Etapit 1–10 Ranskan ympäriajossa 2008

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ranskan ympäriajon 2008 etappien 1–10 tulokset ja kilpailun kulku:

Etapit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. etappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

5. heinäkuuta 2008, BrestPlumelec, 195 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. etapin profiili

Ranskan ympäriajo alkoi ensimmäisen kerran 41 vuoteen yhteislähtöetapilla, ilman prologia. Lähtöpaikkana oli Brest. Heti etapin alkuhetkillä pääjoukosta irtosi kahdeksan ajajan ryhmä, joka kasvatti eron parhaimmillaan 8 minuuttiin 15 sekuntiin. Heidät tavoitettiin vasta etapin loppuvaiheessa, irtioton käynnistänyt Lilian Jegou ja David de la Fuente vasta seitsemän kilometriä ennen maalia.

Etappi päättyi runsaan kilometrin mittaiseen nousuun, jossa Kim Kirchen näytti jo päässeen ratkaisevalle karkumatkalle, kunnes Alejandro Valverde tuli viimeisessä kaarteessa hänen ohitseen. Toiseksi sijoittui lopulta Philippe Gilbert ja kolmanneksi Jérôme Pineau.

Irtiottoryhmässä mukana ollut Thomas Voeckler sai Maillot à pois -paidan haltuunsa tasapistein Björn Schröderin kanssa. Tämän vuoden kilpailussa ei jaeta hyvityssekunteja, joten ensimmäisen etapin tulokset ovat samalla kokonaiskilpailun tilanne.

1. etapin tulokset ja kokonaistilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Espanja Alejandro Valverde Caisse d'Epargne 4.36.07
2 Belgian lippu Philippe Gilbert Française des Jeux +1
3 Ranska Jérôme Pineau Bouygues Télécom +1
4 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia +1
5 Italia Riccardo Riccò Saunier Duval - Scott +1
6 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +1
7 Luxemburgin lippu Fränk Schleck Team CSC-Saxo Bank +1
8 Italia Filippo Pozzato Liquigas +1
9 Espanja Óscar Freire Rabobank +1
10 Espanja Óscar Pereiro Caisse d'Epargne +1

2. etappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

6. heinäkuuta 2008, AuraySaint-Brieuc, 165 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2. etapin profiili

Sylvain Chavanel ja Thomas Voeckler lähtivät irtiottoon etapin alkuvaiheessa kasvattaen eron pääjoukkoon parhaimmillaan, sata kilometriä ennen maalia, kuuteen minuuttiin 25 sekuntiin. Kun maaliin oli 57 kilometriä he saivat seurakseen Agritubel-tallin Christophe Moreaun ja David Lelayn.

Chavanel lähti irtiottoon juuri kun pääjoukko oli tavoittamassa ranskalaiskvartetin noin kolme kilometriä ennen maalia. Hänet kuitenkin tavoitettiin samoin kuin seuraavaksi karkumatkaa yrittänyt Fabian Cancellara. Ratkaisu tapahtui massakirissä, jossa Thor Hushovd onnistui ottamaan kuudennen etappivoittonsa Ranskan ympäriajossa. Team Columbian Kim Kirchen ja Gerald Ciolek veivät seuraavat sijat.

2. etapin tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Norjan lippu Thor Hushovd Crédit Agricole 3.45.13
2 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia s.a.
3 Saksan lippu Gerald Ciolek Team Columbia s.a.
4 Etelä-Afrikka Robert Hunter Barloworld s.a.
5 Saksan lippu Erik Zabel Team Milram s.a.
6 Venäjän lippu Juri Trofimov Bouygues Télécom s.a.
7 Espanja Óscar Freire Rabobank s.a.
8 Ranska Jimmy Casper Agritubel s.a.
9 Sveitsi Martin Elmiger Ag2r-La Mondiale s.a.
10 Kolumbia Leonardo Duque Cofidis s.a.

