Siirry sisältöön

Eritasonojapuut

Wikipediasta
Eritasonojapuut
Urheilija eritasonojapuilla.
Urheilija eritasonojapuilla.
Piirteet
Tyyppi voimistelu
Lajiryhmä telinevoimistelu
Kilpailutoiminta
Kansainvälinen kattojärjestö Kansainvälinen voimisteluliitto
Olympialaisissa 1936

Eritasonojapuut on naisten telinevoimistelulaji, jossa voimistelija suorittaa telineellä heilautuksen ja suorittaa tämän jälkeen liikkeitä molempiin suuntiin sekä aisan yllä että alla. Liikesarjassa on oltava sellaisia käännöksiä ja voltteja, jotka vaativat otteenvaihtoa. Siirtymisen aisalta toiselle tulee sujua mahdollisimman lennokkaasti ja näyttävästi.[1]

Eritasonojapuut mahdollistavat monenlaisia liikkeitä, vaikka roikkuminen ja heiluminen ovatkin yleisimpiä. Voimistelija pyrkii sujuvaan suorittamiseen ja molempien tankojen tasapainoiseen käyttöön.[2] Eritasonojapuilla esitetään taitoja viidessä liikeryhmässä, irrotetaan välillä ote aisasta ja siirrytään toiselle aisalle.[1]

Eritasonojapuut kuuluu telinevoimistelun pakollisiin lajeihin, jotka suoritetaan kansainvälisissä kisoissa vakiojärjestyksessä. Eritasonojapuita käytettiin ensimmäisen kerran kansainvälisissä voimistelu-kilpailuissa vuoden 1936 olympialaisissa.[1]

Lajissa käytetään voimistelulaitteena eritasonojapuita, jotka on kehitetty 1930-luvulla. Eritasonojapuiden rakenne ja pituus ovat samat kuin miesten voimistelussa käytetyissä nojapuissa. Eritasonojapuissa ylempi aisa on 2,55 metrin korkeudella lattiasta ja alempi tanko 1,75 metrin korkeudella. Pituutta voidaan korottaa 5–10 cm pidemmille voimistelijoille. Kunkin aisan pituus on 2,4 metriä.[2]

Eritasonojapuut on valmistettu puusta, muovista tai lasikuidusta. Aisoissa tulee olla pitävä ja kosteutta imevä pinta. Runko on rautaa tai terästä ja pylväät voidaan lujittaa maahan kiinnitettävillä vaijereilla.[1]

  1. a b c d Suuri urheilulajikirja: säännöt, tekniikka & taktiikka, s. 82–83. (alkuteos: The Sports Book, 2015) Karisto, 2016. ISBN 978-951-23-6001-7
  2. a b Sports: Uneven parallel bars Encyclopedia Britannica. Viitattu 4.5.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]