Elisabet Pyhä

Unkarin Pyhä Elisabet.

Elisabet Pyhä eli Elisabet Thüringeniläinen (lat. Sancta Elisabeth Regina, saks. Heilige Elisabeth von Thüringen, unk. Árpád-házi Szent Erzsébet (7. heinäkuuta 1207 – 17. marraskuuta 1231 oli unkarilainen prinsessa, Unkarin kuningas Andreas II:n tytär ja Thüringenin maakreivi Ludvig IV:n puoliso, josta on tullut katolisen kirkon suuresti kunnioittama pyhimys. Elisabet solmi avio­liiton 14-vuotiaana ja jäi leskeksi 20-vuotiaana. Avio­miehensä kuoleman jälkeen hän luovutti lapsensa toisten huostaan ja saatuaan myötäjäisensä takaisin hän käytti rahat rakennuttaen sairaalan, jossa hän itse hoiti sairaita. Hänestä tuli kristil­lisen lähimmäisenrakkauden symboli, ja hänen kuoltuaan 24-vuotiaana hänet kanoni­soi­tiin lyhyen ajan kuluttua pyhimykseksi.^lähde?

Nuoruus ja avioliitto

Elisabet oli Unkarin kuningas Andreas II:n ja Gertrud Meranialaisen tytär. Hänen äitinsä sisar oli Pyhä Hedvig Sleesialainen, Sleesian herttuan Henrik I:n puoliso. Hänen esi­vanhem­piinsa kuului monia huomattavia eurooppa­laisia hallitsi­joita, kuten Kiovan Rusin hallitsija Vladimir Suuri. Perimä­tiedon mukaan Elisabet syntyi Sárospatakin linnassa Unkarissa 7. heinäkuuta 1207. Toisten tietojen mukaan hän olisi syntynyt Pozsonyssä, nykyisessä Bratislavassa, jossa hän asui Posoniumin linnassa neli­vuotiaaksi saakka.^lähde?

Unkarissa kirkollisessa virassa toimineen fransiskaanimunkki Osvaldus de Lasson vuonna 1497 painattama vala on varhaisin tunnettu lähde, jossa Sárospatak mainitaan Elisabetin syntymä­paikkana, mahdollisesti paikallisen perimä­tiedon nojalla. Tiedon luotetta­vuutta voidaan kuitenkin epäillä, sillä Osvaldus sijoitti myös jäljempänä mainitun ruusujen ihmeen Elisabetin lapsuuteen Saróspatakiin, ja hänen mukaansa Elisabet olisi muuttanut pois Unkarista jo viisi­vuotiaana.

Elisabet vietiin Thüringenin hallitsijan hoviin Keski-Saksaan, jossa hänet kihlattiin Ludvigille, maakreivin pojalle, joka myöhemmin loi poliittisia siteitä hallitsija­sukujen välille. Thüringenin hovissa Elisabet tutustui paikalli­seen kieleen ja kulttuuriin.^lähde?

Pyhä Elisabet pesee sairasta,
osa Košicen Pyhän Elisabetin katedraalin alttaritaulua 1400-luvulta.

Vuonna 1221 Elisabet solmi 14-vuotiaana avioliiton prinssi Ludvigin kanssa, joka samana vuonna kruunattiin maakreiviksi nimellä Ludvig IV, ja avioliitto oli ilmeisesti onnellinen. Avioliiton aikanakin hän teki laupeuden­töitä muun muassa kehräämällä villaa köyhien vaatetta­miseksi. Vuonna 1223 hoviin saapuivat fransiskaani­munkit, ja tällöin teini-ikäinen Elisabet ei ainoastaan tutus­tunut Franciscus Assisi­laisen ihanteisiin, vaan alkoi myös elää niiden mukaan. Ludvig ei pahastunut vaimonsa laupeudenharjoituksista, sillä hän uskoi, että hänen varalli­suutensa jakaminen köyhille tuottaisi ian­kaikkisen palkinnon. Thúringenissä Ludvigiakin kunnioitetaan pyhimyksenä, vaikka kirkko ei ole häntä koskaan kanonisoinut.^lähde?