Kokonaistilanne 2. etapin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Espanja Alejandro Valverde Caisse d'Epargne 8.21.20
2 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia +1
3 Espanja Óscar Freire Rabobank +1
4 Espanja Juan José Cobo Saunier Duval - Scott +1
5 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +1
6 Ranska Jérôme Pineau Bouygues Télécom +1
7 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu David Millar Team Garmin-Chipotle +1
8 Italia Riccardo Riccò Saunier Duval - Scott +1
9 Luxemburgin lippu Fränk Schleck Team CSC-Saxo Bank +1
10 Italia Filippo Pozzato Liquigas +1

3. etappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7. heinäkuuta 2008, Saint-MaloNantes, 208 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

3. etapin profiili

Tasaisessa maastossa käytyä kolmatta etappia oli ajettu yhdeksän kilometriä, kun William Frischkorn, Samuel Dumoulin, Paolo Longo Borghini ja Romain Feillu irtosivat pääjoukosta. He kasvattivat eron parhaimmillaan neljääntoista minuuttiin ja pysyivät irti maaliin saakka. Feillu avasi loppukirin hieman liian aikaisin ja Dumoulin onnistui nousemaan hänen ohitseen etappivoittoon. Myös Frischkorn ohitti lopulta Feillun, joka siirtyi kuitenkin kokonaiskilpailun johtoon.

26 kilometriä ennen maalia sattui kolari, jonka seurauksena Ángel Gómez joutui keskeyttämään ja pääjoukko hajosi kolmeen osaan. Ennakkosuosikeista Denis Menšov ja Riccardo Riccò jäivät kakkosryhmään häviten 38 sekuntia muille kokonaiskilpailun suosikeille.

3. etapin tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Ranska Samuel Dumoulin Cofidis 5.05.27
2 Yhdysvaltain lippu William Frischkorn Team Garmin-Chipotle s.a.
3 Ranska Romain Feillu Agritubel s.a.
4 Italia Paolo Longo Borghini Barloworld +14
5 Australia Robbie McEwen Silence-Lotto +2.03
6 Saksan lippu Erik Zabel Team Milram +2.03
7 Espanja Óscar Freire Rabobank +2.03
8 Norjan lippu Thor Hushovd Crédit Agricole +2.03
9 Saksan lippu Robert Förster Gerolsteiner +2.03
10 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Mark Cavendish Team Columbia +2.03

Kokonaistilanne 2. etapin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Ranska Romain Feillu Agritubel 13.27.05
2 Italia Paolo Longo Borghini Barloworld +35
3 Yhdysvaltain lippu William Frischkorn Team Garmin-Chipotle +1.42
4 Espanja Alejandro Valverde Caisse d'Epargne +1.45
5 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia +1.46
6 Espanja Óscar Freire Rabobank +1.46
7 Ranska Jérôme Pineau Bouygues Télécom +1.46
8 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu David Millar Team Garmin-Chipotle +1.46
9 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +1.46
10 Italia Filippo Pozzato Liquigas +1.46


4. etappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

8. heinäkuuta 2008, Cholet, henkilökohtainen aika-ajo 29,5 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

4. etapin profiili

Neljäs etappi oli vajaan 30 kilometrin aika-ajo tasaisessa maastossa Cholet'n kaupungissa. Stefan Schumacher voitti etapin oltuaan johdossa myös molemmilla väliaika-asemilla. Kim Kirchen sijoittui toiseksi ja David Millar kolmanneksi. Schumacher siirtyi samalla kokonaiskilpailun johtoon.

Päivän suurimpiin epäonnistujiin kuului Alejandro Valverde, joka hävisi Schumacherille minuutin ja 34 sekuntia sijoittuen 23:nneksi. Keltaisessa paidassa ajanut Romain Feillu jäi etapilla 169:nneksi lähes viisi minuuttia Schumacherille hävinneenä.

4. etapin tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Saksan lippu Stefan Schumacher Gerolsteiner 35.44
2 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia +18
3 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu David Millar Team Garmin-Chipotle +18
4 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +23
5 Sveitsi Fabian Cancellara Team CSC-Saxo Bank +33
6 Venäjän lippu Denis Menšov Rabobank +34
7 Saksan lippu Jens Voigt Team CSC-Saxo Bank +35
8 Yhdysvaltain lippu Christian Vande Velde Team Garmin-Chipotle +37
9 Yhdysvaltain lippu George Hincapie Team Columbia +41
10 Italia Vincenzo Nibali Liquigas +47

Kokonaistilanne 4. etapin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Saksan lippu Stefan Schumacher Gerolsteiner 14.04.41
2 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia +12
3 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu David Millar Garmin-Chipotle +12
4 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +21
5 Sveitsi Fabian Cancellara Team CSC-Saxo Bank +33
6 Yhdysvaltain lippu Christian Vande Velde Team Garmin-Chipotle +37
7 Yhdysvaltain lippu George Hincapie Team Columbia +41
8 Ruotsin lippu Thomas Lövkvist Team Columbia +47
9 Italia Vincenzo Nibali Liquigas +58
10 Espanja José Iván Gutiérrez Caisse d'Epargne +1.01

5. etappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

9. heinäkuuta 2008, CholetChâteauroux, 232 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

5. etapin profiili

Vuoden 2008 Ranskan ympäriajon pisin etappi ajettiin tasaisessa maastossa. Ranskalaiset Lilian Jegou, Nicolas Vogondy ja Florent Brard karkasivat 11 kilometrin ajon jälkeen. He kasvattivat eron pääjoukkoon parhaimmillaan – 52 kilometrin ajon jälkeen – kahdeksaan minuuttiin 15 sekuntiin. Kolmikko pysyi irti lähes maaliin saakka. Runsas kilometri ennen maalia Vogondy iski irti kärkiryhmästä, muttei aivan onnistunut voittamaan etappia, vaan kirimiehet tavoittivat hänet vain muutama kymmenen metriä ennen maalia.

Kirin voittanut Mark Cavendish saavutti ensimmäisen etappivoittonsa Ranskan ympäriajossa. Seuraavina maaliin tulivat kokeneet Óscar Freire ja Erik Zabel. Neljänneksi sijoittunut Thor Hushovd sai maillot vert -paidan haltuunsa.

5. etapin tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Mark Cavendish Team Columbia 5.27.52
2 Espanja Óscar Freire Rabobank s.a.
3 Saksan lippu Erik Zabel Team Milram s.a.
4 Norjan lippu Thor Hushovd Crédit Agricole s.a.
5 Australia Baden Cooke Barloworld s.a.
6 Etelä-Afrikka Robert Hunter Barloworld s.a.
7 Kolumbia Leonardo Duque Cofidis s.a.
8 Australia Robbie McEwen Silence-Lotto s.a.
9 Italia Francesco Chicchi Liquigas s.a.
10 Uusi-Seelanti Julian Dean Team Garmin-Chipotle s.a.

Kokonaistilanne 5. etapin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Saksan lippu Stefan Schumacher Gerolsteiner 19.32.33
2 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia +12
3 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu David Millar Garmin-Chipotle +12
4 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +21
5 Sveitsi Fabian Cancellara Team CSC-Saxo Bank +33
6 Yhdysvaltain lippu Christian Vande Velde Team Garmin-Chipotle +37
7 Yhdysvaltain lippu George Hincapie Team Columbia +41
8 Ruotsin lippu Thomas Lövkvist Team Columbia +47
9 Italia Vincenzo Nibali Liquigas +58
10 Espanja José Iván Gutiérrez Caisse d'Epargne +1.01

6. etappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10. heinäkuuta 2008, AigurandeSuper Besse, 195,5 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

6. etapin profiili

Kilpailun ensimmäisen vuorietapin alkuhetkillä lähti irti kolmen ajajan ryhmä, johon kuuluivat Sylvain Chavanel, Freddy Bichot ja Benoît Vaugrenard. Chavanel saapui ensimmäisenä päivän kolmen ensimmäisen nousun huipulle siirtyen samalla mäkikilpailun johtoon tasapistein Thomas Voecklerin kanssa. Bichot pysyi ryhmästä viimeisenä irti – 13 kilometrin päähän maalista.

Etappi päättyi 11 kilometrin nousuun, jonka alkuvaiheessa Leonardo Piepoli ja Christian Vande Velde lähtivät irtiottoon. Heidät kuitenkin saavutettiin ja mäen jyrkimmässä vaiheessa, noin kilometri maalista, kärkiryhmässä oli parikymmentä ajajaa. Stefan Schumacher kaatui 300 metriä ennen maalia törmättyään Kim Kirchenin takapyörään. Samalla hetkellä Riccardo Riccò käynnisti ratkaisevan kirin voittaen etapin ennen Alejandro Valverdea ja Cadel Evansia. Schumacherin kaatumisen seurauksena Kirchen siirtyi kokonaiskilpailun johtoon.

