Essie Davis

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esther ”Essie” Davis (s. 1970 Hobart, Tasmania) on australialainen näyttelijä ja tuottaja, joka on esiintynyt sekä australialaisissa että yhdysvaltalaisissa elokuva- ja televisiotuotannoissa. Hänet tunnetaan muun muassa pääroolistaan Phryne Fisherinä vuonna 2012 alkaneessa australialaisessa televisiosarjassa Neiti Fisherin etsivätoimisto sekä elokuvista The Matrix Reloaded, The Matrix Revolutions, Tyttö ja helmikorvakoru, Australia ja The Babadook. Vuonna 2016 Davis vieraili Game of Thronesin kuudennella tuotantokaudella.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Davis kasvoi Hobartin kaupungissa Tasmaniassa.[1] Hän valmistui sydneyläisestä National Institute of Dramatic Art -koulusta vuonna 1992, ja jo seuraavana vuonna hän sai Julian roolin Bell Shakespeare -teatterin Romeosta ja Juliasta.[2] Davis sai pian valmistumisensa jälkeen myös roolin vuoden 1995 komediaelokuvasta Dad and Dave: On Our Selection.[1]

Vuonna 2003 Davis sai parhaan sivuosan Laurence Olivier -palkinnon Stella Kowalskin roolista National Theatren näytelmässä Viettelyksen vaunu. Se johti rooliin Tom Stoppardin Jumpersissa, jota esitettiin sekä West Endissä että Broadwayllä.[2] Broadway-esityksestä Davis sai Tony-ehdokkuuden.[3]

Vuonna 2006 Davis näytteli Dakota Fanningin esittämän Fern Arablen äitiä elokuvassa Lotta ystäväni. Vuonna 2011 hän esiintyi australialaisessa televisiosarjassa Läimäys.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Davis on ollut vuodesta 2002 naimisissa elokuvaohjaaja Justin Kurzelin kanssa.[3] Heillä on kaksi lasta, kaksostyttäret.[1][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hallett, Bryce: True crime as a spectator sport The Sydney Morning Herald. 11.12.2009. Viitattu 17.6.2017. (englanniksi)
  2. a b Gotting, Peter: Big screen dreaming The Sydney Morning Herald. 17.3.2004. Viitattu 17.6.2017. (englanniksi)
  3. a b Lehmann, Megan: Essie Davis, star of Miss Fisher’s Murder Mysteries: her time to shine The Weekend Australian. 7.5.2016. Viitattu 17.6.2017. (englanniksi)
  4. Quinn, Karl: Lunch with Essie Davis The Sydney Morning Herald. 17.3.2012. Viitattu 17.6.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.