Elise Richter

Elise Richter vuonna 1907

Elise Richter (2. maaliskuuta 1865, Wien, Itävalta – 21. kesäkuuta 1943, Theresienstadt (Terezín), nyk. Tšekin tasavalta) oli itävaltalainen romaanisten kielten tutkija, Wienin yliopiston ja Itävallan ensimmäinen naispuolinen professori.

Elämä

Elise Richter syntyi Wienissä maallistuneeseen juutalaistaustaiseen perheeseen; hänen isänsä toimi ylilääkärinä Südbahngesellschaft-rautatieyhtiön palveluksessa. Koska tytöille ei tuohon aikaan ollut korkeampaan sivistykseen johtavia kouluja, Elise ja hänen sisarensa, sittemmin englantilaisen kirjallisuuden tutkijana ansioitunut Helene Richter saivat yksityisopetusta kotonaan.

Vuodesta 1891 lähtien Elise Richter sai luvan kuunnella ”vierailijana” Wienin yliopistossa joitakin luentoja, ja kun ylioppilastutkinnon suorittaminen sallittiin naisille, hän ensimmäisenä naisena suoritti kypsyyskokeen Wienin Akademisches Gymnasiumissa 1897. Samana vuonna hän, jälleen yhtenä ensimmäisistä naisista, kirjoittautui Wienin yliopistoon opiskelemaan romaanista filologiaa, yleistä kielitiedettä, klassista ja germaanista filologiaa. Vuonna 1901 hän valmistui tuonaikaisen järjestelmän mukaan filosofian tohtoriksi.

Vuonna 1907 Elise Richter, jälleen ensimmäisenä naisena Wienin yliopistossa, suoritti habilitaation ja sai oikeuden opettaa romaanista filologiaa sekä palkattoman dosentuurin. Vuonna 1921 hän Itävallan ensimmäisenä naisena sai romaanisen kielentutkimuksen, kirjallisuuden ja fonetiikan apulaisprofessorin viran. Vuodesta 1928 lähtien hän johti Wienin yliopiston fonetiikan laitosta. Varsinaisen professorin arvonimeä hänelle ei kuitenkaan myönnetty. Vuonna 1922 hän perusti ”Itävallan akateemisten naisten liiton” (Verband der akademischen Frauen Österreichs), jota hän johti vuoteen 1930 saakka. Hän ei kuitenkaan halunnut määritellä itseään feministiksi eikä lukeutua ”naisliikkeeseen”.

Tutkimustyössään Richter käsitteli erityisesti romaanisten kielten fonetiikkaa, kielen ja kielenmuutoksen psykologisia perusteita.

Natsien valtaantulon jälkeen Elise Richter joutui syntyperänsä vuoksi vainon kohteeksi, ja vuonna 1938 hänet erotettiin virastaan. Hän jäi Helene-sisarensa kanssa asumaan Wieniin, mutta viimeiset tieteelliset työnsä vuosina 1940–1942 hän pystyi julkaisemaan enää vain Alankomaissa ja Italiassa. 10. lokakuuta 1942 jo iäkkäät sisarukset ja elämäntoverukset Elise ja Helene Richter vietiin Theresienstadtin keskitysleiriin, missä he kuolivat, Helene jo marraskuussa, Elise seuraavan vuoden kesäkuussa; tarkemmasta kuolinsyystä ei ole tietoa. Elise ja Helene Richterin kirjasto, noin 3000 nidettä, päätyi Kölnin yliopiston kokoelmiin, ja kirjojen etsintä ja palauttaminen alkoi vasta 2005.

Elise Richterin muistomerkki Wienin yliopiston päärakennuksen sisäpihalla (Arkadenhof).

Jälkimaine

Elise Richterin mukaan on nimetty palkinto, jonka Saksan romanistiliitto vuodesta 1999 lähtien on myöntänyt erityisen ansiokkaille habilitaatiotöille ja väitöskirjoille. Vuonna 2003 hänen mukaansa nimettiin luentosali Wienin yliopistossa, vuonna 2006 Itävallan Tiederahaston (FWF) naistutkijoita tukeva ohjelma, ja vuonna 2008 katu Wienin Floridsdorfin kaupunginosassa.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elise Richter Wikimedia Commonsissa