6. etapin tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Italia Riccardo Riccò Saunier Duval - Scott 4.57.52
2 Espanja Alejandro Valverde Caisse d'Epargne +1
3 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +1
4 Luxemburgin lippu Fränk Schleck Team CSC-Saxo Bank +4
5 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia +4
6 Tšekki Roman Kreuziger Liquigas +7
7 Espanja Moisés Dueñas Barloworld +7
8 Espanja Carlos Sastre Team CSC-Saxo Bank +7
9 Venäjän lippu Denis Menšov Rabobank +7
10 Italia Leonardo Piepoli Saunier Duval - Scott +7

Kokonaistilanne 6. etapin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia 24.30.41
2 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +6
3 Saksan lippu Stefan Schumacher Gerolsteiner +16
4 Yhdysvaltain lippu Christian Vande Velde Team Garmin-Chipotle +44
5 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu David Millar Team Garmin-Chipotle +47
6 Ruotsin lippu Thomas Lövkvist Team Columbia +54
7 Venäjän lippu Denis Menšov Rabobank +1.03
8 Espanja Alejandro Valverde Caisse d'Epargne +1.12
9 Belgian lippu Stijn Devolder Quick·Step - Innergetic +1.21
10 Espanja Óscar Pereiro Caisse d'Epargne +1.21

7. etappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

11. heinäkuuta 2008, BrioudeAurillac, 159 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7. etapin profiili

Etappia oli ajettu 55 kilometriä, kun 25 ajajan ryhmä, johon kuului muun muassa Kim Kirchen, lähti irti pääjoukosta kasvattaen eron parhaimmillaan 45 sekuntiin. Heidät tavoitettiin 66 kilometrin päässä maalista. Col d’Entremont'n nousussa muodostui neljän ajajan kärkiryhmä: Josep Jufré, Luis León Sánchez, David de la Fuente ja Vincenzo Nibali. He pysyivät irti viimeiseen nousuun saakka, jonka huippu oli noin kymmenen kilometrin päässä maalista. De la Fuente nousi mäkikilpailun johtoon oltuaan ensimmäisenä kolmen nousun huipulla.

Sánchez karkasi kärkiryhmästä viimeisessä alamäessä muutaman kilometrin päässä maalista. Hän voitti etapin ennen Stefan Schumacheria ja Filippo Pozzatoa.

7. etapin tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Espanja Luis León Sánchez Caisse d'Epargne 3.52.53
2 Saksan lippu Stefan Schumacher Gerolsteiner +6
3 Italia Filippo Pozzato Liquigas +6
4 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia +6
5 Espanja Alejandro Valverde Caisse d'Epargne +6
6 Espanja Óscar Pereiro Caisse d'Epargne +6
7 Espanja Samuel Sánchez Euskaltel-Euskadi +6
8 Espanja Josep Jufré Saunier Duval - Scott +6
9 Yhdysvaltain lippu Christian Vande Velde Team Garmin-Chipotle +6
10 Luxemburgin lippu Andy Schleck Team CSC-Saxo Bank +6

Kokonaistilanne 7. etapin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia 28.23.40
2 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +6
3 Saksan lippu Stefan Schumacher Gerolsteiner +16
4 Yhdysvaltain lippu Christian Vande Velde Team Garmin-Chipotle +44
5 Venäjän lippu Denis Menšov Rabobank +1.03
6 Espanja Alejandro Valverde Caisse d'Epargne +1.12
7 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu David Millar Team Garmin-Chipotle +1.14
8 Belgian lippu Stijn Devolder Quick·Step - Innergetic +1.21
9 Espanja Óscar Pereiro Caisse d'Epargne +1.21
10 Ruotsin lippu Thomas Lövkvist Team Columbia +1.21

8. etappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. heinäkuuta 2008, FigeacToulouse, 172.5 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

8. etapin profiili

Etapin ensimmäisellä puoliskolla oli neljä kategorialuokituksen saanutta mäkeä, loppuosa ajettiin tasaisemmassa maastossa. Toisessa nousussa Laurent Lefèvre irtosi pääjoukosta saaden takaa-ajajikseen Jérôme Pineaun, Amets Txurrukan ja Christophe Riblonin. He tavoittivat Lefèvren 84 kilometrin ajon jälkeen. Ryhmä kasvatti eron pääjoukkoon parhaimmillaan – 110 kilometrin kohdalla – viiteen minuuttiin 15 sekuntiin.

Pineau ja Txurruka karkasivat 13 kilometriä ennen maalia irtiottokumppaneiltaan, jotka pääjoukko tavoitti kolme kilometriä myöhemmin. Kirimiesten tallit onnistuivat kuitenkin vetotyössään ja karkulaiset tavoitettiin 3,5 kilometriä ennen maalia. Loppukirissä Mark Cavendish otti toisen etappivoittonsa tämän vuoden kilpailussa Gerald Ciolekin varmistaessa Team Columbian kaksoisvoiton. Saman tallin Kim Kirchen jatkoi kokonaiskilpailun johdossa.

