Tämä on lupaava artikkeli.

Eric Woolfson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eric Woolfson
Henkilötiedot
Syntynyt18. maaliskuuta 1945
Glasgow, Skotlanti[1]
Kuollut2. joulukuuta 2009 (64 vuotta)
Lontoo, Englanti[1]
Ammatti muusikko, säveltäjä, manageri
Muusikko
Taiteilijanimi Eric Elder
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1960-luvulta vuoteen 2009[1]
Tyylilajit aikuisrock, progressiivinen rock, soft rock, pop rock, musikaali[1]
Soittimet laulu, piano, syntetisaattori
Yhtyeet Herman’s Hermits, The Alan Parsons Project[2]
Aiheesta muualla
Kotisivut

Eric Norman Woolfson (18. maaliskuuta 1945 Glasgow, Skotlanti2. joulukuuta 2009 Lontoo, Englanti) oli skotlantilainen pianisti ja laulaja. Hänet tunnettiin parhaiten progressiivista rockia esittäneen The Alan Parsons Projectin perustajajäsenenä, lauluntekijänä ja vastaavana tuottajana. Woolfson oli yhtyeen jäsen vuosina 1975–1990. Tämän jälkeen hän teki pääasiassa musikaaleja, joiden aiheina olivat muun muassa Edgar Allan Poe ja Sigmund Freud.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Woolfson syntyi Glasgow’ssa Skotlannissa vuonna 1945.[2] Hänen enonsa Fred Stone oli taitava pianisti, mikä inspiroi myös Woolfsonia soittamaan. Ammatiltaan Stone oli psykiatrian professori,[3] ja myös tätä aihetta Woolfson käsitteli myöhemmin tuotannossaan useasti.[2] Hän kävi muutaman kerran tunneilla mutta keskittyi sitten itseopiskeluun eikä koskaan oppinut lukemaan nuotteja. Teini-ikäisenä Woolfson työskenteli jonkin aikaa kirjanpitäjänä, mutta oli ammattiin liian levoton.[2] 18-vuotiaana hän muutti Lontooseen, missä hän alkoi liikkua Denmark Streetin muusikkopiireissä.[1][2]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Woolfson sai töitä sessiopianistina ja työskenteli muun muassa Jimmy Pagen ja John Paul Jonesin kanssa. Vuoden 1965 tienoilla hän sai vakituisen työn Andrew Loog Oldhamin Immediate Recordsilta. Woolfson soitti pianoa monien levy-yhtiön julkaisujen taustayhtyeessä. Hänen kirjoittamiaan kappaleita esittivät myös muiden tuottajien ja levy-yhtiöiden muusikot.[2] Woolfson teki kappaleita esimerkiksi Marianne Faithfullille ja Peter Noonelle.[1]

Woolfson solmi sopimuksen myös Southern Musicin kanssa. Yhtiölle säveltäneet Andrew Lloyd Webber ja Tim Rice hankkivat kappaleilleen näkyvyyttä kirjoittamalla musikaaleja sen sijaan, että olisivat yrittäneet myydä niitä aikansa suosituimmille laulajille. Se teki Woolfsoniin pysyvän vaikutuksen. Southern Musicin -vuosinaan Woolfson soitti lyhyen aikaa Herman’s Hermitsissä vierailevana pianistina ja yritti myös saada pysyvän paikan jossain levy-yhtiön yhtyeessä siinä kuitenkaan onnistumatta.[2]

Vuonna 1969 Woolfson avioitui. Sekä appivanhemmat että Woolfsonin omat vanhemmat suhtautuivat musiikkiuraan kielteisesti, ja Woolfson työskenteli kahden vuoden ajan isänsä huonekaluliikkeen keittiöosastolla. Hän ei pitänyt uudesta työstään ja palasi pian musiikkialalle.[3]

Soittajan- ja säveltäjäntöidensä ohella Woolfson toimi freelancer-tuottajana useille eri levy-yhtiöille. Woolfsonin tuottamia yhtyeitä ja sooloartisteja olivat muun muassa Dave Berry, The Equals ja The Tremeloes. Samoihin aikoihin Woolfson sai idean Edgar Allan Poe -aiheisesta teema-albumista. Hän äänitti muutamia kappaleita The Tremeloesin kitaristin Rick Westwoodin kanssa mutta jätti projektin kesken, koska ei ollut tyytyväinen tuottajantaitoihinsa.[2]

