Erja Lyytinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erja Lyytinen
Erja Lyytinen Otava Happy Jazzissa 2007
Erja Lyytinen Otava Happy Jazzissa 2007
Henkilötiedot
Syntynyt7. heinäkuuta 1976 (ikä 45)[1]
Kuopio, Suomi
Ammatti kitaristi, laulaja-lauluntekijä
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1999–
Tyylilajit blues, rock
Soittimet kitara
Levy-yhtiöt Ruf
Aiheesta muualla
Kotisivut

Erja Anneli Lyytinen (s. 7. heinäkuuta 1976 Kuopio)[1][2] on suomalainen blueskitaristi, laulaja ja lauluntekijä.

Lyytinen oli ensimmäinen Sibelius-Akatemiassa sähkökitaraa pääaineenaan opiskellut nainen ja hän valmistui sieltä vuonna 2010 musiikin maisteriksi. Opinnäytteensä hän teki Son Housen delta-soittotyylistä.[3] Uransa aikana Lyytinen on toiminut lämmittelyesiintyjänä muun muassa Robert Plantille[4] ja Tom Jonesille.[5] Näiden lisäksi hän on esiintynyt Joe Bonamassan,[6] Sonny Landrethin,[7] Jennifer Battenin [8] ja Carlos Santanan kanssa.[9]

Vuonna 2017 Lyytinen valittiin ”Vuoden parhaaksi blues-kitaristiksi” European Blues Awards -äänestyksessä.[10][11] Vuoden 2019 marraskuussa hän sijoittui Guitar World -lehden ”Maailman parhaat blueskitaristit” -äänestyksessä sijalle 14.[12]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus- ja opiskeluvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erja Lyytinen aloitti kitaransoiton 15-vuotiaana.[13] Samoihin aikoihin hän sävelsi jo omia kappaleita.[14] Kouluaikoina hän esiintyi esimerkiksi soul-yhtye Brothers & Sistersin laulajana. Tuolloin hän kuunteli muun muassa Aretha Franklinia ja Ray Charlesia. Myöhemmin hän tutustui muun muassa Koko Taylorin vuoden 1978 albumiin The Earthshaker. Toinen alkuaikoina häneen suuresti vaikuttanut artisti oli Bonnie Raitt.[15]

Lyytinen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukiosta 1995. Sen jälkeen hän on opiskellut Suomessa vuosina 1995–1997 Kuopion Konservatoriossa musiikinohjaajan linjalla ja oli vuonna 1997 vaihto-oppilaana Ruotsin Malmön Musikhögskolanissa. Hän sai seuraavana vuonna opiskelupaikan Sibelius-Akatemian musiikkikasvatusosastolla, jossa hän opiskeli 1998–2003 ja oli ensimmäinen sähkökitaraa pääaineenaan opiskellut nainen.[16][17][18] Sibelius-Akatemiasta Lyytinen valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2010. Opinnäytteensä hän teki Son Housen delta-soittotyylistä.[3]

Lyytinen oli vuonna 1999 mukana MTV3-kanavan ohjelmassa Kulkuri ja kaunottaret. Lyytinen toimi ohjelmassa taustayhtyeen johtajana ja laulaja-kitaristina. Ohjelmassa esiintyviä artisteja olivat muun muassa Anna Eriksson, Arja Koriseva ja Pertti Koivula.[19]

2000-luku: Uran nousu ja kansainvälistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyytisen ensimmäinen oma levy Attention! ilmestyi vuonna 2002 Dave’s Special -yhtyeen kanssa. Albumilla oli tanssittavaa jump- ja swing blues -vaikutteista musiikkia. Suurin osa kappaleista oli Lyytisen omia.[20] Lyytinen pääsi marraskuussa 2002 lämmittelijäesiintyjäksi Robert Plantin konserttiin. Lyytinen mainitsee tilaisuuden olleen yksi hänen mieleenpainuvimmista keikkamuistoista.[4]

