Hornborgin komitea (1923)
Hornborgin komitea eli ensimmäinen puolustusrevisioni oli vuosina 1923–1926 toiminut suomalainen komitea, joka selvitti Suomen maanpuolustuksen vastaista järjestämistä.
Komitean asettaminen ja tehtävänanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtioneuvosto asetti komitean 26. marraskuuta 1923 "tutkimaan maan nykyisen puolustusjärjestelyn tarkoituksenmukaisuutta sekä tekemään ehdotuksensa sen uudelleenjärjestelystä, mikäli aihetta siihen katsottaisiin olevan, ollen komitean Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti tehtävää suorittaessaan otettava huomioon niin hyvin maan taloudellinen kantokyky kuin sotilaalliset näkökohdat".[1]
Komitean kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Komitean puheenjohtajana toimi Eirik Hornborg. Hänen lisäkseen komiteaan kuuluivat sotilasjäseninä kenraaliluutnantti Martin Wetzer, eversti Lauri Malmberg, everstiluutnantti Harald Öhquist sekä majuri Armas-Eino Martola ja heidän lisäkseen viisi siviilijäsentä. Malmbergin korvasi kesäkuussa 1924 majuri Leonard Grandell ja Öhquistin saman vuoden lokakuussa Erik Heinrichs. Komitean sihteerinä toimi Lasse Leander, jonka sijaisena oli syksyllä 1924 Into Auer.[2]
Tilannekuva ja keskeiset suositukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hornborgin komitea jätti mietintönsä 21. tammikuuta 1926. Komitean mukaan Suomen puolueettomuutta voivat loukata kaikki Itämerellä sotaa käyvät valtiot. Suomen itsenäisyyden voivat vaarantaa ainoastaan Venäjän tekemät puolueettomuuden loukkaukset. Puolustuslaitoksen tarkoitus on olemassaolollaan "ehkäistä sotia syttymästä".[1]
Komitea kiinnitti huomiota kahteen pääongelmaan: yllättäviltä hyökkäyksiltä suojautumiseen ja ylijohdon käytössä sodan syttyessä olevien divisioonien määrään. Komitea edellytti riittävän vahvoja suojajoukkoja varmistamaan liikekannallepanoa ja joukkojen siirtoja ("ylösmarssia") sotatoimialueelle. Kenttäarmeija käsittäisi sen esityksen mukaan mobilisoidut kantajoukot, suojeluskuntien muodostamat joukot sekä kolmantena elementtinä viisi nostoväkidivisioonaa sekä täydennysjoukkoja.
Kun yleisesikunnan suunnitelma suuntasi Kannakselle kuusi divisioonaa ja Laatokan Karjalaan yhden, puolustusrevisionin ehdotus sisälsi Kannakselle kahdeksan ja Laatokan Karjalaan kaksi sekä ylijohdon reserviksi kolme, siis yhteensä yhdeksän divisioonaa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kronlund, Jarl: ”Puolustusrevisioni määrittää tehtävät”, Suomen puolustuslaitos 1918-1939: puolustusvoimien rauhan ajan historia, s. 286-287. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 951-0-14799-0.
- Turpeinen, Tapio: Tapaus Into Auer: jääkäriliikkeen viimeinen näytös. Helsinki: Tammi, 1995. ISBN 951-31-0488-5.