8. etapin tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Mark Cavendish Team Columbia 4.02.54
2 Saksan lippu Gerald Ciolek Team Columbia s.a.
3 Ranska Jimmy Casper Agritubel s.a.
4 Espanja Óscar Freire Rabobank s.a.
5 Saksan lippu Robert Förster Gerolsteiner s.a.
6 Saksan lippu Erik Zabel Team Milram s.a.
7 Belgian lippu Gert Steegmans Quick·Step - Innergetic s.a.
8 Ranska Sébastien Chavanel Française des Jeux s.a.
9 Norjan lippu Thor Hushovd Crédit Agricole s.a.
10 Etelä-Afrikka Robert Hunter Barloworld s.a.

Kokonaistilanne 8. etapin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia 32.26.34
2 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +6
3 Saksan lippu Stefan Schumacher Gerolsteiner +16
4 Yhdysvaltain lippu Christian Vande Velde Team Garmin-Chipotle +44
5 Venäjän lippu Denis Menšov Rabobank +1.03
6 Espanja Alejandro Valverde Caisse d'Epargne +1.12
7 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu David Millar Team Garmin-Chipotle +1.14
8 Belgian lippu Stijn Devolder Quick·Step - Innergetic +1.21
9 Espanja Óscar Pereiro Caisse d'Epargne +1.21
10 Ruotsin lippu Thomas Lövkvist Team Columbia +1.21

9. etappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

13. heinäkuuta 2008, ToulouseBagnères-de-Bigorre, 224 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

9. etapin profiili

Pyreneillä ajetun yhdeksännen etapin alkupuolella oli muutama kolmannen ja neljännen kategorian nousu. Jälkipuoliskolla ajajat ylittivät ensimmäisen kategorian vuoret Col de Peyresourde'n sekä 26 kilometriä ennen maalia Col d'Aspinin.

Aljaksandr Kutšynski, Nicolas Jalabert ja Sebastian Lang karkasivat 22 kilometrin kohdalla pääjoukosta kasvattaen eron parhaimmillaan 14 minuuttiin 20 sekuntiin. Cadel Evans kaatui 105 kilometrin ajon jälkeen loukaten hieman itseään. Col de Peyresourde'n vuorella Jalabert putosi kärkiryhmästä ja hetkeä myöhemmin Lang karkasi Kutšynskiltä. Maxime Monfort ja David de la Fuente iskivät puolestaan irti pääjoukosta muutama kilometri ennen vuoren huippua.

Col d'Aspinin nousussa useat ajajat tekivät irtiottoyrityksiä ennen kuin Riccardo Riccò teki ratkaisevan iskun muutama kilometri ennen vuorenhuippua. Hän tavoitti pian karkulaiset, viimeisenä Langin vajaa kilometri ennen Col d'Aspinin huippua. Pääjoukko saapui mäkikirimaaliin minuutin ja 15 sekuntia Riccòn jälkeen ja ero pysyi laskuvoittoisella 26 kilometrin loppuosuudella lähes samana. Vladimir Jefimkin irtosi viime kilometreillä kärkiryhmästä sijoittuen etapilla toiseksi. Kokonaiskilpailussa kolmantena ollut Stefan Schumacher putosi kärkiryhmästä pari kilometriä ennen Col d'Aspinin huippua jääden pääjoukosta lopulta 40 sekunnin päähän.

9. etapin tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Italia Riccardo Riccò Saunier Duval - Scott 5.39.28
2 Venäjän lippu Vladimir Jefimkin Ag2r-La Mondiale +1.04
3 Ranska Cyril Dessel Ag2r-La Mondiale +1.17
4 Kazakstan Dmitri Fofonov Crédit Agricole +1.17
5 Saksan lippu Christian Knees Team Milram +1.17
6 Belgian lippu Maxime Monfort Cofidis +1.17
7 Espanja Alejandro Valverde Caisse d'Epargne +1.17
8 Tšekki Roman Kreuziger Liquigas +1.17
9 Italia Damiano Cunego Lampre-Fondital +1.17
10 Ukraina Jaroslav Popovytš Silence-Lotto +1.17

