Elisabet Bosnialainen

Elisabet Bosnialaisen sinetti

Elisabet Bosnialainen tai Elisabet Kotromanić (unk. Kotromanics Erzsébet, Boszniai Erzsébet, Bosnyák Erzsébet, bosn./serb./kroat. Elizabeta Kotromanić/Јелисавета Котроманић, puol. Elżbieta Bośniaczka; n. 1339 – tammikuu 1387) oli kuningas Ludvig I:n puolisona Unkarin, Kroatian ja Puolan kuningatar, Ludvigin kuoltua Unkarin ja Kroatian hallitsija.

Perhe ja avioliitto

Elisabetin isä oli Bosnian baani Stjepan II Kotromanić, baani Stjepan Kotromanin ja Serbian prinsessa Elisabetin, kuningas Stefan Dragutinin tyttären poika. Hänen äitinsä oli Puolan Piast-hallitsijasuvusta polveutuva Elisabet (Elżbieta) Kujavialainen. Serbian hyökättyä Bosniaan 1350 Elisabetin isä kieltäytyi antamasta tytärtään Serbian tsaari Dušanin puolisoksi, ja 20. kesäkuuta 1353 Elisabet vihittiin Unkarin kuninkaan Ludvig I:n kanssa.

Kuningatar Elisabet Kotromanićin mukaan on nimetty katu Zadarissa

Pyhän Simeonin pyhäinjäännöslippaaseen on kuvattu Elisabet lahjoittamassa lipasta ja hänen kolme tytärtään rukoilemassa.

Elisabetin elämästä kuningas Ludvigin kuningatarpuolisona ei tiedetä paljoa. Sen näkyvin muistomerkki on hänen Zadariin lahjoittamansa Pyhän Simeonin pyhäinjäännöslipas tai -arkku, joka valmistui 1370-luvun lopulla. Lippaaseen on tavanomaisten, pyhimyksen elämään liittyvien kuva-aiheiden ohella kuvattu kohtauksia Elisabetin elämästä, esimerkiksi Elisabet suremassa isänsä Stjepan Kotromanićin kuolinvuoteen äärellä tai kolmen tyttärensä kanssa lahjoittamassa pyhäinjäännöslipasta kirkolle.

Elisabet ja Ludvig olivat sukua toisilleen Elisabet (Elżbieta) -nimisten äitiensä kautta, jotka molemmat olivat Puolan Piast-sukuisen herttua Kasimir I:n jälkeläisiä: Elisabetin äiti Elisabet Kujavialainen oli Ludvigin pikkuserkku. Sukulaisuussuhde oli niin läheinen, että heidän avioliitolleen tarvittiin paavin erikoislupa, mutta tätä lupaa haettiin vasta neljä kuukautta häiden jälkeen. Historioitsija Iván Bertényi on tästä syystä arvellut, että avioliiton solmimiselle saattoi tulla kiire morsiamen raskauden takia, mutta mikäli oletus pitää paikkansa, tämän raskauden on täytynyt päättyä keskenmenoon tai lapsen kuolemaan.

Elisabetin ja Ludvigin avioliittoon saatiin pitkään odottaa perillistä: esikoistytär syntyi vasta 1365 ja kuoli jo seuraavana vuonna. Tämän jälkeenkään pariskunta ei saanut poikaperillistä, vaan heille syntyi kolme tytärtä, joiden naimakauppojen ja kruununperimyksen järjestely oli kuningasparin keskeinen huoli:

• Katariina (unk. Katalin, 1370–1377) kihlattiin jo nelivuotiaana Ranskan Kaarle V:n pojan Ludvigin kanssa, mutta kuoli jo lapsena;
• Maria (1371–1395), myöhemmin Unkarin hallitsija,
• Hedvig (puol. Jadwiga, 1373–1400), myöhemmin Puolan hallitsija.