Samoihin aikoihin katolinen pappi, myöhemmin inkvi­siittori Konrad Marburgilainen tuli Elisabetin rippi-isäksi ja sai tähän huomattavan vaikutus­vallan. Keväällä 1226, kun Thüringeniä koettelivat tulvat, nälänhätä ja kulku­taudit, Ludvig keisari Fredrik II:n järkky­mättö­mänä kannatta­jana edusti keisaria keisari­kunnan valtio­päivillä Cremonassa. Sillä aikaa Elisabet johti maa­kreivi­kunnan hallintoa ja jakoi almuja kaikkialla sen alueella, ja tällöin hän luovutti jopa hovi­asunsa ja korunsa. Hän rakennutti 28 vuodetta sisältä­neen sairaalan Wartburgin linnan läheisyyteen ja vieraili siellä päivittäin hoitamassa potilaita.^lähde?

Elisabetin elämä muuttui peruutta­matto­masti 11. syyskuuta 1227, kun Ludvig kuoli kuumeeseen Otrantossa, Italiassa, lähdettyään kuudennelle ristiretkelle. Kuultuaan uutisen avio­miehensä kuolemasta Elisabetin kerrotaan sanoneen: ”Hän on kuollut. Hän on kuollut. Se on minulle ikään kuin koko maailma olisi kuollut tänään.” Ludvigin ruumis tuotiin Elisabetille vuonna 1228 ja haudattiin Reinhardsbrunnin luostari­kirkkoon.^lähde?

Leskeys

St. Elizabeth spinning wool for the poor (Pyhä Elisabet kehrää villaa köyhille)
by Marianne Stokesin maalaus vuodelta 1895.

Ludvigin kuoleman jälkeen valtaan nousi hänen veljensä Henrik Raspe, sillä Elisabetin vanhinkin lapsi, Hermann II (1222–1241), oli ala­ikäinen. Käytyään myötäjäisistään katkeraa kiistaa, jossa paavi Gregorius IX nimitti Konradin ajamaan hänen asiaansa, Elisabet jätti Wartburgin hovin ja muutti Marburgiin Hesseniin.^lähde?

Erään Elisabetin palvelijan kanonisoinnin yhteydessä antaman lausunnon perusteella luultiin vuoteen 1888 saakka, että Elisabetin lanko, Henrik Raspe, olisi karkottanut Elisabetin Wartburgista. Vuonna 1888 muutamat tutkijat kuten Börner, Mielke, Wenck ja E. Michael kuitenkin osoittivat, että Elisabet poistui sieltä vapaa­ehtoisesti. Linnassa hän ei voinut noudattaa Konradin käskyä syödä vain kunniallisin keinoin hankittua ruokaa.

Aviomiehensä kuoleman jälkeen Elisabet teki Konradille juhlallisia valoja, jotka muistutti­vat nunnalupausta. Näihin valoihin sisältyi selibaattilupaus sekä sitoumus täydellisesti totella Konradia rippi-isänä ja hengellisenä johtajana. Konradin vaikutuksesta Elisabet harjoitti mitä tuskallisinta askeesia, ja Konrad kohteli Elisabetia erittäin julmasti. Hänen määräykses­tään Elisabetia on kerrottu rangaistun muun muassa pieksemi­sellä, ja hänen käskystään Elisabet myös karkotti kolme lastaan. Selibaatti­lupaus osoittautui myös esteeksi Elisabetin perheen poliitti­sille hankkeille. Elisabetia pidettiin käytännössä panttivankina Pottensteinissä, Baijerissa, hänen enonsa piispa Ekbertin linnassa, jotta hänet olisi saatu avioitumaan uudestaan. Elisabet kuitenkin piti kiinni valastaan ja uhkasi jopa leikata nenänsä irti, jotta kukaan mies ei pitäisi häntä tarpeeksi viehättävänä naidakseen hänet.

