7.1.2020.
- ↑ Uusi lepakkolaji Suomessa - etelänlepakko on täällä!. Ilta-Sanomat. 13.10.2008. Arkistoitu 16.10.2008.
- ↑ Emma Kosonen: Etelänlepakko yllätti. Suomen Luonto, 2012, nro 9, s. 30–31. Suomen Luonnonsuojeluliitto.
- ↑ Parsons, S. and Jones, G. (2000) 'Acoustic identification of twelve species of echolocating bat by discriminant function analysis and artificial neural networks.' J Exp Biol., 203: 2641-2656.
- ↑ Obrist, M.K., Boesch, R. and Flückiger, P.F. (2004) 'Variability in echolocation call design of 26 Swiss bat species: Consequences, limits and options for automated field identification with a synergic pattern recognition approach.' Mammalia., 68 (4): 307-32.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ITIS: Eptesicus serotinus (englanniksi)
- Etelänlepakko (pdf) Suomen ympäristökeskus SYKE. 30.11.2022. Viitattu 21.3.2025.
- Sydfladdermus, Eptesicus serotinus (Schreber, 1774) Artfakta. Viitattu 21.3.2025. (ruotsiksi)