Emile Griffith
| Emile Griffith | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Emile Alphonse Griffith |
| Syntynyt | 3. helmikuuta 1938 Saint Thomas, Yhdysvaltain Neitsytsaaret |
| Kuollut | 23. heinäkuuta 2013 (75 vuotta) Hempstead, New York, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvallat |
| Nyrkkeilijä | |
| Pituus | 171 cm |
| Painoluokka | Keskisarja |
| Kätisyys | Oikea |
| Ammattilaistilastot | |
| Ottelut | 112 |
| Voitot | 85 |
| – tyrmäysvoitot | 23 |
| Tappiot | 24 |
| Ratkaisemattomat | 2 |
| Ei tuomiota/ mitätöity |
1 |
Emile Alphonse Griffith (3. helmikuuta 1938 Saint Thomas, Yhdysvaltain Neitsytsaaret – 23. heinäkuuta 2013 Hempstead, New York) oli yhdysvaltalainen nyrkkeilijä.
Ura nyrkkeilijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskisarjassa otellut Griffith muutti jo nuorena New Yorkiin ja aloitti nyrkkeilyn teini-ikäisenä. Vuonna 1958 hän ryhtyi ammattilaiseksi ja otteli aluksi lähinnä kotikaupungissaan New Yorkissa.
Ammattilaisura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Griffith voitti WBA ja WBA-liittojen välisarjan maailmanmestaruuden ensimmäisen kerran joulukuussa 1962. Myöhemmin hän otteli tittelistä kuudesti ja menetti sen kerran.
Vuonna 1966 Griffith siirtyi keskisarjaan ja voitti maailmanmestaruuden Nigerian Dick Tigerilta saman vuoden huhtikuussa.
Seuraavien kahden vuoden aikana Griffith otteli tittelistä viidesti. Huhtikuussa 1967 hän menetti sen italialaiselle Nino Benvenutille, mutta voitti mestaruuden takaisin syyskuussa. Viimeisen kerran Griffith puolusti maailmanmestaruutta maaliskuussa 1968, jolloin menetti sen jälleen Benvenutille.
Myöhemmin Griffith otteli maailmanmestaruudesta vielä kolmesti. Hän hävisi ensin Meksikon José Nápolesille vuonna 1969 sekä sen jälkeen kahdesti Argentiinan Carlos Monzónille, vuosina 1971 ja 1973.
Griffith lopetti ammattilaisuransa vuonna 1977. Hän kävi 112 ottelua ja saavutti niissä 85 voittoa, joista 23 tyrmäyksellä. Kaksi ottelua päättyi ratkaisemattomaan.
International Boxing Hall of Fameen Griffith valittiin vuonna 1990.[1] Ring Magazine -lehti valitsi hänet vuonna 2002 viimeisten 80 vuoden parhaiden nyrkkeilijöiden joukossa sijalle 33.
Kehäkuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maaliskuun 24. päivänä 1962 Griffith otteli Madison Square Gardenissa kuubalaista Benny Paretia vastaan. Kyseessä oli kaksikon kolmas kohtaaminen vajaan vuoden aikana. Ottelun 12. erässä Griffith tyrmäsi Paretin. Tämä ei koskaan enää tullut tajuihinsa, vaan menehtyi kymmenen päivää myöhemmin.
Tapauksella oli suuri vaikutus yhdysvaltalaiseen ammattinyrkkeilyyn. Muun muassa maksuttomat televisiokanavat lopettivat nyrkkeilyn televisioinnin pitkäksi aikaa ottelun lähettäneen ABC:n johdolla. Laji palasi niiden ohjelmistoon vasta 1970-luvulla.
Vuonna 2005 valmistuneessa dokumenttielokuvassa Ring of Fire – The Emile Griffith Story Griffith kertoi, että yhä tunsi syyllisyyttä Paretin kuolemasta ja muun muassa näki edelleen tapauksesta painajaisia.
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Griffith avioitui vuonna 1971 amerikkalaisen tanssijan kanssa. Nyrkkeilyuran lopetettuaan hän työskenteli pitkään nuorisovankilassa.
Vuonna 1992 Griffith joutui pahoinpidellyksi poistuessaan New Yorkissa sijaitsevasta gay-ravintolasta. Hän sai erittäin pahoja vammoja ja joutui olemaan sairaalassa neljän kuukauden ajan. Vuonna 2008 julkaistiin Griffithin elämäkerta, jossa hän ensimmäisenä ammattilaisnyrkkeilijänä kertoi olevansa homoseksuaali. [2]
Griffith kärsi viimeisinä vuosinaan dementia pugilisticasta, ja tarvitsi apua päivittäisessä elämässään. Hän kuoli heinäkuussa 2013 hempsteadilaisessa hoitokodissa.[3]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Ammattinyrkkeilyottelut boxrec.comissa
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://www.ringtv.com/179851-emile-griffith-tribute/
- ↑ Boxer Emile Griffith comes out as gay 30.5.2008. Outsports.com. Arkistoitu 5.11.2012. Viitattu 2.11.2012.
- ↑ Skretta, Dave: Emile Griffith, elegant boxing champ, dies at 75 23.7.2013. Associated Press. Arkistoitu 26.7.2013. Viitattu 23.7.2013. (englanniksi)
| ||||||||||||||
