Elina Salo
| Elina Salo | |
|---|---|
 Elina Salo Moskovan elokuvajuhlilla Punaisella torilla vuonna 1961. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Aino Elina Maisala |
| Syntynyt | 9. maaliskuuta 1936 Sipoo |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso |
Pertti Maisala ( 1963; 1976) |
| Lapset | 1 |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1956– |
| Merkittävät roolit | |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
Aino Elina Salo (oik. Maisala; s. 9. maaliskuuta 1936 Sipoo) on suomalainen näyttelijä.[1] Salo on tehnyt pitkän uran elokuvanäyttelijänä aina 1950-luvulta alkaen nykypäivän kansainvälisiin kuvauksiin asti. Hänet tunnetaan vahvoista roolitöistään Lilla Teaternissa ja Aki Kaurismäen elokuvissa sekä roolistaan Pikku Myynä televisiosarjassa Muumilaakson tarinoita.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teatterikoulun vuosina 1955–1958 käynyt Elina Salo näytteli Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa 1950-luvun puolivälistä saakka. Ensimmäinen muistettavampi rooli Salolla oli Maunu Kurkvaaran elokuvassa Patarouva (1959). Vuosikymmenen vaihteen tienoilla hän sijoittui useina vuosina ensimmäiselle sijalle Elokuva-Aitta-lehden järjestämissä ”Suomen suosituin elokuvanäyttelijätär” -äänestyksissä. Tuolloin Salo teki mieleenjääneet roolit muun muassa Kassilan ohjaamassa klassikossa Komisario Palmun erehdys (1960) sekä sitä seuranneessa Kaasua, komisario Palmu! -elokuvassa. Sittemmin hän on ollut niinkin erityyppisten ohjaajien kuin Aarne Tarkaksen, Matti Kassilan, Risto Jarvan ja Aki Kaurismäen luottonäyttelijä.
Alkuaikojen yksiulotteisten farssien ja pirteiden tyttöroolien jälkeen Salon vahva näyttelijäpersoonallisuus pääsi kunnolla esiin suomalaisen elokuvan ”uuden aallon” myötä Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran esikoiselokuvassa Yö vai päivä (1962) sekä etenkin Jarvan elokuvassa Työmiehen päiväkirja (1967).
Elokuvaroolien lisäksi Salo teki uraa myös teatterinäyttämöillä, Intimiteatterissa vuosina 1960–1965 ja Lilla Teaternissa vuodesta 1967.[1]
1970-luvulle tultaessa Elina Salon elokuvaura hiljeni, ja muutaman vuoden ajan hän teki vain pieniä sivurooleja. Rooli runoilija L. Onervana Jaakko Pakkasvirran Eino Leino -elokuvassa Runoilija ja muusa (1978) käynnisti uuden, aktiivisemman kauden. Myöhäisemmän jakson merkittäviä tapauksia ovat olleet lukuisat luonneroolit Aki Kaurismäen elokuvissa. Roolisuoritus rouva Sjöholmina elokuvassa Kauas pilvet karkaavat (1996) palkittiin Jussi-palkinnolla. Salon tuorein elokuvatyö on Clairen rooli elokuvassa Le Havre vuonna 2011. Tästä roolista hän sai jälleen parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon.
Salo on näytellyt kaikkiaan yli 70 elokuvassa, ja sivuroolien ohella hän on tehnyt monia merkittäviäkin osia, niin draamoissa kuin komedioissa.[2]
Elina Salo on ollut pitkään myös lastenohjelmien televisioäänenä. Hänet kuullaan Pikku Myyn ääniroolissa animaatiosarjassa Muumilaakson tarinoita[3] sekä elokuvassa Muumipeikko ja pyrstötähti.[4] Kyseistä roolia Salo on esittänyt aiemminkin Lilla Teaternin Muumi-näytelmissä[5] sekä Vivica Bandlerin ohjaamassa ruotsinkielisessä televisiosarjassa Muumipeikko (1969).[6]
Näyttelijänuran lisäksi Elina Salo on levyttänyt musiikkia, josta suurin osa on lastenlauluja. Yksi tunnetuimpia hänen esittämiään kappaleita on vuonna 1979 levytetty ”Lähdetään Korkeasaareen”.[7]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elina Salo oli naimisissa Pertti Maisalan kanssa vuosina 1963–1976, ja heillä on tytär Saara (s. 1964).[1] Elina Salo asuu pääasiassa Ranskassa,[8] ja hänelle on myönnetty ranskalainen Ordre des Arts et des Lettres -ritarikunnan korkein kunniamerkki vuonna 2009.[9]
Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Elina Salon filmografia
- Komisario Palmun erehdys (1960)
- Kaasua, komisario Palmu! (1961)
- Naiset, jotka minulle annoit (1962)
- Työmiehen päiväkirja (1967)
- Runoilija ja muusa (1978)
- Tulitikkutehtaan tyttö (1990)
- Kauas pilvet karkaavat (1996)
- Mies vailla menneisyyttä (2002)
- Le Havre (2011)
- Ääninäyttelijänä
- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on 2003: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista, s. 885–886. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18086-X.
- ↑ Elina Salo Elonetissä. . Viitattu 5.1.2022.
- ↑ Muumilaakson tarinoita Yle Vintti. Yleisradio Oy. Viitattu 5.1.2022.
- ↑ Himberg, Petra: Muumipeikko ja pyrstötähti (Yle Elävä arkisto.) Yle Vintti. 4.5.2009. Viitattu 5.1.2022.
- ↑ Pikku Myyn äänenä toiminut Elina Salo 80 vuotta! 10.3.2016. Helsinki: Moomin Characters Oy Ltd. Viitattu 5.1.2022.
- ↑ Mumintrollet SVT Play. Tukholma: Sveriges Television Ab. Viitattu 5.1.2022. (ruotsiksi)
- ↑ Elina Salo Äänitearkisto. Arkistoitu 22.7.2018. Viitattu 1.10.2012.
- ↑ Kilponen, Anna: Näyttelijä Elina Salo: ”Oulun pojille lähtevät kortit” Kaleva. 11.10.2014. Oulu: Kaleva Oy. Viitattu 22.12.2018.
- ↑ Elina Salolle ranskalainen kunniamerkki Savon Sanomat. 6.11.2009. Kuopio: Savon Media Oy. Viitattu 22.12.2018.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ihanaa ruokaa sielulle: Elina Salon suosikkielokuvat Yle Teema.
- Salo, Elina hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- Tre långa år – samhällsdrama om brott och straff Yle Arkivet. 7.8.2008. (ruotsiksi)
- Vandrande skugga är spännande thriller och vackert epokdrama från 1984 Yle Arkivet. (ruotsiksi)
| ||||||
| ||||||||||||||||||||||