Lyytinen oli vuonna 2003 Järvenpään Puistobluesin ainoa kotimainen artisti päälavalla.[21] Festivaalilla julkistettiin Lyytisen toinen albumi Wildflower. Samassa konsertissa esiintyivät myös Koko Taylor ja Bonnie Raitt.[22]

Vaihto-opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyytinen lähti vuonna 2003 Lyytinen vaihto-opiskelijaksi Tanskaan. Kööpenhaminan Rytmisk Musikkonservatoriumissa hän opiskeli muun muassa Paul Banksin, jazzkitaristi Jacob Fischerin, laulaja Etta Cameronin sekä Bob Dylanin yhtyeessä vaikuttaneen kitaristin, Billy Crossin kanssa.[23] Keväällä Lyytinen sai stipendin Los Angeles Musician’s Institute of Technologyyn, jossa hänen opettajinaan olivat esimerkiksi Chick Corea, Electric Bandissa soittanut Scott Henderson sekä Keith Wyatt.[24]

Ruf Records[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaisen Ruf Recordsin Thomas Ruf toi vuonna 2005 Suomeen Blues Caravan -kiertueen, ja Lyytinen pääsi jammailemaan yhtiön kirjoilla olleiden naisartistien Candye Kanen, Sue Foleyn ja Ana Popovicin kanssa. Ruf tarjosi Lyytiselle levytyssopimusta, jonka myötä äänitettiin Lyytisen kansainvälinen debyyttialbumi Pilgrimage. Levyllä olivat mukana myös Aynsley Lister ja Ian Parker.[25]

Lyytinen pääsi vuonna 2006 Yhdysvaltoihin Mississippin Oxfordiin tekemään paikallisten muusikoiden kanssa albumia Dreamland Blues, jolla hän soitti aikaisempaa enemmän slide-kitaraa. Levy valittiin vuoden parhaimmaksi albumiksi Ylen Bluesministeri-ohjelmassa. Samana vuonna Lyytinen oli sitten itsekin mukana Blues Caravan -kiertueella.[26]

Lyytinen julkaisi vuonna 2008 albumin Grip of the Blues, jota hän sanoo pitävänsä ensimmäisenä ”oikeana” soololevynään, koska siinä hänellä oli mukana oma yhtye. Siihen kuuluivat muun muassa basisti Iiro Kautto, rumpali Rami Eskelinen ja kitaristi Davide Floreno.[27] Alkuvuodesta 2009 Lyytinen osallistui jälleen Rufin järjestämään Blues Caravan -kiertueeseen. Muita osanottajia kiertueella olivat Oli Brown ja Joanne Shaw Taylor. Norjan Notodden bluesfestivaaleilla artistit pääsivät jammailemaan bluesrock-kitaristi Joe Bonamassan kanssa, jonka kanssa he soittivat kappaleen ”Further On Up the Road”.[6]

2010-luku: Tähtihetkiä ja läpimurtoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 ilmestyneellä Voracious Love -albumilla Lyytinen jatkoi musiikillisten rajojensa venyttämistä. Hän teki sillä julkaistulla ”Bed of Roses” -kappaleella esimerkiksi yhteistyötä Nightwish- ja Tarot-yhtyeistä tunnetun Marko Hietalan sekä Apocalyptican sellistin Paavo Lötjösen kanssa.[28]

Lyytinen yhtyeineen oli syksyllä 2010 noin viiden viikon kiertueella, joka suuntautui Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan, Sveitsiin ja Englantiin.[29] Englannissa yhtye esiintyi toista kertaa ja toimi varsinkin Yhdysvalloissa mainetta saaneen Walter Troutin lämmittelybändinä.[30] Lyytinen oli myös mukana saman vuoden lokakuussa julkaistulla tribuuttialbumilla Pispalassa jytää – Juicen & Coitus Intin parhaita, jolla hän esitti kappaleen ”Kuopio tanssii ja soi”.[31] Samana vuonna Lyytinen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta.[32]

Lyytinen lähti vuonna 2011 yhtyeensä kanssa maaliskuun alussa Britteinsaarten-kiertueelle. Kiertue koostui 11 konsertista eri puolilla maata. Lyytinen esiintyi lisäksi arvostetussa tunnin mittaisessa Paul Jonesin juontamassa Rhythm and blues -ohjelmassa BBC Radio 2 -kanavalla.[33] Jonesin ohjelmassa esitettiin kappaleet ”Don’t Let a Good Woman Down”, ”Oil and Water” ja Blind Willie Johnson -cover ”The Soul of a Man”.[34] Lyytisen kokoonpanoon kiertueella kuuluivat rumpali Miri Miettinen, basisti Roger Inniss ja kitaristi Davide Floreno.[33]

Erja Lyytinen vuonna 2012.

