Siirry sisältöön

Elena Montenegrolainen

Wikipediasta
Elena Petrović Njegoš
Virallinen valokuva Italian kuningattarena, Ugo Bettini n. 1900
Italian kuningatar
Valtakausi 29. heinäkuuta 1900 – 9. toukokuuta 1946
Syntynyt Elena Petrović-Njegoš
8. tammikuuta 1873
Cetinje, Montenegron ruhtinaskunta
Kuollut 28. marraskuuta 1952 (79 vuotta)
Montpellier, Ranska
Hautapaikka Vicoforten kirkko, Torino
Puoliso Viktor Emanuel III
Lapset 5
Suku Petrović-Njegoš
Isä Nikola I
Äiti Milena Vukotić
Uskonto ortodoksi
roomalaiskatolinen (avioliiton myötä)
Nimikirjoitus

Elena Petrović Njegoš (serb. Јелена Петровић Његош); (8. tammikuuta 1873 Cetinje, Montenegron ruhtinaskunta – 28. marraskuuta 1952 Montpellier, Ranska[1]) oli Montenegron prinsessa, josta tuli Italian kuningatar.[2]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elena oli kuudenneksi vanhin Montenegron kuningas Nikola I Petrović Njegošin ja kuningatar Milena Vukotićin (1847–1923) kahdestatoista lapsesta. Lapsuudenkodissa puhuttiin paljon politiikasta ja runoudesta. Elena oppi jo nuorena puhumaan sujuvaa ranskaa.[3] Hänet lähetettiin 12-vuotiaana Pietariin Smolnan instituuttiin,[4] jossa neljä muutakin sisarta Zorka, Milica, Anastasia ja Marija opiskelivat.[5] Montenegron ja Venäjän kuningashuoneet olivat läheisiä ja keisari Aleksanteri II oli Elenan kummisetä. Elena kirjoitti runoja, maalasi akvarelleja ja harrasti metsästystä ja kalastusta.[4]

Perhe- ja yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äitiensä tekemien järjestelyjen ansiosta Elena ja Napolin prinssi Viktor Emanuel kohtasivat ensin huhtikuussa 1895. Kansainvälisessä taidenäyttelyssä Venetsiassa Elena esiteltiin Italian kuninkaalle ja kuningattarelle ja oopperassa hänet esiteltiin prinssille. Toisen kerran he kohtasivat Pietarissa keisari Nikolai II:n kruunajaisissa toukokuussa 1896.[4] He kihlautuivat prinssin vieraillessa Cetinjessä 18. elokuuta 1896.

Elena avioitui Viktor Emanuelin kanssa 21. lokakuuta 1896 Barissa. Hän kääntyi roomalaiskatolilaiseksi ennen vihkimistä Pyhän Nikolan basilikassa. Ortodoksisesta uskonnosta luopuminen aiheutti sen, että Elenan asiasta järkyttynyt äiti ei osallistunut tilaisuuteen.[3]

Heille syntyi viisi lasta:

  • Savoijin prinsessa Yolanda Margherita Milena Elisabetta Romana Maria (1901–1986), avioitui Bergolon kreivi Giorgio Carlo Calvinin (1888–1978) kanssa, heillä oli viisi lasta.
  • Savoijin prinsessa Mafalda Maria Elisabetta Anna Romana (1902–1944), avioitui Hessenin prinssi Philippin (1896–1980) kanssa, heillä oli neljä lasta. Mafalda kuoli Buchenwaldin keskitysleirillä.
  • Savoijin prinssi Umberto Nicola Tommaso Giovanni Maria, Piemonten prinssi, myöhemmin Umberto II, Italian kuningas (1904–1983), avioitui Belgian prinsessa Marie Josén (1906–2001) kanssa, heillä oli neljä lasta.
  • Savoijin prinsessa Giovanna Elisabetta Antonia Romana Maria (1907–2000), avioitui 1930 Bulgarian tsaari Boris III:n (1894–1943) kanssa; heillä oli kaksi lasta, joista Simeon II oli kruununperillinen.
  • Savoijin prinsessa Maria Francesca Anna Romana (1914–2001), avioitui Bourbon-Parman prinssi Luigin (1899–1967) kanssa, heillä oli neljä lasta.

Elenaa kiinnosti runouden lisäksi myös kaikenlainen uusi tekniikka. Lisäksi hän harrasti valokuvausta ja seurasi elokuvia.[6]

Kuningatar

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viktor Emanuel nousi kuninkaaksi vuonna 1900 isänsä salamurhan jälkeen.[1] Elena keskittyi lastensa kasvatukseen ja hyväntekeväisyystyöhön, vaikkei nauttinutkaan hovin virallisesta elämästä.[6] Esimerkiksi Messinan maanjäristyksen jälkeen vuonna 1908 Elena vieraili tapahtumapaikalla sekä järjesti evakointilaivoja ja varainkeräyksen uhrien hyväksi. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän järjesti Quirinalen palatsiin sotilassairaalan.[4] Sodan aikana Elena myös luki venäjän-, serbian- ja kreikankielisiä uutisia miehelleen, jotta kuningas pysyisi perillä ajankohtaisista asioista.[3] Tunnustuksena suuresta uskostaan ​​ja ​​hyväntekeväisyystoiminnastaan paavi Pius XI myönsi hänelle tuolloin korkeimman naiselle annettavan kunnianosoituksen, katolisen kirkon Kultaisen ruusun kahdesti, vuosina 1930 ja 1937.[7]

