Enersense
| Enersense International Oyj | |
|---|---|
| Tunnuslause | Delivering the essentials of tomorrow's society |
| Yritysmuoto | julkinen osakeyhtiö |
| Osake | OMXH: ESENSE |
| Perustettu | 2005 |
| Toimitusjohtaja | Kari Sundbäck |
| Kotipaikka | |
| Toimiala | teollisuushyödykkeet ja -palvelut |
| Liikevaihto | 363 milj. euroa (2023)[1] |
| Liikevoitto | -14,1 miljoonaa euroa (2024) |
| Henkilöstö | 1800 (2024) |
| Kotisivu | enersense |
Enersense International Oyj on vuonna 2005 perustettu päästöttömiä energiaratkaisuja toteuttava suomalainen yritys, jonka toimialoja ovat teollisuus, rakentaminen, energia ja tietoliikenne. Enersense-konsernin liikevaihto oli vuonna 2024 noin 425 miljoonaa euroa.[2]
Enersense työllistää yhteensä noin 2 000 henkilöä, ja sen toiminnot keskittyvät pääasiassa Pohjoismaihin ja Baltiaan. Yhtiön kotipaikka on Porissa.
Enersensen osake noteerataan Helsingin pörssissä (ESENSE). Vuoden 2024 lopussa yhtiön suurin yksittäinen omistaja oli Nidoco Ab, joka omisti 23,50 prosenttia yrityksen osakekannasta.[3]
Vuonna 2025 Enersense julkaisi päivitetyn strategiansa, jonka mukaisesti sen tavoitteena on olla luotettava elinkaarikumppani asiakkailleen, jotka toimivat energiansiirrossa ja -tuotannossa, teollisuuden energiasiirtymässä sekä tietoliikenteessä. Yhtiö tavoittelee kannattavaa kasvua markkinoillaan Suomessa, Baltiassa sekä valikoidusti muualla Pohjoismaissa.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Enersense International Oyj:n tilinpäätöstiedote 2023: Vahvaa tekemistä koko konsernissa – vuonna 2023 liikevaihto kasvoi 29 % 29.2.2024. Enersense. Viitattu 6.5.2024.
- ↑ Enersensen vuosiraporttikokonaisuus 2024 on julkaistu Enersense. 26.3.2025. Viitattu 11.6.2025.
- ↑ Suurimmat osakkeenomistajat Enersense. Viitattu 6.5.2024.
- ↑ Enersense julkaisee elinkaarikumppanuuteen tähtäävän strategian ja taloudelliset tavoitteet Enersense. 4.6.2025. Viitattu 11.6.2025.