Elisabetin toinen lapsi Sofia (1224–1275) avioitui Brabantin kreivi Henrik II:n kanssa, ja hänestä polveutuvat Hessenin maakreivit, sillä Thüringenin perimys­sodassa hän voitti Hessenin pojalleen Henrik I:lle. Elisabetin kolmas lapsi Gertrud Altenbergilainen (1227–1297) syntyi muutamia viikkoja isänsä kuoleman jälkeen; hänestä tuli Altenbergin luostarin abbedissa.^lähde?

Elisabet rakennutti myötäjäis­rahoillaan Marburgiin köyhille ja sairaille hoito­laitoksen, jossa hän läheisineen piti heistä huolta. Hänen kanonisointiprosessinsa yhteydessä kirjoitettu virallinen elämäkerta kuvaa sitä, kuinka hän hoiti sairaita ja jakoi edelleen rahaa köyhille. Vuonna 1231 hän kuoli Marburgissa 24 vuoden iässä.^lähde?

Elisabetin kuoleman jälkeen hänen on yleisesti uskottu kuuluneen fransiskaanien kolmanteen sääntökuntaan, joskaan ei ole varmaa, kuuluiko hän todella siihen. On kuitenkin huomattava, että kolmas sääntökunta oli silloin uusi tulokas fransiskaani­liikkeessä, eikä mitään virallista rituaalia ollut vielä vahvistettu. Elisabet oli kuitenkin käynyt läpi vihkimis­seremonian, jossa hän sai fransiskaanien nunna-asun uuden elämän­tapansa merkiksi.^lähde?

Jälkimaine

Elisabetin kirkon pohjapiirros.

Elisabetin kirkko Marburgissa.

Elisabetin kirkko Gravessa, Alankomaissa.

Pian Elisabetin kuoleman jälkeen hänen haudallaan sairaalan kirkossa kerrottiin tapahtuneen ihmeitä, varsinkin ihmeparantumisia. Konradin aloitteesta ja paavin käskystä alettiin tutkia niitä, jotka olivat parantuneet elokuun 1232 ja tammikuun 1235 välisenä aikana. Tutkimusten tuloksen liitteeksi laadittiin lyhyt Elisabetin elämä­kerta, ja yhdessä hänen palve­lijattariensa ja ystäviensä lausuntojen kanssa (jotka koottiin kirjaseksi nimeltä Libellus de dictis quatuor ancillarum s. Elizabeth confectus) ne riittivät siihen, että Elisabet julistettiin pyhimykseksi jo 27. touko­kuuta 1235 Perugiassa. Asiaan epäilemättä vaikutti myös hänen perheensä vaikutus­valta. Varsin pian hänen kuolemansa jälkeen kaikkialla Saksassa ilmestyi hagio­grafisia tekstejä, joista kuuluisin on Dietrich von Apoldan vuosien 1289 ja 1297 välillä kirjoittama Vita S. Elisabeth.^lähde?

Elisabetin kanonisoi paavi Gregorius IX. Paavillinen bulla, jossa hänet julistettiin pyhimykseksi, on näytteillä Wienin Deutschordenskirchen aarre­kammiossa. Hänen ruumiinsa asetettiin kultaiseen pyhäin­jäännös­lippaaseen, joka on yhä nähtävillä Marburgin Elisabetin kirkossa. Uskonpuhdistusaikana hänen jälkeläisensä, maakreivi Filip I kuitenkin poisti ruumiin lippaasta. Marburgin Elisabetin kirkko on nykyisin protes­tantti­nen kirkko, mutta jotkin osat siitä on erotettu katolista palvontaa varten. Marburgista tuli Saksalaisen ritari­kunnan keskus, ja se omaksui Pyhän Elisabetin tois­sijaiseksi suojelus­pyhimyksek­seen. Ritari­kunta pysyi Marburgissa, kunnes Napoleon I hajotti sen vuonna 1803.^lähde?