Avioliiton loppuvuosina Ludvig sairasteli ja vetäytyi hovielämästä ja politiikasta, hänen iäkäs äitinsä, kuningataräiti Elisabet, puolestaan muutti takaisin kotimaahansa Puolaan. Elisabetin valta ja merkitys hovissa kasvoi, ja hänen tärkein yhteistyökumppaninsa, palatiini Miklós Garai, sai yhä enemmän valtaa.

Leskenä ja hallitsijana

Ludvigin kuoltua 1382 hänen yksitoistavuotias tyttärensä Maria kruunattiin Unkarin hallitsijaksi (virallisesti ”kuninkaaksi”, rex / király). Alun perin Mariasta oli suunniteltu Puolan hallitsijaa, mutta puolalaiset vaativat, että hallitsija asuisi heidän luonaan, joten pitkien neuvottelujen jälkeen Puolaan lähetettiin nuorempi tytär Hedvig, ja Unkarin ja Puolan personaaliunioni hajosi jälleen. Unkarissa sijaishallitsijana valtaa käytti kuningatar Elisabet yhdessä Miklós Garain kanssa. Kuningattarien hallintoon oltiin yleisesti tyytymättömiä.

Maria oli kihlattu Sigismund Luxemburgilaiselle, mutta Elisabet olisi halunnut purkaa kihlauksen ja järjestää Marian naimisiin edesmenneen Katariina-sisarensa sulhasen, Ranskan Ludvigin kanssa. Unkarin ylimyksistä useimmat halusivat kuitenkin kuninkaaksi Sigismundin, osa taas – etenkin alemman aateliston parissa vaikutusvaltaa nauttivat Horvátin veljekset – halusi kuninkaaksi Kaarle Durazzolaisen, Ludvigin pikkuserkun, joka oli viettänyt nuoruutensa Unkarissa. Kaarle saapui Dalmatiaan syyskuussa 1385. Nyt Elisabet lopultakin suostui 14-vuotiaan Marian ja 17-vuotiaan Sigismundin avioliittoon, ja häät vietettiin. Kaarlen joukkojen lähestyessä Budaa Sigismund kuitenkin pakeni maasta. Unkarin ylimystö asettui Kaarlen tueksi, Maria pakotettiin luopumaan kruunustaan, ja Kaarle kruunattiin Unkarin kuninkaaksi vuoden 1385 viimeisenä päivänä.

Syrjäytetty Elisabet kruunusta luopuneine tyttärineen sai jäädä asumaan Budan linnaan. Siellä hän Miklós Garain avustuksella järjesti salaliiton Kaarlea vastaan. 7. helmikuuta 1386 Elisabet kutsui Kaarlen tapaamiseen Marian huoneistoon, ja kun Kaarlen italialaiset henkivartijat olivat kauempana, kuningattaren hovimies Balázs Forgács löi yllättäen Kaarlea miekalla päähän. Haavoittunut Kaarle vietiin Visegrádiin, missä hän menehtyi 24. helmikuuta, väittämän mukaan myrkytettynä, hallittuaan alle kaksi kuukautta.

Kukistuminen ja kuolema

Palatiini Miklós Garai yrittää puolustaa kuningataräiti Elisabetia ja kuningatar Mariaa. Mihály Kovácsin historiallinen maalaus noin vuodelta 1855.

Marian ja kuningataräiti Elisabetin paluuta valtaan seurasi sisällissota. Slavonia, Kroatia ja Bosnia nousivat kapinaan. Elisabet ja Maria lähtivät rauhoittamaan tilannetta, jolloin kapinalliset hyökkäsivät heidän saattueensa kimppuun. Garai surmattiin Elisabetin ja Marian nähden, ja hänen katkaistu päänsä heitettiin kuningattarien vaunuihin. Elisabet ja Maria vietiin vankeina Novigradin linnaan Istrian rannikolle. Kapinallisten tarkoitus oli ollut viedä heidät edelleen Napoliin, surmatun Kaarlen perillisten käsiin, mutta se ei onnistunut, koska Sigismundia kannattava Venetsia sulki meritien. Tammikuussa 1387 János Horváti kuristi kuningataräiti Elisabetin tämän tyttären Marian silmien edessä.