Tämä on lupaava artikkeli.

Emilio Aguinaldo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Emilio Aguinaldo
Emilio Aguinaldo (ca. 1898).jpg
Aguinaldo noin vuonna 1898.
Filippiinien presidentti
1897–1901
Edeltäjä ensimmäinen presidentti
Seuraaja virka lakkautettiin
Tiedot
Syntynyt 23. maaliskuuta 1869
Cavite, Espanjan Itä-Intia
Kuollut 6. helmikuuta 1964 (94 vuotta)
Manila, Filippiinit
Allekirjoitus Aguinaldo Sig.png

Emilio Aguinaldo (23. maaliskuuta 1869 Cavite, Espanjan Itä-Intia6. helmikuuta 1964 Manila, Filippiinit)[1] oli Filippiinien ensimmäinen presidentti vuosina 1897–1901. Hän johti Filippiinien itsenäisyystaistelua kapinassa ja sodassa Espanjaa vastaan 1896–1897 ja sodassa Yhdysvaltoja vastaan 1899–1901.

Toiminta presidenttinä ja itsenäisyystaistelun johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aguinaldo oli sukujuuriltaan osin kiinalainen, osin tagalogi. Hän opiskeli Pyhän Tuomaan yliopistossa Manilassa. Hän oli Cavite Viejon kaupungin pormestarina, kun Katipunan-salaseuran johtama kapina Espanjan valtaa vastaan käynnistyi vuonna 1896.[1] Aguinaldo oli itse liittynyt Katipunaniin edellisenä vuonna, ja hänestä tuli kapinajoukkojen paikallinen johtaja. Andrés Bonifacion johtama kapina eteni aluksi katastrofaalisesti, mutta Aguinaldo onnistui kääntämään kapinallisten sotaonnen päästyään käsiksi espanjalaisten aseisiin. Saavutettuaan useita voittoja Aguinaldo kohosi nopeasti suositummaksi kuin komentajana epäonnistunut Bonifacio. Maaliskuussa 1897 Tejerosin konventti valitsi Aguinaldon vallankumoushallituksen presidentiksi.[2] Tämä tapahtui päivää ennen kuin hän täytti 28 vuotta. Bonifacio kieltäytyi hyväksymästä päätöstä, joten Aguinaldo pidätytti Bonifacion ja hieman myöhemmin hänet tuomittiin kuolemaan petturina.

Vuoden 1897 lopulla myös Aguinaldon joukot joutuivat perääntymään ja alkoi vaikuttaa selvältä, ettei hänkään kykenisi lyömään espanjalaisia.[3] Aguinaldon johdolla Filippiinien kapinalliset luopuivat täyden itsenäisyyden vaatimuksesta ja esittivät sen sijaan joukon maltillisempia vaatimuksia itsehallinnosta ja taloudellisista korvauksista. Koska Espanja joutui samaan aikaan kukistamaan vallankumousta Kuubassa ja oli ajautumassa myös sotaan Yhdysvaltojen kanssa, espanjalaiset olivat valmiita hyväksymään vaatimukset lopettaakseen sodan Filippiineillä.[2] Aguinaldo teki 15. joulukuuta 1897 espanjalaisen kuvernöörin Fernando Primo de Riveran kanssa Biak-na-Baton sopimuksena tunnetun aseleposopimuksen. Aguinaldo ja hänen hallituksensa sitoutuivat laskemaan aseensa ja lähtemään pysyvään maanpakoon, kun taas espanjalaiset lupasivat toteuttaa poliittisia reformeja ja maksaa heille 400 000 peson rahasumman. Joulupäivänä Aguinaldo nousi rahojen kanssa laivaan, joka vei hänet turvaan Hongkongiin.[1][3][2] Monet filippiiniläiset pitivät tätä lähestulkoon petoksena, mutta Aguinaldo vakuutteli myöhemmin suunnitelleensa koko ajan itsenäisyystaistelun jatkamista ulkomailta käsin. Hongkongissa amerikkalaiset ottivat häneen yhteyttä, ja hän kävi salaisia neuvotteluita Yhdysvaltain edustajien kanssa. Aguinaldo ja kommodori George Dewey sopivat Yhdysvaltain ja Filippiinien yhteistyöstä taistelussa Espanjaa vastaan, ja Dewey lupasi Yhdysvaltojen tukevan Filippiinien itsenäisyyttä.[2][1] Aguinaldo käytti espanjalaisilta saamansa rahat aseiden hankkimiseen.[3]