Woolfson oli tyytymätön tuloihinsa lauluntekijänä ja päätti ryhtyä manageroimaan muusikoita. Hänen ensimmäiset asiakkaansa olivat Carl Douglas ja Alan Parsons.[2] Woolfson tapasi Parsonsin sattumalta käydessään Abbey Roadin studioilla vuonna 1975.[2][4] Studioteknikkona työskennellyt Parsons aloitteli uraa tuottajana ja tuottikin seuraavina vuosina menestysalbumeja Pilotille, Cockney Rebelille, John Milesille ja Al Stewartille.[2]

The Alan Parsons Project[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Woolfson piti Parsonsia taitavana tuottajana ja päätti toteuttaa Poe-albuminsa tämän kanssa. Miehet perustivat The Alan Parsons Project -nimisen yhtyeen.[2] Koska Woolfson oli yhtyeen manageri, projekti nimettiin Parsonsin mukaan.[5] Sen kantavana ajatuksena oli tehdä musiikkia samaan tapaan kuin auteur-ohjaajat tekivät elokuvia: soittajien ja laulajien sijaan yhtyeen keulahahmoja olivatkin tuottaja ja lauluntekijä. Yhtyeen ensimmäinen albumi Tales of Mystery and Imagination ilmestyi 1976.[2] Pääasiallisena säveltäjänä ja sanoittajana toimi Woolfson, kun taas Parsons oli vastuussa yhtyeen tunnistettavasta äänimaailmasta.[5] Woolfson myös lauloi joitakin yhtyeen kappaleita, mukaan luettuna yhtyeen suurimmat hitit ”Eye in the Sky”, ”Time” ja ”Don’t Answer Me”.[2]

The Alan Parsons Project julkaisi yhteensä kymmenen albumia vuosina 1976–1987.[6] 1980-luvun lopulla Parsons ja Woolfson aloittivat työn Sigmund Freudia käsitelleen albumin parissa. Woolfson halusi tehdä aiheesta teatterimusikaalin, kun taas Parsons olisi halunnut pitäytyä yhtyeen aiempien albumien konseptissa. Vuonna 1990 ilmestynyttä Freudianaa ei lopulta julkaistu The Alan Parsons Projectin nimellä, mutta sen kannessa oli tarra, joka mainitsi sekä Woolfsonin ja Parsonsin nimet ja lisäksi sen, että Woolfson oli The Alan Parsons Projectin perustajajäsen. Levy jäi miesten viimeiseksi yhteistyöprojektiksi.[7][8]

Vaikka The Alan Parsons Project ei koskaan konsertoinut, se oli erittäin suosittu ja myi uransa aikana kymmeniä miljoonia albumeja.[9] Woolfson itse jälkeenpäin katui yhtyeen nimeämistä Parsonsin mukaan, mutta oli toisaalta tyytyväinen siihen, että sai nauttia menestyksestä ilman julkisuuden varjopuolia.[5] Konsertoinnista hän ei koskaan pitänyt.[10]

Musikaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Woolfsonin ja Brian Brollyn Freudianaan perustuva musikaali sai kantaesityksensä vuonna 1990 Wienin Theater an der Wienissä, missä sitä esitettiin 19 kuukauden ajan.[8] Freudianan menestyksen myötä Woolfson teki myös toisen musikaalin Gaudin, jonka kantaesitys oli Aachenissa vuonna 1994. Musikaalia esitettiin myös Alsdorfissa (1995) ja Kölnissä (1996). Esitykset jatkuivat viiden vuoden ajan, minä aikana Gaudin kävi katsomassa yli puoli miljoonaa ihmistä.[2]

Woolfsonin uhkapelaamista käsitellyt musikaali Gambler perustui hänen 1970-luvun lopulla Monte Carlossa viettämiinsä vuosiin ja samaa aihetta käsitelleeseen The Alan Parsons Projectin albumiin The Turn of a Friendly Card. Ensi-ilta oli Berliinissä 1996, mutta erityisen suosittu musikaali oli Etelä-Koreassa, missä se voitti useita palkintoja. Korealainen tuotanto vieraili myös Japanissa vuosina 2002 ja 2005.[2]

Woolfson palasi Edgar Allan Poen pariin vuonna 2003, jolloin hän julkaisi studioalbumin nimeltä Poe: More Tales of Mystery and Imagination. Samana vuonna albumin kappaleet esitettiin Abbey Roadin studioilla.[2] Vuonna 2009 sai ensi-iltansa musikaali Edgar Allan Poe.[11]

