Erkki Saastamoinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erkki "Seppä" Saastamoinen (12. joulukuuta 191114. heinäkuuta 1989 Kiuruvesi)[1] oli suomalainen Kiuruvedellä Koivujärven kylässä asunut kyläseppä ja kansanpelimanni, jota kutsuttiin myös Koivujärven Väinämöiseksi. Hänen soittimenaan oli kansanomainen itse valmistettu triangeli eli pimpparauta.[2] Saastamoisen sanottiin olleen Suomen tunnetuin pimpparaudan soittaja.[1]

Saastamoinen oli kiinnostunut musiikista jo lapsena ja 1930-luvulla hänellä oli yhteinen hanuri veljensä kanssa. Ensi kerran hän esiintyi 15-vuotiaana ensin muiden pelimannien tauoilla ja sitten omissa iltamissaan. Pimpparaudan soiton Saastamoinen oppi pihtiputaalaiselta Matti Pulkkiselta. Saastamoinen lähti 25-vuotiaana sepänoppiin Äänekoskelle ja palattuaan Kiuruvedelle hän osti kuorma-auton ja ryhtyi yrittäjäksi. Soittaminen jäi syrjään aina 1960-luvun lopulle saakka jolloin hän lähti Kaustiselle esiintymään. Tämän jälkeen Saastamoinen kiersi esiintymässä yhdessä vaimonsa kanssa ja hän pääsi esiintymään myös radioon ja televisioon.[3]

Saastamoisella oli paja Kiuruveden Koivujärven Rauhaniemessä. Hän valmisti pajassaan suuren määrän pimpparautoja kokeillen eri materiaaleja, muotoja, ainevahvuuksia sekä lämpö- ja pintakäsittelytapoja. Kokeilujensa avulla Saastamoinen sa pimpparaudat soimaan määrätyillä sävelkorkeuksilla.[2] Hän valmisti myös Euroopan suurimman, 13 kiloa painaneen pimpparaudan 180-senttisestä porakangesta.[1]

Saastamoisesta tehtiin Martti Kakon ohjaama dokumenttielokuva Soittava seppä vuonna 1981 sekä muistojulkaisu Seppä ja rauta vuonna 1990. [2][4] Saastamoinen työskenteli myös joulupukkina ja Johan af Grann suunnitteli hänestä Joulupukki-elokuvaa, joka ei kuitenkaan toteutunut.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kuolleita (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 22.7.1989, HS Aikakone. Viitattu 16.5.2018.
  2. a b c Tero Elomaan blogi 11.12.2012 : Pimpparauta ja sillä soittaminen
  3. Kuuluisat kiuruvetiset (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. EloNet : Soittava seppä-elokuvan tiedot