Kokonaistilanne 9. etapin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia 38.07.19
2 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +6
3 Yhdysvaltain lippu Christian Vande Velde Team Garmin-Chipotle +44
4 Saksan lippu Stefan Schumacher Gerolsteiner +56
5 Venäjän lippu Denis Menšov Rabobank +1.03
6 Espanja Alejandro Valverde Caisse d'Epargne +1.12
7 Belgian lippu Stijn Devolder Quick·Step - Innergetic +1.21
8 Espanja Óscar Pereiro Caisse d'Epargne +1.21
9 Espanja Samuel Sanchez Euskaltel-Euskadi +1.27
10 Espanja Carlos Sastre Team CSC-Saxo Bank +1.34

10. etappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

14. heinäkuuta 2008, PauHautacam, 156 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10. etapin profiili

Kilpailun kymmenes etappi sisälsi kaksi kategorialuokituksen yläpuolella olevaa vuorta: yli 17 kilometrin mittaisen nousun Col du Tourmalet'n huipulle 2 115 metrin korkeuteen sekä maalimäkenä toimineen yli 14 kilometrin nousun talviurheilukeskus Hautacamiin.

24 ajajaa irtosi pääjoukosta heti etapin alkuvaiheessa. Heidän joukossaan ollut Óscar Freire voitti kaksi välikiriä siirtyen pistekilpailun johtoon. Seitsemän ajajan kokoiseksi pienentynyt kärkiryhmä kasvatti eron pääjoukkoon parhaimmillaan yhdeksään minuuttiin 40 sekuntiin. Rémy Di Gregorio irtosi kärkiryhmästä Col du Tourmalet'lla onnistuen valloittamaan tämän klassisen nousun Ranskan kansallispäivää juhlineen kotiyleisön riemuksi. Jens Voigt teki pääjoukossa kovasti vetotöitä tallinsa Team CSC-Saxo Bankin kapteenien puolesta. Tämän vedon seurauksena kaksi suurta ennakkosuosikkia, Alejandro Valverde ja Damiano Cunego putosivat pääjoukosta.

Takaa-ajajat saavuttivat Di Gregorion 12 kilometriä ennen maalia. Hautacamilla tehtiin useita ratkaisuyrityksiä, joiden seurauksena kokonaiskilpailua johtanut Kim Kirchen putosi kärkiryhmästä. Kärkeen muodostui lopulta kolmen ajajan ryhmä: Leonardo Piepoli, Juan José Cobo ja Fränk Schleck. Saunier Duval - Scottin kaksikko pudotti lopulta Schleckin kyydistään ja Piepoli voitti etapin niukasti ennen Coboa.

Cadel Evans saapui maaliin kaksi minuuttia 17 sekuntia voittajan jälkeen. Hän siirtyi kokonaiskilpailun johtoon sekunnin erolla Fränk Schleckiin.

10. etapin tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Italia Leonardo Piepoli Saunier Duval - Scott 4.19.27
2 Espanja Juan José Cobo Saunier Duval - Scott s.a.
3 Luxemburgin lippu Fränk Schleck Team CSC-Saxo Bank +28
4 Itävalta Bernhard Kohl Gerolsteiner +1.06
5 Venäjän lippu Vladimir Jefimkin Ag2r-La Mondiale +2.05
6 Italia Riccardo Riccò Saunier Duval - Scott +2.17
7 Espanja Carlos Sastre Team CSC-Saxo Bank +2.17
8 Australia Cadel Evans Silence-Lotto +2.17
9 Venäjän lippu Denis Menšov Rabobank +2.17
10 Yhdysvaltain lippu Christian Vande Velde Garmin-Chipotle +2.17

Kokonaistilanne 10. etapin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Ajaja Joukkue Aika
1 Australia Cadel Evans Silence-Lotto 42.29.09
2 Luxemburgin lippu Fränk Schleck Team CSC-Saxo Bank +1
3 Yhdysvaltain lippu Christian Vande Velde Team Garmin-Chipotle +38
4 Itävalta Bernhard Kohl Gerolsteiner +46
5 Venäjän lippu Denis Menšov Rabobank +57
6 Espanja Carlos Sastre Team CSC-Saxo Bank +1.28
7 Luxemburgin lippu Kim Kirchen Team Columbia +1.56
8 Espanja Juan José Cobo Saunier Duval - Scott +2.10
9 Italia Riccardo Riccò Saunier Duval - Scott +2.29
10 Venäjän lippu Vladimir Jefimkin Ag2r-La Mondiale +2.32

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]