Ephraïm Inoni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ephraïm Inoni
Marquardt and Inoni cropped Inoni.JPG
Kamerunin pääministeri
2004-2009
Edeltäjä Peter Mafany Musonge
Seuraaja Philémon Yang
Henkilötiedot
Syntynyt 16. elokuuta 1947 (ikä 72)
Kamerun
Tiedot
Puolue RDPC
Etnisyys bakwerit
Ephraïm Inoni ja USA:n suurlähettiläs R. Niels Marquadt Yaoundéssa 25. syyskuuta 2006

Ephraïm Inoni (s. 16. elokuuta 1947) on kamerunilainen poliitikko, jonka presidentti Paul Biya nimitti pääministerin virkaan 8. joulukuuta 2004. Vuonna 2009 häntä seurasi Philémon Yang.

Inoni on etniseltä taustaltaan bakweri. Ennen pääministerikauttaan hän oli toiminut muun muassa Kamerunin talousministerinä.

Inoni oli vuonna 2004 mukana ostamassa Yhdysvalloista Albatross-merkkistä konetta presidentin käyttöön. Kone joutui tekemään pakkolaskun kyyditessään presidentin perhettä, ja se osoittautui uudelleen maalatuksi vanhaksi koneeksi. Asiaa tutkittiin vuosia, ja Inoni pidätettiin yhdessä muutamien muiden entisten ministerien kanssa vuonna 2012.[1] Inoni tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan osallisuudestaan Albatrossi-jutussa. Vuonna 2019 hän loukkaantui vakavasti vankilamellakoissa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Cameroon 'Albatross' jet affair: Ministers arrested BBC. 2012. Viitattu 22.11.2019.
  2. Former PM Chief Inoni Ephraim in critical condition Mimimefoinfos. 7.10.2019. Viitattu 22.11.2019.
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.