Enzio Forsblom

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gustaf Edvard Enzio Forsblom (14. maaliskuuta 1920 Lohja10. helmikuuta 1996 Vantaa) oli suomalainen urkutaiteilija ja professori.[1]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Forsblomin vanhemmat olivat konttoripäällikkö Edvard Forsblom ja Gunnel Lundequist ja puoliso vuodesta 1947 Ulpu Tuulikki Laikkala (ent. Lundgren).[1] Forsblomin serkku Martti Ketelä oli nykyaikaisen viisiottelun olympiamitalisti.[2] Forsblom opiskeli vuodesta 1938 Elis Mårtensonin johdolla Sibelius-Akatemiassa, jossa hän suoritti urkujensoiton diplomin 1948, sekä Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1949. Hän jatkoi urkuopintojaan mm. Kööpenhaminassa ja Pariisissa ja väitteli filosofian tohtoriksi Åbo Akademissa 1957 tutkielmalla Studier över stiltroheten och subjektivitet i interpretationen av J. S. Bachs orgelkompositioner.[1] Forsblom toimi vuosina 1949–1969 urkurina Helsingin eri seurakunnissa ja hoiti Sibelius-Akatemian urkujensoiton professuuria 1969–1986, samoin kuin Åbo Akademin musiikkitieteen dosentuuria 1967–1985.[3] Forsblom toimi myös alansa luottamustehtävissä sekä suunnitteli yli kahdetkymmenet urut, muun muassa Helsingin Finlandia-talon konserttiurut.[4] 1950-luvulla hän toimi Hufvudstadsbladetin musiikkikriitikkona.

Taiteellinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Forsblom piti ensikonserttinsa 1948, minkä jälkeen hän konsertoi Pohjoismaissa ja useissa Euroopan maissa. Hän levytti runsaasti Johann Sebastian Bachin musiikkia, ja hänet tunnettiin kansainvälisesti erinomaisena Bachin teosten tulkitsijana. Suurelle yleisölle hän tuli tunnetuksi Hannu Taanilan juontamista radio-ohjelmista.[1] Forsblomille myönnettiin Director musices -arvonimi 1959 ja Säveltaiteen valtionpalkinto 1979. Pro Finlandia -mitalin hän sai 1966.

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Studier över stiltrohet och subjektivitet i interpretationen av J. S. Bachs orgelkompositioner (1957)
  • Urkujen sointivärit ja rekisteröinti (1963)
  • Rekisteröinnin käsikirja (1967)
  • Panin huilu: Kirjoituksia, esitelmiä, puheenvuoroja neljän vuosikymmenen ajalta (1990)
  • Omega (1992)
  • Mimesis: Bachin urkuteosten affekti-ilmaisua etsimässä (1994)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Tuppurainen, Erkki: ”Forsblom, Enzio (1920–1996)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 7–8. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4. Teoksen verkkoversio.
  2. Peltola, Vesa-Matti: Yhtä ja toista Urheilukunniamme puolustajista, osa 12. Urheilutietäjän kesä, 2007, s. 40.
  3. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 118. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  4. Heikinheimo, Seppo: Urkuri, professori Enzio Forsblom: Graafisen tyylipuhdas soittaja ja selkeä tutkija. (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat, 13.2.1996, s. A 4. Artikkelin maksullinen verkkoversio Viitattu 12.3.2020.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Murto, Seppo – Heikinheimo, Markku (toim.): Pro organo pleno: Juhlakirja Enzio Forsblomille 14.3.1980 Festskrift till Enzio Forsblom. Sibelius-Akatemian julkaisusarja, A:2. Helsinki: Organum-seura, 1980. ISSN 0358-3554. ISBN 951-99256-0-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]