Syksyllä 2012 Lyytinen osallistui MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan.[35]

Vuonna 2013 julkaistu Forbidden Fruit -albumi oli musiikillisesti paluu Lyytiselle tutumpaan tyyliin. Albumin kappaleet ”Joyful Misery” ja ”At Least We Still Fight” hän on kirjoittanut Alan Darbyn kanssa, joka on soittanut muun muassa Eric Claptonin ja Paul McCartneyn kanssa ja kirjoittanut musiikkia Bonnie Raittille.[36][37] Albumi nousi Suomen albumilistalle sijalle 17.[38]

Lyytinen julkaisi vuonna 2014 albumin Sky Is Crying, joka oli tribuutti Elmore Jamesin musiikille. Soundiltaan riisuttu blues-albumi osoittautui hänelle kansainväliseksi läpilyönniksi, jolla hän osoitti taitonsa slide-kitaristina. Kanadan Underground Blues Network valitsi Sky is Crying -levyn vuoden parhaaksi eurooppalaiseksi blues-albumiksi ja parhaaksi blues-tribuuttialbumiksi. Britanniassa Blues Matters! -lehti sijoitti levyn vuoden 2014 kolmen parhaan kansainvälisen albumin joukkoon ja nosti hänet ”Vuoden kansainvälinen sooloartisti” -listan toiseksi.[5] Suomessa albumi nousi listasijalle 31.[38]

2015–2019: Palkintoja ja unelmien täyttymyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2015 ilmestyneen Live in London –livealbumin myötä Lyytinen nousi Blues Matters! -julkaisun äänestyksessä ”Vuoden kansainvälinen sooloartisti” -listan ensimmäiseksi.[39] Lyytinen myös palkittiin ”Vuoden artistina” Finnish Blues Awardsissa.[40]

Lyytinen julkaisi vuonna 2017 Stolen Hearts -albumin,[5] jonka tuottamisesta ja miksauksesta vastasi Rolling Stonesiakin tuottanut Chris Kimsey.[41] Julkaisun jälkeen Lyytinen teki loppuunmyydyn kiertueen[5] Suomessa muusikko-näyttelijä Heikki Silvennoisen kanssa[42] sekä esiintyi ensimmäistä kertaa Intiassa.[43] Tätä seurasi kaksi menestyksekästä kiertuetta Englannissa sekä Blue Christmas -kiertue Sami Saaren ja Maria Hännisen kanssa.[5] Albumi nousi Suomessa listasijalle 37.[38]

Vuonna 2017 Lyytinen äänestettiin ensimmäisenä suomalaisena vuoden parhaaksi blues-kitaristiksi European Blues Awards -äänestyksessä.[10][11] Lyytinen myös esiintyi televisiossa MTV3:n Tähdet, Tähdet -ohjelmassa.[44] Seuraavana vuonna Lyytinen teki kaksi isoa konserttia Helsingissä: Ylen uudenvuoden konsertissa hän esiintyi 80 000 ihmisen suuruiselle yleisölle,[45] ja myöhemmin samana vuonna hän esiintyi Carlos Santanan kanssa Helsingin Kaisaniemessä 20 000 katsojalle.[9]