Se seikka, että Elisabetin on otaksuttu kuuluneen Fransis­kaanien kolmanteen sääntö­kuntaan, on osaltaan levittänyt hänen kulttiaan. Myös Franciscus Assisilainen sai tietää, että hän oli avustanut Thüringeniin lähetettyjä fransiskaani­munkkeja, ja vähän ennen kuolemaansa vuonna 1226 Franciscus lähettikin Elisabetille henkilö­kohtaisen siunaus­viestin. Kanonisoinnin yhteydessä Elisabetista tuli kolmannen sääntö­kunnan suojeluspyhimys yhdessä Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhän kanssa.^lähde?

Pyhän Elisabetin pyhäin­jäännös­lippaasta tuli 1300-luvulla ja 1400-luvun alussa yksi Saksan tärkeimmistä pyhiinvaelluspaikoista. Hänen kulttinsa suosio kuitenkin alkoi 1400-luvulla hiipua, joskin hän edelleen aateliston suuressa suosiossaan, koska monet Saksan johtavat aatelis­suvut polveutuivat hänen tyttärestään Sofiasta. Mutta 300 vuotta Elisabetin kuoleman jälkeen yksi hänen monista jälkeläisistään, Hessenin maakreivi Filip I, joka kuului protes­tanttisen uskon­puhdistuksen johtajiin ja oli yksi Martti Lutherin huomatta­vimmista kannatta­jista, ryösti Marburgin kirkon ja vaati Saksalaista ritari­kuntaa luovuttamaan Elisabetin luut, jotta hän voisi hajottaa pyhäin­jäännökset ja siten tehdä lopun jo muutoinkin vähenemässä olleista pyhiin­vaelluksista Marburgiin. Filip poisti myös kruunatun agaateilla koristellun maljan, jossa Pyhän Elisabetin pää oli, mutta palautti sen joutuaan keisari Kaarle V:n vangitsemaksi. Myöhemmin kolmi­kymmen­vuotisessa sodassa Ruotsin sotajoukot ryöstivät maljan, ja se on nykyisin näytteillä Ruotsin historiallisessa museossa Tukholmassa. Pyhän Elisabetin kallo ja jotkin hänen luunsa ovat näkyvillä Pyhän Elisabetin konventissa Wienissä; joitakin pyhäin­jäännöksiä on edelleen pyhäin­jäännös­lippaassa Marburgissa.^lähde?

Elisabet taiteessa

Pyhä Elisabet on usein kuvattu kantamassa leipä­koria tai jotakin muuta ruokaa tai juomaa, minkä kuvaa hänen omistautu­mistaan köyhien ja nälkäisten auttamiseksi.

Ruusujen ihme

Ruusujen ihmettä ruusu­tarhassa esittävä veistos Elisabetille omistetun uusgoottilaisen kirkon edessä olevassa ruusu­tarhassa Budapestissa Ruusujen aukiolla (Rózsák tere).

Elisabet tunnetaan ehkä parhaiten "ruusujen ihmeestä". Viedessään salaa köyhille leipää hänen kerrotaan kohdanneen aviomiehensä Ludvigin metsästys­seurassa. Jotta säätyläiset eivät epäilisi hänen varastaneen linnan aarteita, Ludvig pyysi puolisoaan näyttämään, mitä hän oli piilottanut takkinsa alle. Samalla hetkellä takki avautui ja näkyviin tuli valkoisia ja punaisia ruusuja, jotka saivat Ludvigin vakuuttuneeksi siitä, että Jumalan suojeleva käsi oli toiminnassa. Elisabetin elämäkerran (vitae) mukaan Ludvigia eivät hänen puolisonsa laupeudentyöt koskaan häirinneet ja hän kannatti niitä aina. Tarinan joissakin versioissa Ludvigin veli Henrik Raspe epäili häntä varkaaksi. Ruusut on tavallisimmin kuvattu pyhimystä esittävässä kirkollisessa taiteessa.^lähde?

