Entisten Punakaartilaisten Keskusjärjestö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Entisten Punakaartilaisten Keskusjärjestö oli 1940-luvulta 1980-luvulle saakka toiminut Suomen sisällissodan punakaartilaisten etujärjestö.[1] Järjestö oli kommunistien hallinnassa, eli se ei edustanut kaikkia entisiä punakaartilaisia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasemmistolaisten entisten punakaartilaisten julkinen yhteistoiminta alkoi jatkosodan päätyttyä. Aluksi aktivistit vaikuttivat Entisten Sotilaiden Toverikuntien Liitossa yhdessä sotilaiden, metsäkaartilaisten ja työvelvollisten kanssa. ESTL:n punakaartilaisten ensimmäinen erillinen valtakunnallinen edustajakokous järjestettiin Helsingissä elokuussa 1945. Kokous muun muassa asetti "V. 1918 Punakaartilaisten korvauskomitean", jonka tehtävänä oli edistää korvausten saamista sotilaille ja näiden omaisille. Lisäksi kaksi vuotta toiminut komitea keräsi tietoja sisällissodan tapahtumista.[1]

Toukokuun 1947 edustajakokouksessa perustettiin "Entisten Punakaartilaisten maatakäsittävä Keskustoimikunta", jolle punakaartiasiat siirtyivät ESTL:ltä. Toiminta virallistettiin 1952, jolloin rekisteröitiin Entisten Punakaartilaisten Keskusjärjestö. EPK:lla oli paikallisosastoja Helsingissä, Inkeroisessa, Järvenpäässä, Karkkilassa, Lahdessa, Laviassa, Lohjalla, Loimaalla, Oulussa, Perniössä, Porissa, Raumalla, Tampereella ja Turussa.[1]

Helsingin Entiset Punakaartilaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Entiset Punakaartilaiset erosi keskusjärjestöstä 1953.[1] Se jatkoi toimintaansa vuoteen 1984, jolloin yhdistys luovutti varansa ja sekä hallussaan olleiden muistomerkkien hoitovastuun SKP:n Helsingin piirijärjestölle. Ne siirtyivät 1990 edelleen Helsingin Vasemmistoliitolle.[2]

Yhdistyksellä oli hoidossaan Santahaminan ja Tammisaaren vankileirien muistomerkit.

Entisten Punakaartilaisten Keskusjärjestön puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]