Erkki Virtanen (kansliapäällikkö)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Erkki Virtanen heinäkuussa 2012.

Erkki Virtanen (s. 12. toukokuuta 1950 Urjala)[1] on suomalainen virkamies. Hän toimi työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkönä syksyyn 2015, jolloin jäi eläkkeelle.[2]

Virtanen valmistui valtiotieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1971. Hän aloitti uransa Tilastokeskuksessa, siirtyi sieltä valtiovarainministeriöön budjettisihteeriksi 1978, budjettiosaston apulaisosastopäälliköksi 1989 ja budjettipäälliköksi 1995. Hänestä tuli kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö 1998, ja sen yhdistyessä työministeriön kanssa vuonna 2008 hänestä tuli uuden ministeriön kansliapäällikkö.[3]

Virtasta on pidetty yhtenä Suomen vaikutusvaltaisimmista valtion virkamiehistä. Hän tuli tunnetuksi 1990-luvun laman aikaan toimiessaan valtiovarainministeriön apulaisbudjettipäällikkönä. Hän oli pääasiassa vastuussa tuolloin tehdyistä leikkauspäätöksistä yhdessä silloisen budjettipäällikkö Raimo Sailaksen kanssa.[4][5]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Murto, Eero: Virtanen. Kansliapäällikkö Erkki Virtasen 60-vuotistaival. Helsinki: Edita, 2010. ISBN 978-951-37-5763-2.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kansliapäällikkö Virtasesta elämäkerta 12.5.2010. Työ- ja elinkenoministeriö. Viitattu 5.10.2015.
  2. Palojärvi, Eeva: Työ- ja elinkeino­ministeriön kansliapäällikkö Virtanen jää lokakuussa eläkkeelle HS.fi. 15.1.2015. Viitattu 5.10.2015.
  3. Iivonen, Jyrki: Kyynisyys sopii virkamiehelle. Helsingin Sanomat, 11.5.2010, s. C 6.
  4. Karmala, Jussi: Supervirkamiehen paluu Vihreä Lanka. 30.1.2009. Viitattu 9.7.2012.
  5. Laman kuva – haastattelussa Erkki Virtanen 19.4.2009. YLE Elävä arkisto. Viitattu 9.7.2012.