Emil August Fieldorf
| Emil August Fieldorf | |
|---|---|
 Emil August Fieldorf valokuvassa ennen vuotta 1939 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. maaliskuuta 1895 Krakova |
| Kuollut | 24. helmikuuta 1953 Varsova |
| Sotilashenkilö | |
| Taistelut ja sodat |
ensimmäinen maailmansota Puolan–Neuvosto-Venäjän sota toinen maailmansota |
| Sotilasarvo | prikaatinkenraali |
Emil August Fieldorf (20. maaliskuuta 1895 – 24. helmikuuta 1953) oli puolalainen kenraali. Hän toimi esimerkiksi toisen maailmansodanaikaan Puolan armeijassa ja sittemmin Puolan kotiarmeijassa Saksan miehittämässä Puolassa. Sodan jälkeen Puolan kommunistiviranomaiset antoivat hänelle kuolemantuomion neuvostojärjestelmän vastaisesta toiminnasta ja hänet teloitettiin vuonna 1953.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhainen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Emil August Fieldorf syntyi Krakovassa 20. maaliskuuta 1895 ja hänen isänsä oli rautatietyöläinen. Opiskeltuaan lukiossa Fieldorf jatkoi opintojaan opettajaopistolla ja liittyi puolalaiseen kivääriseuraan vuonna 1912. Ensimmäisen maailmansodan aikana Fieldorf otti osaa taisteluihin puolalaisten legioonien jäsenenä. Hän sai Virtuti Militari-sotilasansiomerkin kunnostauduttuaan Hulewiczen taistelussa. Puolalaisten legioonien niin sanotun valakriisin seurauksena Fieldorf liittyi Itävalta-Unkarin armeijaan ja hän taisteli Italian vastaisella rintamalla. Syyskuussa 1918 hän liittyi puolalaiseen sotilasjärjestöön (Polska Organizacja Wojskowa) ha uuteen Puolan armeijaan marraskuussa samana vuonna.[1]
Liittyttyään Puolan armeijaan Fieldorf taisteli Puolan–Neuvosto-Venäjän sodassa Kiovan, Vilnan ja Daugavpilsin suunnalla. Sodan päätyttyä hän toimi 1. jalkaväkidivisioonaan kuuluneen komppanian komentajana. Vuonna 1926 hän kannatti Józef Piłsudskin niin sanottua toukokuun vallankaappausta. Vuonna 1935 hän toimi pataljoonan komentaja rajavartiostossa ja tammikuusta 1938 lähtien rykmentinkomentajana Brzeżanyssa.[1]
Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toinen maailmansota syttyi natsi-Saksan hyökätessä Puolaan syyskuussa 1939. Fieldorfin rykmentti taisteli 12. jalkaväkidivisioonan alaisuudessa. Lokakuussa Fieldorf yritti paeta Puolasrta länsimaihin, mutta hän joutui internoiduksi Unkarissa. Takaiskusta huolimatta hän pääsi lopulta tammikuussa 1940 Ranskaan, jossa hän toimi kenraali Kazimierz Sosnkowskin alaisuudessa. Ranskan kukistuessa Puolan tapaan Fieldorf pakeni edelleen Lontooseen 17. heinäkuuta 1940. Syyskuussa samana vuonna hän matkusti takaisin Puolaan Varsovaan, jossa hän liittyi paikalliseen vastarintaliikkeeseen, josta sittemmin muodostui Puolan kotiarmeija. Hän komensi ensin joukkoja Białystokissa siirtyen syksyllä Kedywin komentajaksi. Kedywin komentajana Fieldorfin vastuulla oli erilaisia koulutushankkeita, sabotaaseja ja aseiden tuotantoa.[1]
Maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huhtikuussa 1944 Fieldorfista tehttiin NIE:n komentaja. NIE perustettiin Puolan mahdollisen neuvostomiehityksen varalta itsenäisyyttä ajavaksi liikkeeksi. Syyskuussa 1944 Fieldorf ylennettiin prikaatinkenraaliksi ja hän toimikotiarmeijan päällikkö Leopold Okulickin varamiehenä. Kotiarmeija lakkautettiin tammikuussa 1945 ja Okulickista tuli NIE:n päällikkö. Fieldorf jatkoi hänen alaisenaan vastaten järjestön eteläisestä piiristä. 7. maaliskuuta 1945 Fieldorf pidätettiin hänen käyttäessään väärää nimeä Walenty Gdanicki. Hänen oikeaa henkilöllisyyttään ei tajuttu, mutta hän joutui silti lokakuuhun 1947 saakka pakkotyöleirille lähelle Kazania. Vapauduttuaan hän palasi Puolaan. Lokakuussa 1950 hänen hakiessaan armeija-asemansa palautusta Fieldorf otti yhteyttäaikanaan hänen komentajanaan toimineeseen kenraali Gustaw Paszkiewicziin. Hänen tietämättään Paszkiewicz oli vastuussa monein puolalaisten Neuvostoliiton vastaisten hahmojen pidätyksistä ja Fieldorf vangittiin 10. marraskuuta 1950. Hän sai syuytteet neuvostojärjestelmän vastaisesta toiminnasta ja kommunistiaktiivien likvidoinneista. 16. huhtikuuta 1952 Fieldorf sai kuolemantuomion ja hänet teloitettiin Varsovassa valituksista huolimatta 24. helmikuuta 1953. Tuomiot kumottiin hänen kuolemansa jälkeen 7. maaliskuuta 1989.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 254-255. M.E.Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||