Huhtikuussa 2019 ilmestyi albumi Another World, jolla yhdistyy vaikutteita niin bluesista, rockista, popista, funkista kuin progressiivisesta rockistakin. Albumilla esiintyvät Michael Jacksonin kitaristina tunnettu Jennifer Batten ja slide-kitaristi Sonny Landreth.[5] Lyytinen esiintyi vuonna 2019 Kanadassa Blues Brothers -elokuvasta ja -yhtyeestä tunnetun Dan Aykroydin ja saman elokuvan innoittajan, Downchild Blues Bandin kanssa. Samana vuonna Lyytinen esiintyi Tom Jonesin lämmittelijänä Naantalissa ja Oulussa.[5]

Erja Lyytisen omaelämäkerta Blueskuningatar ilmestyi syksyllä 2019. Hän teki samannimisen kiertueen keväällä 2020.[5]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyytinen oli avoliitossa italialaisen kitaristin Davide Florenon kanssa vuosina 1999–2016. Heillä on vuonna 2013 syntyneet kaksospojat.[46]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DVD[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lasse Turunen 70-vuotisjuhlastipendi 2001.
  • Jämsession Festivaali -palkinto BluesLada vuodelle 2003–2004 ja opiskelustipendi Los Angeles Musician´s Institute-oppilaitokseen 2003.
  • Sooloalbumi ”Wildflower” valittu Yleisradion ”Bluesministeri”-ohjelman vuoden albumiksi 2003.
  • Sooloalbumi ”Dreamland Blues” valittu Yle Radio Suomi ”Bluesministeri”-ohjelman vuoden albumiksi 2006.
  • Lisäksi matka-apurahoja Yhdysvaltoihin suuntautuneelle opintomatkalle
  • European Blues Awards, Best Guitarist (paras kitaristi) 2017.[53]
  • Guitar World -lehden Paras blueskitaristi -äänestyksessä sijalle 14 vuonna 2019.[54][55]
  • Guitar World -lehden Paras kitaristi -äänestyksessä toinen sija vuonna 2020

