Erfurtin liitto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Erfurtin liitto (saks. Erfurter Union) oli toteutumaton hanke Saksan valtioiden yhdistämiseksi diplomatian avulla ja Preussin johdolla vuosina 1849–1850. Kun vallankumousvuoden yhteydessä kokoontunut liberaalien hallitsema Frankfurtin kansalliskokous oli epäonnistunut yhtenäisen Saksan luomisessa, Preussin hallitus päätti itse yrittää Hohenzollernien johtaman Saksan liittovaltion luomista houkuttelemalla Saksan pikkuruhtinaat vapaaehtoiseen liittoon. Tarkoituksena oli voittaa Saksan yhdistymistä kannattaneen porvariston ja keskiluokan tuki vallitsevan valtiojärjestyksen taakse, jolloin vaatimukset muista yhteiskunnallisista muutoksista vähenisivät. Hankkeen isä oli Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV:n luottomies, kenraali Joseph von Radowitz.[1]

Liiton rakentaminen alkoi Preussin, Saksin ja Hannoverin kuninkaiden 26. toukokuuta 1849 solmimalla liitolla (nk. kolmen kuninkaan liitto). Kaksi päivää myöhemmin esiteltiin luonnos tulevan liittovaltion perustuslaiksi, joka oli itse asiassa muunneltu versio Frankfurtin kansalliskokouksen laatimasta perustuslaista. Äänioikeutta oli kuitenkin kavennettu. Preussin painostuksesta yhteensä 28 Saksan valtiota ilmoitti elokuuhun mennessä hyväksyvänsä perustuslain, osin siksi, että ne katsoivat tarvitsevansa Preussin sotilaallista tukea mahdollisten tulevien vallankumousten kukistamiseen. Myös joukko entisiä kansalliskokouksen piensaksalaisia (Kleindeutsch) jäseniä puhemies Heinrich von Gagernin johdolla asettui tukemaan uutta liittovaltiosuunnitelmaa. Kukistettuaan kapinan Unkarissa Itävalta asettui kuitenkin avoimesti vastustamaan suunnitelmaa ja sai muun muassa Saksin ja Hannoverin irtisanoutumaan siitä.[1]

Suunnitellun liittovaltion parlamentti valittiin tammikuussa 1850, mutta demokraatit boikotoivat vaaleja ja niiden osanotto jäi selvästi alhaisemmaksi kuin kansalliskokouksen vaaleissa vuonna 1848. Erfurtissa kokoontunut parlamentti hyväksyi perustuslakiehdotuksen muutettuaan sitä ensin vielä vanhoillisempaan suuntaan, mutta hallitusten erimielisyyden vuoksi perustuslaki ei voinut astua voimaan. Preussin kuningas menetti kiinnostuksensa hankkeeseen ja syyskuun 1850 alussa Itävalta käynnisti vastavetona vanhan Saksan liiton liittopäivien toiminnan uudelleen Frankfurt am Mainissa. Tämän jälkeen kiista Preussin ja Itävallan välillä uhkasi kehittyä sodaksi asti, mutta Preussin hallitus perääntyi vaatimuksistaan. Itävalta varmisti itselleen Venäjän tuen Varsovan konferenssissa lokakuun 1850 lopussa, ja 29. marraskuuta ne painostivat yhdessä Preussin hyväksymään niin sanotun Olmützin sopimuksen, joka merkitsi Erfurtin liiton hylkäämistä. Preussi suostui myös tukemaan Saksan liiton joukkojen lähettämistä Hesseniin ja Holsteiniin. Preussin johdossa vahvistuneet konservatiiviset piirit olivat sitä mieltä, että löyhän Saksan liiton uudistaminen olisi myös Preussin etu, mutta julkisuudessa suunnanmuutos näytti enemmän Preussin taipumiselta Itävallan edessä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Rolf Weber: Erfurter Union (englanniksi) Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 24.6.2014.