Erikoiskirjasto
Erikoiskirjastot (engl. special libraries) ovat kirjastoja, jotka rakentuvat tietyn aiheen tai tarkoituksen ympärille, esimerkiksi käyttäjäryhmän tai erikoisalan mukaan. Erikoiskirjastoja voivat ylläpitää esimerkiksi julkishallinto, tieteelliset seurat, yritykset ja ammatilliset järjestöt. Suomessa on satoja erikoiskirjastoja, muun muassa näkövammaisten kirjasto Celia, Eduskunnan kirjasto, Kansallisarkiston kirjasto ja Kriminologinen kirjasto.[1]
Termi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erikoiskirjaston käsite ei ole ollut aina selkeä. Alussa termillä viitattiin tiettyyn erikoisalaan keskittyneisiin kokoelmiin. Termin käyttö alkoi yleistyä 1900-luvun alussa. Määritelmä painottui kirjastojen tarjoamaan tietoon liike-elämän tarpeisiin. Nykyään erikoiskirjastojen määrittelyssä korostetaan sitä, miten ne eroavat muista kirjastoista. Ne ovat kirjastoja, jotka eivät sovi julkisten, akateemisten tai koulukirjastojen määritelmään.[2]
Erikoiskirjastojen neuvosto (ErikN)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merkittävä osa erikoiskirjastoja on osana erikoiskirjastojen ja tietopalveluiden verkostoa. Verkostosta valitaan vuosittain erikoiskirjastojen neuvosto, joka ajaa erikoiskirjastojen etuja.[1] Se käy keskustelua erikoiskirjastojen ja tietopalveluiden puolesta kansallisessa kirjastoverkossa. Se edistää yhteistyötä erikoiskirjastojen välillä. Vuonna 2015 neuvostossa on 10 jäsentä.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kirjastot.fi. Erikoiskirjastojen neuvosto (ErikN). Www-sivu [1] viitattu 23.11 2015
- Kirjastot.fi. Erikoiskirjastot. Www-sivu [2] viitattu 23.11.2015
- Murray, T. 2013. What's So Special About Special Libraries? Journal of Library Administration. May2013, Vol. 53 Issue 4, s. 274-282. ISSN: 0193-0826.