Erkki Kansanaho
| Erkki Kansanaho | |
|---|---|
 Kansanaho vuonna 1939. |
|
| Tampereen piispa | |
|
1966–1981
|
|
| Edeltäjä | Eelis Gulin |
| Seuraaja | Paavo Kortekangas |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi |
Erkki Kalervo Kansanen Erkki Kalervo Kansanaho |
| Syntynyt | 11. heinäkuuta 1915 Jyväskylä |
| Kuollut | 7. joulukuuta 2003 (88 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | piispa, käytännöllisen teologian professori |
| Vanhemmat |
Toivo Kansanaho Alma Honkasaari |
| Puoliso | Kyllikki Koskinen ( 1941) |
| Muut tiedot | |
| Koulutus | teologian tohtori (1948) |
| Tutkinnot | Helsingin yliopisto |
| Uskonto | kristinusko |
| Tunnustuskunta | luterilaisuus |
Erkki Kalervo Kansanaho (vuoteen 1937 Kansanen,[1] 11. heinäkuuta 1915 Jyväskylä – 7. joulukuuta 2003 Helsinki) oli Tampereen hiippakunnan neljäs piispa. Hänet valittiin virkaan vuonna 1966 ja hän jäi eläkkeelle vuonna 1981. Ennen piispaksi tuloaan hän toimi Kulosaaren yhteiskoulun rehtorina 1945–1955 ja Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa käytännöllisen teologian vt. professorina vuosina 1953–1957 ja virkaan nimitettynä 1957–1966. Kansanaho oli yliopiston teologisen tiedekunnan varadekaani 1964–1966.
Erkki Kansanaho tuli ylioppilaaksi Viipurin suomalaisesta lyseosta 1933, suoritti sacri ministerii candidatus -tutkinnon Helsingin yliopistossa 1936 ja vihittiin papiksi 1937. Teologian lisensiaatiksi Kansanaho valmistui 1947 ja teologian tohtorin arvon hän sai 1948.[2] Kansanaho sai riemutohtorin arvonimen vuonna 2000.[3] Kansanaho oli Helsingin yliopiston dosentti 1951–1957. Suomalaisen tiedeakatemian jäseneksi hänet kutsuttiin 1963.[2]
Kansanaho oli koululaiva Suomen Joutsenen pastorina 1937–1938 ja laivaston pastorina 1939–1944.[4]
Kansanaho oli Suoman pappisliiton sihteeri 1946–1955, Suomen teiniliiton kuraattori 1948–1951, Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja 1957–1959, Suomen merimieslähetysseuran puheenjohtaja 1969–1985. Hän oli vuodesta 1983 Suomen kirkkohistoriallisen seuran kunniajäsen.[4]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hallen pietismin vaikutus Suomen varhaisempaan herännäisyyteen (väitöskirja), 1947
- Heränneitä karoliineja. Pietismin soihdunkantajia Kaarle XII:n armeijassa, 1950
- Kristillisen kirkon vaiheita kansanopetuslaitoksia varten oppi- ja lukukirja, 1950
- Koivisto sen vaiheista, asukkaista ja elinkeinoista, 1953
- Koiviston seurakunnan ja kunnan vaiheita, 1953
- Suomalaiset yltiöpietistit Lauri Ulstadius ja Pietari Schaeffer, 1954
- Konfirmaatio. Liturgishistoriallinen tutkimus konfirmaatioaktista, 1956
- Lapsi ja kirkko, 1966
- Koulun uskonnonopetus ja kirkon tunnustus, 1967
- Kristen tjänst under ett sekel. Diakonissanstalten i Helsingfors 1867-1967, 1967
- Kysellen eteenpäin, 1969
- Lähelle ja kauas, 1970
- Hiippakuntakertomus Tampereen hiippakunta 1967-1971, 1972
- Palveleva kirkko, 1972, Pentti Hissan kanssa
- Joulukirje Tampereen hiippakunnan papistolle ja seurakunnille, 1974
- Hiippakuntakertomus Tampereen hiippakunta 1972-1975, 1975
- Etelän ristin alla. Australian suomalaisten kirkollista elämää, 1975
- Kirkko ja merenkulkijat. Sata vuotta Suomen merimieslähetysseuran työtä, 1983
- Kirkko Karjalassa, 1986
- Isä meidän. Kirkkomme piispat selittävät Herran rukousta, 1988
- Kirkko ja lapset Suomen evankelis-luterilainen pyhäkouluyhdistys 1888-1988, 1988
- Papit sodassa 1991
- Bobi Sivén Karjalan sankarinuorukainen, 1993
- Elämän matkakirja itinerarium vitae, 2001
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan promootio 19.5.2000. Lehdistötiedote. Web Archive 2014.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kuka kukin on 1954
- ↑ a b Suomen teologit 1982, s. 187. Suomen kirkon pappisliitto, 1982.
- ↑ Helsingin yliopiston lehdistötiedote 19.5.2000 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Kuka kukin on 1990, s. 377. Otava. ISBN 951-1-10604-X.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Edeltäjä: Eelis Gulin |
Tampereen piispa 1966–1981 |
Seuraaja: Paavo Kortekangas |
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||