Vuonna 2007 ensi-iltansa saanut Dancing Shadows keskittyi erityisesti Aasian-markkinoille, ja sen esikuvana oli korealainen näytelmä nimeltä ”Metsäpalo”. Woolfson sävelsi ja sanoitti musikaalin, näytelmäosuudet kirjoitti Ariel Dorfman. Näytelmä voitti Koreassa useita palkintoja, mukaan luettuna parhaan musikaalin teatteripalkinnon.[2]

The Alan Parsons Project That Never Was[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2007–2008 Woolfson kävi läpi vanhoja arkistojaan etsiessään bonusmateriaalia The Alan Parsons Projectin albumien uudelleenjulkaisuille. Hän löysi joukon kappaleita, jotka olivat aikanaan jääneet julkaisematta. Vanhat demoversiot julkaistiin bonuskappaleina uudelleenjulkaistuilla levyillä, mutta Woolfson päätti lisäksi tehdä kappaleista viimeistellymmät versiot. Ne ilmestyivät tammikuussa 2009 nimellä Eric Woolfson sings The Alan Parsons Project That Never Was.[2]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Woolfson kuoli munuaissyöpään joulukuussa 2009. Hän oli kuollessaan 64-vuotias.[2] The Guardian kuvaili muistokirjoituksessaan Woolfsonia ”epätavalliseksi ilmiöksi: valtavan menestyneeksi rock-muusikoksi, joka onnistui pysymään lähes tuntemattomana.”[11]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Woolfsonin vaimo Hazel oli hänen kaukainen sukulaisensa. He avioituivat vuonna 1969 ja saivat kaksi tytärtä sekä useita lapsenlapsia.[3] Woolfson perheineen muutti vuonna 1978 Monacoon. He palasivat Britanniaan kaksi vuotta myöhemmin.[12]

Moniin kappaleisiinsa Woolfson sai inspiraation vaimoltaan. The Alan Parsons Projectin hitti ”Games People Play” sai nimensä Hazelin lukemasta kirjasta,[13] ja Freudianan teemaan vaikuttivat hänen tuolloiset psykologian opintonsa.[14]

Woolfson oli etniseltä taustaltaan juutalainen,[11] mutta ei harjoittanut mitään uskontoa.[15] Poliittisilta kannoiltaan hän oli liberaali ja tuki taloudellisesti 1980-luvulla toiminutta sosiaalidemokraattista puoluetta.[2]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloartistina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musikaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Alan Parsons Project[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Monger, James Christopher: Eric Woolfson. AllMusic. Viitattu 6.10.2020.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Eric Woolfson – Biography 1945-2009. The official Eric Woolfson website. Viitattu 6.10.2020.
  3. a b c Eric Woolfon; musician and writer The Herald. 11.12.2009. Skotlanti. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  4. Alan Parsons Alan Parsons: The Official Website. Viitattu 6.10.2020. (englanniksi)
  5. a b c FAQ – Your questions answered! The Alan Parsons Project -verkkosivut. 1974–2020. Woolfsongs. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  6. The Alan Parsons Project: Discography. AllMusic. Viitattu 3.10.2020.
  7. Miller, Chuck: Alan Parsons: If You Believe in the Power of Magic (Parsonsin verkkosivuilta arkistoitu versio) Goldmine Magazine. lokakuu 2005. Viitattu 4.10.2020. (englanniksi)
  8. a b FREUDIANA - the musical. Eric Woolfson Music. Viitattu 4.10.2020.
  9. Nelson, Tim: The Alan Parsons Project Tales Of Mystery And Imagination, I Robot, Eye In The Sky & Vulture Culture Review BBC. 2007. Viitattu 6.10.2020. (englanniksi)
  10. Greco, Ralph: The Eric Woolfson Interview Vintage Rock. 2009. Viitattu 6.10.2020. (englanniksi)
  11. a b c Sweeting, Adam: Eric Woolfson obituary: Songwriter and co-founder of rock band the Alan Parsons Project. The Guardian, 8.12.2009. Viitattu 6.10.2020.
  12. Timeline The Alan Parsons Project -verkkosivut. 1974–2020. Woolfsongs. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  13. The Turn of a Friendly Card (1980) The Alan Parsons Project -verkkosivut. 1974–2020. Woolfsongs. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  14. FAQ – Your questions answered! The Alan Parsons Project -verkkosivut. 1974–2020. Woolfsongs. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  15. Eye in the Sky (1982) The Alan Parsons Project -verkkosivut. 1974–2020. Woolfsongs. Viitattu 6.10.2020. (englanniksi)