Ristiinnaulittu vuoteessa

Toinen tunnettu tarina Pyhästä Elisabetista, joka sekin esiintyy Dietrich of Apoldan Vita-teoksessa, kertoo, kuinka hän salli spitaalisen Helias von Eisenachin levätä vuoteessa, joka oli hänen ja hänen avio­miehensä yhteinen. Hänen anoppinsa kauhistui ja kertoi asiasta Ludvigille heti tämän palattua kotiin. Kun Ludvig raivoissaan poisti vuode­vaatteet, samalla hetkellä "Kaikki­valtias Jumala avasi hänen sielunsa silmät, ja spitaalisen sijasta hän näki Kristuksen hahmon ristiin­naulittuna levittäytyneenä vuoteen ylle. Tämä tarina esiintyy Franz Lisztin oratoriossa Elisabetista.

Muistopäivä

Elisabet kuoli 17. marraskuuta ja haudattiin kaksi päivää myöhemmin. Hänen muistopäivänsä katolisessa pyhimyskalenterissa oli vuosi­satojen ajan hautajaisten vuosi­päivänä 19. marraskuuta, joka nykyäänkin on muun muassa Suomessa Elisabetin ja sen muunnelmien kuten Liisan nimipäivä^lähde?. Vuonna 1969 katolinen kirkko kuitenkin siirsi muistopäivän hänen kuolin­päiväänsä 17. marraskuuta.

Satavuotisjuhlat 2007

Elisabet ja kerjäläinen, Rudolf Moroder puuveistos italialaisessa Urtijein kirkossa.

Marburgissa vuosi 2007 julistettiin "Elisabetin vuodeksi". Koko vuoden ajan järjestettiin tapahtumia Elisabetin elämän ja tekojen muistoksi, ja ne huipentuivat koko kaupungin laajuisiin juhliin hänen syntymänsä 800-vuotispäivänä 7. heinäkuuta 2007. Pyhiin­vaeltajia saapui paikalle kaikkialta maailmasta, ja illalla Elisabetin kirkossa pidettiin erityinen jumalan­palvelus hänen muistokseen.^lähde?

Vuonna 2007 sävellettiin Elisabetin elämään perustuva musikaali Elisabeth – die Legende einer Heiligen ("Elisabet – pyhimyksen legenda"). Siinä Sabrina Veckerlin esitti Elisabetia, Armin Kahn Ludvigia ja Chris Murray Konradia, ja se sai kanta­esityksensä Eisenachissa vuonna 2007. Sitä esitettiin Eisenachissa ja Marburgissa kahden vuoden ajan, viimeisen kerran Eisenachissa heinä­kuussa 2009.

• 
  Sint Elisabethskerk, Grave, Alankomaat
• 
  Sint Elisabethskerk, Grave, Alankomaat
• 
  Sint Elisabethskerk, Grave, Alankomaat
• 
  Sint Elisabethskerk, Grave, Alankomaat
• 
  Unkarin Pyhän Elisabetin laupeudentyöt, 1895.
• 
  The Elizabeth Bower, Wartburg.
• 
  Philip Hermogenes Calderon: Pyhän Elisabetin itsekieltäymys (1891)
• 
  Pyhä Elisabet hoitaa sairaita.
• 
  Ruusujen ihme
• 
  Pyhä Elisabet jakaa leipää köyhille.
• 
  Kaiverrus Pyhästä Elisabetista Birminghamin taidemuseossa.
• 
  Pyhä Elisabet, ruusujen ihme.
• 
  Berg Maria Trost – St.Elisabeth von Thüringen

Aiheesta muualla

• "Saint Elizabeth of Hungary", Patron Saints Index
• "Saint Elisabeth of Thuringia, 1207–2007", Michael Aaijin kirjoittama elämäkerrallinen artikkeli
• St. Elizabeth of Hungary, Christian Iconography
• "Here Followeth the Life of St. Elizabeth" Caxtonin käännös Kultaisesta legendasta