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ollila, Mape: Erja Lyytinen – Blueskuningatar. Jyväskylä: Docendo, 2019. ISBN 9789522916884.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Wallenius, Sanna: Laulaja-kitaristi Erja Lyytinen raskaana – odottaa kaksosia Me Naiset. 2.9.2013. Viitattu 26.10.2019.
  2. Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 523–524. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  3. a b ”Father of Modern Blues: Son House ja delta bluesin karaktäärit”, Erja Lyytinen 2010 (E-thesis-tietokannan viitetieto) Sibelius-akatemia.
  4. a b Ollila, s. 47.
  5. a b c d e f g h Bio Erja Lyytinen. Arkistoitu 4.4.2018. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
  6. a b Ollila, s. 85.
  7. Watch Erja Jam with Slide Guitar Maestro Sonny Landreth! Erja Lyytinen. 17.4.2018. Arkistoitu 30.10.2019. Viitattu 30.10.2019. (englanniksi)
  8. Jennifer Batten & Erja Lyytinen: Monstress of Guitar – Tour Kulttuuritalo. Viitattu 30.10.2019.
  9. a b Ollila, s. 158.
  10. a b Ollila, s. 147.
  11. a b European Blues Awards Winners Announced at Manchester Blues Festival UK 2017 European Blues Awards. 30.11.2017. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
  12. Pudas, Mari: Upea kunnianosoitus! Erja Lyytinen valittiin maailman 14:nneksi parhaaksi blueskitaristiksi Iltalehti. 26.11.2019. Viitattu 27.11.2019.
  13. Pekkola, Velipekka: Euroopan parhaaksi kitaristiksi valittu Erja Lyytinen: ”Todellakin soitan usein ilmakitaraa” Yle Uutiset. 8.10.2018. Viitattu 29.10.2019.
  14. Ollila, s. 23
  15. Ollila, s. 33
  16. Matra, Lilja: Erja Lyytinen – Musiikkilukion vuoden taiteilija 18.11.2004. Kuopion koulutuspalvelukeskus. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 4.3.2020.
  17. Taavitsainen, Iikka: Blueslady Erja Lyytisen luolassa Savon Sanomat. 20.12.2009. Viitattu 2.3.2020.
  18. Ollila, s. 37, 38
  19. Ollila, s. 39
  20. Ollila, s. 45
  21. Pääkonsertti, Vanhankylänniemi 28.6.2003 Puistoblues. Viitattu 29.10.2019.
  22. Ollila, s. 49, 50
  23. Ollila, s. 51
  24. Ollila, s. 52
  25. Ollila, s. 59, 60, 62
  26. Ollila, s. 71, 78
  27. Ollila, s. 83, 84
  28. Ollila, s. 90
  29. Ollila, s. 92
  30. Midlands Rocks: Walter Trout Flickr. 27.10.2010. Viitattu 29.10.2019.
  31. Leskinen, Juice - tribute- : Pispalassa Jytää - Juicen & Coitus Intin Parhaita - Record Shop X Record Shop X. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
  32. Ollila, s. 94
  33. a b Ollila, s. 94, 95.
  34. BBC Radio 2 – The Blues Show with Paul Jones, 28/02/2011 BBC. 28.2.2011. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
  35. Tähtioppilas Erja Lyytinen paljasti tanssitaustansa MTV Uutiset. 1.9.2012. Viitattu 29.10.2019.
  36. Ollila, s. 100
  37. Alan Darby Alan Darby. Viitattu 29.10.2019.
  38. a b c Timo: Sisältää hitin: Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1960: Artistit LOS - LÖN Suomen listalevyt. 13.8.2015. Viitattu 13.2.2020.
  39. #1 Solo Artist And #1 Live Album in the Blues Matters Writer’s Poll! Erja Lyytinen. 30.9.2015. Arkistoitu 30.10.2019. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
  40. Finnish Blues Awards: Erja Lyytinen Wins Artist of the Year Award! Erja Lyytinen. 19.1.2016. Arkistoitu 30.10.2019. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
  41. Peel: ”Stolen Hearts” by Erja Lyytinen Chris Kimsey. 3.10.2016. Arkistoitu 30.10.2019. Viitattu 29.10.2019.
  42. Erja Lyytinen & Heikki Silvennoinen Concert Tour! Bluesland Productions. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
  43. Erja First Time in India! Erja Lyytinen. 16.4.2016. Arkistoitu 30.10.2019. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
  44. Ollila, s. 137, 138
  45. Lehtonen, Samu: Helsingin keskusta täyttyi juhlakansasta – Kansalaistorilla jopa 85 000 ihmistä Ilta-Sanomat. 31.12.2017. Viitattu 29.10.2019.
  46. Sharma, Mira: Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja Ilta-Sanomat. 19.1.2017. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 19.1.2017.
  47. Dreamland Blues Erja Lyytinen. Arkistoitu 1.5.2019. Viitattu 1.5.2019. (englanniksi)
  48. Grip of the Blues Erja Lyytinen. Arkistoitu 1.5.2019. Viitattu 1.5.2019. (englanniksi)
  49. Forbidden Fruit Erja Lyytinen. Arkistoitu 1.5.2019. Viitattu 1.5.2019. (englanniksi)
  50. The Sky Is Crying Erja Lyytinen. Arkistoitu 1.5.2019. Viitattu 1.5.2019. (englanniksi)
  51. Live in London Erja Lyytinen. Arkistoitu 1.5.2019. Viitattu 1.5.2019. (englanniksi)
  52. Stolen Hearts Erja Lyytinen. Arkistoitu 1.5.2019. Viitattu 1.5.2019. (englanniksi)
  53. Lehtikanto, Katariina: Erja Lyytiselle kansainvälinen tunnustus: Paras blueskitaristi! Iltalehti. 30.11.2017. Viitattu 1.12.2017.
  54. Horsley, Jonathan & Fanelli, Damian: The 30 Best Blues Guitarists in the World Today Guitar World. 21.11.2019. Viitattu 23.11.2019. (englanniksi)
  55. Eriksson, Anssi: Arvostetun Guitar World -lehden lukijat ovat puhuneet: Erja Lyytinen on yksi nykyhetken kovimmista blueskitaristeista Soundi. 22.11.2019. Viitattu 23.11.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Erja Lyytinen.
Musiikkinäytteitä