Eresós

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee nykyistä kylää. Eresos oli myös antiikin aikainen kaupunki.
Eresós
Ερεσός
Eresóksen kylä.
Eresóksen kylä.

Eresós

Koordinaatit: 39°10′13″N, 25°56′01″E

Valtio Kreikan lippu Kreikka
Hajautetun hallinnon alue Egea
Alue Pohjois-Egean saaret
Alueyksikkö Lesbos
Kunta Lesbos
Hallinto
 – Asutustyyppi Kylä
 – Kallikrates-koodi 5301050101
Väkiluku (2011) 1 086[1]
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3











Eresós (kreik. Ερεσός; myös Eressós) on Kreikan kylä, joka sijaitsee Lesboksen saarella ja kuuluu Lesboksen kuntaan, Lesboksen alueyksikköön ja Pohjois-Egean saarten alueeseen. Se kuului aiemmin Eresós-Ántissan kuntaan ja vuodesta 2011 lähtien Lesboksen kunnan Eresós-Ántissan kunnallisyksikköön. Kylän väkiluku on 1 086 (vuonna 2011).[1][2]

Eresóksen Pyhän Irenen (Agía Eiríni) kirkko.

Eresós sijaitsee Lesboksen lounaisosassa sisämaassa noin neljä kilometriä merestä ja Eresóksen ranta-asutuksesta eli Skála Eresoústa. Kylä on perinyt nimensä antiikin ajan Eresoksen kaupungilta, joka sijaitsi Skála Eresoún paikalla. Antiikin Eresos oli yksi saaren viidestä merkittävimmästä kaupunkivaltiosta, ja sieltä olivat kotoisin muun muassa runoilijatar Sapfo ja filosofi Theofrastos. Antiikin ajan jäänteitä alueella on vain vähän. Kylässä toimii pieni arkeologinen museo nimellä Eresóksen arkeologinen kokoelma.[3][4][5]

Eresós muodostaa myös laajemman kyläyhdyskunnan (Δημοτική Κοινότητα Ερεσού, Dimotikí Koinótita Eresoú), johon kuuluvat varsinaisen Eresóksen kylän ja Skála Eresoún lisäksi Chliará, Christós ja Psínia. Koko yhdyskunnan väkiluku on 1 611.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
  2. Άρθρο 1: Νέα Αρχιτεκτονική της Αυτοδιοίκησης και της Αποκεντρωμένης Διοίκησης − Πρόγραμμα Καλλικράτης. (Kallikrates-suunnitelma, Kreikan virallinen lehti) Εφημερίς της Κυβερνήσεως της Ελληνικής Δημοκρατίας, 11.8.2010, nro Τεύχος Δεύτερο, Αρ. Φύλλου 1292. Κεντρική Ένωση Δήμων Ελλάδας (ΚΕΔΕ). Artikkelin verkkoversio (PDF). (kreikaksi)
  3. Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Lesbos”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio.
  4. Αρχαίοι ναοί στη Λέσβο Visit Greece. Viitattu 4.9.2017.
  5. Smith, William: ”Eresus”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]