Elohopea(II)fluoridi
| Elohopea(II)fluoridi | |
|---|---|
-fluoride-xtal-3D-SF-A.png) |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | HgF2 |
| Moolimassa | 238,59 |
| Ulkomuoto | Valkoinen tai kellertävä kiteinen aine[1] |
| Sulamispiste | 645 °C[1] |
| Tiheys | 8,95 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa |
Elohopea(II)fluoridi (HgF2) on elohopea- ja fluoridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää orgaanisen kemian synteeseissä fluorauskemikaalina ja erikoislasien valmistukseen. Elohopea muodostaa myös toisen fluoridin, elohopea(I)fluoridin.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa elohopea(II)fluoridi on valkoista, hygroskooppista ja ilmankosteuden vuoksi helposti kellertyvää kiteistä ainetta. Yhdisteen alkeiskoppi on kuutiollinen ja kiderakenne muistuttaa kalsiumfluoridin rakennetta. Kidevedettömän yhdisteen lisäksi tunnetaan myös kidevedellinen dihydraatti (HgF2·2H2O). Yhdiste liukenee veteen ja reagoi vedessä muodostaen HgF+-ionin. Orgaanisiin liuottimiin elohopea(II)fluoridi ei liukene.[1][2][3]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elohopea(II)fluoridia voidaan valmistaa fluorin ja elohopea(II)kloridin tai elohopea(II)bromidin välisellä reaktiolla 100–150 °C:n lämpötilassa. Toinen yleisesti käytetty tapa on vetyfluoridin ja elohopea(II)kloridin tai -oksidin reaktio. Sitä muodostuu myös elohopea(I)fluoridista kuumennettaessa fluorin läsnä ollessa.[1][2][3]
- HgCl2 + F2 → HgF2 + Cl2
- HgO + 2 HF → HgF2 + H2O
Elohopea(II)fluoridia voidaan käyttää hyvin selektiivisenä fluoraavana reagenssina esimerkiksi alkeenien fluorauksessa ja aromaattisten yhdisteiden fotokemiallisissa fluorauksissa. Sitä on myös käytetty optisen fluoridilasin ja valokuitujen valmistukseen. Elohopeayhdisteiden myrkyllisyyden vuoksi elohopea(II)fluoridin käyttöä on pyritty korvaamaan muilla yhdisteillä.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Dayal T. Meshri: Fluorine Compounds, Inorganic, Mercury, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 23.5.2015
- ↑ a b c Matthias Simon, Peter Jönk, Gabriele Wülf-Couturier & Stefan Halbach: Mercury, Mercury Alloys, and Mercury Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 23.5.2015
- ↑ a b L F Kozin,S C Hansen: Mercury Handbook, s. 87–89. RSCPublishing, 2013. ISBN 978-1849734097. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.5.2015). (englanniksi)