Erwin Engelbrecht
Erwin Engelbrecht (12. marraskuuta 1891 Wildpark, lähellä Potsdamia, Saksan keisarikunta – 8. huhtikuuta 1964 München, Länsi-Saksa)[1][2] oli saksalainen kenraali. Hän komensi toisen maailmansodan aikana vuosina 1939–1942 Saksan 163. jalkaväkidivisioonaa eli niin sanottua Engelbrecht-divisioonaa Norjassa ja Suomessa. Divisioona toimi jatkosodan alkupuolella Suomen armeijan alaisuudessa.
Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Engelbrecht aloitti sotilasuransa Saksan keisarikunnan armeijassa vuonna 1910 ja sai seuraavana vuonna luutnantin arvon.[2] Hän osallistui ensimmäiseen maailmansotaan, ja hänelle myönnettiin ensimmäisen sotavuoden aikana 2. ja 1. luokan Rautaristi.[1] Hänet ylennettiin vuonna 1918 kapteeniksi (hauptmann). Engelbrecht jatkoi upseerinuraansa Reichswehrin ja Wehrmachtin palveluksessa yleten majuriksi 1930, everstiluutnantiksi 1933, everstiksi 1935 ja kenraalimajuriksi 1939.[2]
Engelbrecht nimitettiin pian toisen maailmansodan alkamisen jälkeen syksyllä 1939 muodostetun 163. jalkaväkidivisioonan komentajaksi. Divisioona osallistui huhtikuussa 1940 operaatio Weserübungiin.[2] Engelbrecht oli raskaan risteilijä Blücherin kyydissä, kun Norjan rannikkotykistö upotti sen Oslonvuonoon, mutta hän onnistui uimaan rantaan. Hänelle myönnettiin Rautaristin ritariristi 9. toukokuuta 1940 ansioistaan Norjan valtauksessa.[1] Hänet ylennettiin marraskuussa 1940 kenraaliluutnantiksi.[2]
Aloitettuaan sodan Neuvostoliittoa vastaan Saksa vaati kesäkuussa 1941 Ruotsia sallimaan Engelbrecht-divisioonan kuljetuksen Ruotsin kautta Norjasta Suomeen, mikä johti niin sanottuun juhannuskriisiin. Ruotsin hallitus antoi lopulta luvan kauttakulkuun.[3][1] Divisioonaa aiottiin käyttää Hangon vuokra-alueen valtaamiseen, joten Engelbrecht oli tehnyt jo kolme päivää ennen sodan syttymistä salaisen vierailun Suomeen ja käynyt tutkimassa Hangon seutua kenraali Waldemar Erfurthin kanssa.[4][5] Suunnitelmien muututtua divisioona kuitenkin määrättiin Suomen ylipäällikön, marsalkka C. G. E. Mannerheimin käytössä olevaksi reserviksi Enoon, ja sen yksi rykmentti siirrettiin Lapin Sallaan.[4][6]
Heinäkuussa 1941 Engelbrechtin divisioona alistettiin suomalaiselle Karjalan armeijalle, ja Engelbrechtille alistettiin samalla suomalaiset yksiköt Ryhmä Oinonen ja Jalkaväkirykmentti 56. Engelbrechtin ensimmäinen yritys vallata Suojärven alue heinäkuun 1941 lopussa epäonnistui, mutta se saatiin vallattua elokuun lopulla 163. divisioonan ja Suomen VII armeijakunnan yhteisvoimin. Tämän jälkeen suomalaiset osastot erotettiin 163. divisioonasta, joka palasi ylipäällikön reserviin ja siirtyi Viteleen–Rajakonnun alueelle.[7]
Syksyllä 1941 Engelbrechtin divisioonan suunniteltiin hyökkäävän Suomen VI armeijakunnan alaisuudessa Syvärin yli kohti Tihvinää luodakseen yhteyden Laatokan eteläpuolella olleeseen Saksan pohjoiseen armeijaryhmään, ja se oli hyökkäysvalmiudessa lokakuusta joulukuuhun, mutta operaatio ei toteutunut.[5][8] Asemasotavaiheen alussa 163. divisioona vastasi Syvärin rintaman läntisimmän lohkon puolustuksesta Rudipuron ja Laatokan välillä, ja sille alistettiin muun muassa Jalkaväkirykmentti 50.[8] Engelbrecht luovutti divisioonan komentajuuden tilapäisesti Werner Wachsmuthille tammikuussa 1942 ja erosi virallisesti tehtävästä kesäkuussa 1942.[2]
Suomesta Engelbrecht siirtyi komentamaan Norjaan sijoitettua XXXIII erikoisjoukkoa (Höhere Kommando z.b.V. XXXIII), josta myöhemmin muodostettiin Saksan XXXIII armeijakunta. Hänet ylennettiin syyskuussa 1942 tykistökenraaliksi. Engelbrecht luopui komentajuudesta jouluna 1943 ja siirtyi reserviin. Syyskuusta 1944 sodan loppuun saakka hän oli komentajana Saarpfalzissa. Sodan jälkeen hän oli liittoutuneiden sotavankina vuoteen 1947.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Kevin Brazier: The Complete Knight’s Cross: Volume 1: The Years of Victory 1939–1941. Fonthill Media 2021. Google Books (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Engelbrecht, Erwin (saksaksi) Lexikon der Wehrmacht. Viitattu 25.4.2022.
- ↑ Nationalencyklopedin, 13. bandet, MALAY–MÖNJ, s. 296. Bra böcker, Höganäs 1994.
- ↑ a b Jatkosodan historia 1: Talvisodasta jatkosotaan, sota alkaa, s. 48–51, 73–82, 272. Sotatieteen laitoksen julkaisuja XXV:1. WSOY, Helsinki 1988.
- ↑ a b Pekka Visuri & Waldemar Erfurth: Saksan kenraali Suomen päämajassa 1941: Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurthin päiväkirjan valossa, s. 227, 243. Docendo, Jyväskylä 2017.
- ↑ Jatkosota: kronikka, s. 13. Gummerus, Jyväskylä 1991.
- ↑ Jatkosodan historia 2: Hyökkäys Itä-Karjalaan ja Karjalan kannakselle, s. 48–51, 73–82, 272. Sotatieteen laitoksen julkaisuja XXV:2. WSOY, Helsinki 1989.
- ↑ a b Jatkosodan historia 4: Saksalaisarmeijan hyökkäys Pohjois-Suomesta, asemasota, vetäytyminen Karjalan kannakselta, s. 180–183. Sotatieteen laitoksen julkaisuja XXV:4. WSOY, Helsinki 1993.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Erwin Engelbrecht Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||
