Esko Heilimo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esko (Eskil) Fredrik Heilimo (sukunimi vuoteen 1907 Hjelmman; 11. huhtikuuta 1883 Helsinki28. elokuuta 1966 Helsinki) oli suomalainen esittelijäneuvos, poliisiylijohtaja ja kihlakunnantuomari.

Heilimon vanhemmat olivat senaattori, laamanni Fredrik Werner Hjelmman ja Hanna Elisabet Weckman. Tuomari Eino Heilimo oli Esko Heilimon veli.[1] Esko Heilimo pääsi ylioppilaaksi 1901 Kuopion lyseosta ja suoritti Helsingin yliopistossa ylemmän oikeustutkinnon ja ylemmän hallintotutkinnon 1905. Heilimo sai varatuomarin arvon 1908.

Heilimo oli Suomen senaatin prokuraattorintoimituskunnan virkamiehenä 1911–1912, Uudenmaan lääninhallituksen lääninsihteerinä 1912–1919 ja sisäasiainministeriössä esittelijäsihteerinä 1919–1922, esittelijäneuvoksena 1922–1938 sekä poliisiasiain osaston päällikkönä 1926–1934. Tämän jälkeen Heilimo oli tuomiokunnan tuomarina 1938–1953 Rajajoella, Lapissa kahteen otteeseen, Äyräpäässä sekä Jyväskylässä. Heilimo oli myös Suomen valtuuskunnan sihteerinä Tarton rauhanneuvotteluissa 1920.

Heilimo oli naimisissa vuodesta 1912 Aino Lillen kanssa. [2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 168. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
  2. Ylioppilasmatrikkeli 1900–1907, sivu 111
  3. Kuka kukin on 1954 : Esko Heilimo (Projekt Runeberg)