Espanjan–Yhdysvaltain sodan puhjettua Aguinaldo palasi 19. toukokuuta 1898 Filippiineille ja ilmoitti jatkavansa aseellista taistelua espanjalaisia vastaan. Hänen johdollaan annettiin 12. kesäkuuta 1898 Filippiinien itsenäisyysjulistus, ja hänet julistettiin väliaikaisen tasavallan presidentiksi. Syyskuussa vallankumouksellinen kansalliskokous vahvisti Filippiinien itsenäisyyden ja ensimmäisen perustuslain (ns. Maloloksen perustuslaki). Espanjan ja Yhdysvaltain joulukuussa 1898 solmima Pariisin rauhansopimus kuitenkin määräsi Filippiinit Yhdysvaltain siirtomaaksi. Perustuslain astuttua voimaan Aguinaldo aloitti presidentin virassa 23. tammikuuta 1899, mutta taistelut filippiiniläisten ja amerikkalaisten välillä puhkesivat Manilassa jo pari viikkoa myöhemmin. Aguinaldo julisti tällöin sodan Yhdysvalloille. Yhdysvaltojen lähetettyä Filippiineille lisää joukkoja Aguinaldon hallitus joutui perääntymään ylivoiman edessä maan pohjoisosiin ja siirtymään marraskuusta 1899 alkaen sissisodankäyntiin.[1][2]

Aguinaldo johti sissisotaa amerikkalaisia vastaan kahden vuoden ajan, kunnes kenraali Frederick Funstonin joukot vangitsivat 23. maaliskuuta 1901 hänet salaisessa päämajassaan Palananissa. Aguinaldo antoi periksi, vannoi uskollisuudenvalan Yhdysvalloille ja vetäytyi yksityiselämään. Hän sai eläkettä Yhdysvaltain valtiolta.[1]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aguinaldo (vasemmalla) vuonna 1935 presidentiksi valitun Manuel L. Quezonin vierellä.

Kun Filippiinien itsenäistymisen valmisteluun liittynyt Filippiinien kansainyhteisö perustettiin vuonna 1935, Aguinaldo asettui ehdolle sen ensimmäisissä presidentinvaaleissa.[1] Hän kuitenkin hävisi ja presidentiksi valittiin Manuel L. Quezon.[4]

Kun Japani toisen maailmansodan aikana vuonna 1941 miehitti Filippiinit, Aguinaldo suostui yhteistyöhön japanilaisten kanssa amerikkalaisvastaisen propagandan levittämisessä. Hän muun muassa esitti radiossa avoimen vetoomuksen Corregidoriin perääntyneelle kenraali Douglas MacArthurille, että tämän tulisi antautua ”pelastaakseen Filippiinien nuorison viattomuuden”. Sodan jälkeen amerikkalaiset vangitsivat Aguinaldon, ja häntä pidettiin jonkin aikaa Bilibidin vankilassa. Hän kuitenkin vapautui presidentin antamalla armahduksella.[1]

Presidentti Elpidio Quirino nimitti Aguinaldon vuonna 1950 Filippiinien valtioneuvoston jäseneksi kunnianosoituksena hänen elämäntyöstään.[1] Hän kuoli 94-vuotiaana vuonna 1964.

Aguinaldon kuva on ollut vuosina 1985–1995 käytössä olleessa viiden Filippiinien peson setelissä ja sen jälkeen vastaavanarvoisessa kolikossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Emilio Aguinaldo (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 29.11.2014.
  2. a b c d e Marja-Leena Heikkilä-Horn & Jukka O. Miettinen: Kaakkois-Aasia: historia ja kulttuurit, s. 419–421. Otava, Helsinki 2000.
  3. a b c Philippine Revolution (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 29.11.2014.
  4. Kaakkois-Aasia, s. 423.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]