Endosulfaani

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Endosulfaani
Endosulfan Formula V.3a.svg
Endosulfan-endo-isomer-3D-balls.png
Tunnisteet
CAS-numero 115-29-7
IUPAC-nimi 6,7,8,9,10,10-heksakloori-1,5,5a,6,9,9a-heksahydro- 6,9-metano-2,4,3-bentsodioksatiepiini-3-oksidi
SMILES C1C2C(COS(=O)O1)C3(C(=C(C2(C3(Cl)Cl)Cl)Cl)Cl)Cl[1]
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C9H6SCl6O3
Moolimassa 406,908 g/mol
Tiheys 1,7[2] g/cm³
Sulamispiste 106 °C (puhdas)[3]
70–100 °C (tekninen tuote)[4]
Liukoisuus Ei liukene veteen

Endosulfaani (C9H6SCl6O3) on kloorattu orgaaninen yhdiste. Yhdistettä on käytetty yleisesti maataloudessa hyönteismyrkkynä. Endosulfaanin käyttö kiellettiin maailmanlaajuisesti Tukholman sopimuksella vuonna 2011.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Endosulfaani esiintyy isomeereina, joita kutsutaan α- ja β-muodoiksi. Puhdas yhdiste on väritöntä kiteistä ainetta, mutta epäpuhtauksien vuoksi hyönteismyrkkynä käytettynä endosulfaani on usein ruskeaa. Endosulfaani on veteen liukenematonta, mutta liukenee orgaanisiin liuottimiin kuten hiilivetyihin. Endosulfaani sitoutuu GABA-reseptoriin ja estää sen toiminnan. Tällöin myös kloridi-ionikanavien toiminta estyy. Endosulfaani on hyvin myrkyllistä useille hyönteisille. Se on erittäin myrkyllistä myös nisäkkäille ja vesieliöille kuten kaloille. Endosulfaani voi häiritä normaalia hormonitoimintaa ja kertyä eliöihin.[4][5][6][7] Endosulfaanille altistumisen oireina voi ilmetä muun muassa huonovointisuutta, kouristuskohtauksia, hengityksen vaikeutumista ja ihon ja kynsien sinistymistä.[2][6]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Endosulfaanin valmistuksen ensimmäisessä vaiheessa heksakloorisyklopentadieeni reagoi buteenidiolin kanssa Diels–Alder-reaktiolla. Muodostuva dioli reagoi seuraavassa vaiheessa tionyylikloridin kanssa muodostaen rengasrakenteisen sulfiittiesterin.[3][6]

Endosulfan Synthesis V.2.svg

Endosulfaani tuli ensimmäisen kerran markkinoille 1950-luvulla ja Suomessa vuonna 1962. Endosulfaania käytettiin muun muassa kirvoja, kovakuoriaisia ja perhosten toukkia vastaan niin ruokakasveilla kuin koristekasveillakin. Endosulfaanin myrkyllisyyden vuoksi sen käyttö kiellettiin Suomessa vuonna 2001 ja Euroopan unionin alueella 2005. Maailmanlaajuinen kielto astui voimaan vuonna 2011, kun endosulfaani lisättiin Tukholman sopimuksessa kiellettyjen aineiden joukkoon.[4][5][6][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Endosulfan – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 3.1.2019. (englanniksi)
  2. a b Endosulfaanin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 3.1.2019.
  3. a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 605. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  4. a b c Robert L. Metcalf & Abraham Rami Horowitz: Insect Control, 2. Individual Insecticides, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2014. Viitattu 3.1.2019
  5. a b Richard P. Pohanish: Sittig's Handbook of Pesticides and Agricultural Chemicals, s. 332. William Andrew, 2014. ISBN 978-1455731480. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.1.2019). (englanniksi)
  6. a b c d Kalyani Paranjape, Vasant Gowariker, V N Krishnamurthy, Sugha Gowariker: The Pesticide Encyclopedia, s. 178. CABI, 2014. ISBN 9781780640143. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.1.2019). (englanniksi)
  7. a b Timo Seppälä & Päivi Munne: Endosulfaani Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 3.1.2019.