Elena oli opiskellut jonkin verran lääketiedettä ja kampanjoi kuningattarena lääkärien koulutustason parantamisen ja tehokkaampien hoitomuotojen käyttöönoton puolesta.[1] Kun Italia valloitti Etiopian ja Albanian, Elenalle myönnettiin Etiopian keisarinnan ja Albanian kuningattaren arvonimet.[3]

Kun Italiassa säädettiin juutalaisia syrjiviä rotulakeja, Elena ei ottanut asiaan kantaa julkisesti suuntaan tai toiseen. Romaneja ja sinteja hän sen sijaan puolusti aktiivisemmin. Benito Mussoliniin Elena suhtautui asiallisesti, mutta etäisesti: vaikka hän esiintyikin hallitsijan puolisona erilaisissa virallisissa tapahtumissa, hän ei juurikaan kokenut myötätuntoa Mussolinia tai fasismia kohtaan. Mussolini sen sijaan pyki hyväksikäyttämään kuningattaren kansansuosiota erityisesti perhepoliittisissa asioissa, mihin Elenalla oli hallitsijan puolisona vähäiset valtuudet puuttua.[8]

Mussolinin pidätys vuonna 1943 aiheutti erimielisyyden Viktor Emanuelin ja Elenan välillä: Elenan mukaan ei ollut soveliasta, että Mussolini pidätettiin kuningasperheen yksityisasunnolla, koska kyseessä oli yksityinen tila, mikä puolestaan oli ristiriidassa montenegrolaisen vieraanvaraisuuskäsityksen kanssa.[8]

Viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viktor Emanuel luopui vallasta vuonna 1946. Tämän jälkeen he muuttivat ensin Egyptiin, jossa Viktor Emanuel kuoli vuonna 1947. Sairastuttuaan vaikeaan syöpään Elena muutti Ranskaan saamaan hoitoa vuonna 1950.[1] Ranskassa Elena sai myös lempinimen "Suklaakuningatar", koska hänellä oli tapana jakaa makeisia lapsille. Hän kuoli 79-vuotiaana syöpäleikkaukseen 28. marraskuuta 1952.[3]

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elenan jäännökset kotiutettiin 65 vuotta hänen kuolemansa jälkeen 15. joulukuuta 2017 Montpellier'stä Vicoforten pyhäkköön Torinon lähellä. Viktor Emmanuel III:n jäännökset siirrettiin kaksi päivää myöhemmin Aleksandriasta ja haudattiin hänen viereensä.[9]

Vuonna 2001 Montpellier'n piispa aloitti kuningatar Elenan autuaaksijulistamisen prosessin tämän kuoleman 50-vuotisjuhlien yhteydessä. Toistaiseksi hänelle on myönnetty arvonimi Jumalan palvelija.[7]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[12]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 Mehl, Scott: Princess Elena of Montenegro, Queen of Italy Unofficial Royalty. Viitattu 12.3.2023. (englanniksi)
  2. ↑ Elena Of Montenegro (1873–1952) Women in World History: A Biographical Encyclopedia. Viitattu 12.3.2023. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 Hernández, Nuria: Who Was Elena of Montenegro, Queen Sofía’s Godmother Who Aided Soldiers in World War I? Vanity Fair. 11.11.2025. Viitattu 24.2.2026. (englanniksi)
  4. 1 2 3 4 Bellini, Isabella: ELENA di Savoia, regina d'Italia 1932. Enciclopedia Italiana Treccani. Viitattu 12.3.2023. (italiaksi)
  5. ↑ Montenegrin princesses who seduced Europe read.cash. Arkistoitu 2021. Viitattu 27.12.2024. (englanniksi)
  6. 1 2 Elena del Montenegro (pdf) 2021. Direzione Regionale Musei Piemonte. Viitattu 24.2.2026. (italiaksi)
  7. 1 2 28 novembre - Serva di Dio Elena di Savoia, Regina d'Italia forum.termometropolitico.it. Viitattu 27.12.2024. (italiaksi)
  8. 1 2 Elena di Savoia: Cettigne 1873 - Montpellier 1953 Enciclopedia delle donne. Viitattu 24.2.2026. (italiaksi)
  9. ↑ Remains of exiled Italian king to be returned after 70 years 17.12.2017. ABC News. Arkistoitu 17.12.2017. Viitattu 27.12.2024. (englanniksi)
  10. ↑ ”Ritter-orden”, Hof- und Staatshandbuch der Österreichisch-Ungarischen Monarchie, s. 328. Druck und Verlag der K.K. Hof- und Staatsdruckerei, 1918. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  11. ↑ 明治時代の勲章外交儀礼 (s. 157) 2017. 明治聖徳記念学会紀要. Viitattu 24.2.2026. (japaniksi)
  12. ↑ SAVOIA 2026. genmarenostrum.com. Viitattu 24.2.2026. (italiaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elena_Montenegrolainen&oldid=24140613”