Elban ruhtinaskunta
| Elban ruhtinaskunta Principato d'Elba |
|||
|---|---|---|---|
1814–1815 |
|||
|
|||
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | ei-perinnöllinen monarkia | ||
| Elban hallitsija | Napoleon Bonaparte | ||
| Elban kuvernööri | Antoine Drouot | ||
| Pääkaupunki | Portoferraio | ||
| Pinta-ala | |||
| – yhteensä | 224 km² | ||
| Historia | |||
| – perustettu | 11. huhtikuuta 1814 | ||
| – Osaksi Ranskan satapäiväistä keisarikuntaa | 26. helmikuuta 1815 | ||
| – Liitettiin Toscanan herttuakuntaan | 9. kesäkuuta 1815 | ||
| Kieli | italia | ||
| Valuutta | Toscanan liira | ||
| Edeltäjä(t) |
Toscanan suurherttuakunta, Ranskan ensimmäinen keisarikunta |
||
| Seuraaja(t) |
Satapäiväinen keisarikunta, Toscanan suurherttuakunta |
||
Elban ruhtinaskunta (ital. Principato d'Elba) oli Fontainebleaun rauhansopimuksella 11. huhtikuuta 1814 perustettu Napoleon Bonaparten hallitsema valtio, joka käsitti Elban saaren. Se oli olemassa vain vajaan vuoden, kunnes Napoleon palasi lyhyeksi ajaksi valtaan Ranskassa.
Tausta ja perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennen Napoleonin sotia Elba oli kuulunut Toscanan suurherttuakuntaan, mutta vuonna 1802 se liitettiin Ranskaan.[1] Saaresta tuli osa Ranskan Méditerrannéen departementtia. Kun Napoleon oli hävinnyt kuudennen liittokunnan sodan ja luopunut sen vuoksi 6. huhtikuuta 1814 kruunusta, 11. huhtikuuta allekirjoitettiin Fontainebleaun rauha. Sen 3. artiklan mukaan Elba oli oleva "itsenäinen ruhtinaskunta, jota hän hallitsee täydellisellä suvereniteetilla ja henkilökohtaisena omaisuutenaan."[2] Hänen asemansa Elban hallitsijana ei kuitenkaan ollut perinnöllinen, vaan sen oli määrä kestää vain hänen elinaikansa, minkä jälkeen saari olisi jälleen liitetty Toscanaan. Entinen keisari sai lisäksi Ranskalta vuotuisen kahden miljoonan frangin suuruisen apurahan.
Napoleonin hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Napoleonin saavuttua saarelle Portoferraion pormestari Pietro Traditi luovutti hänelle kaupungin avaimet.[2] Sen jälkeen Napoleon toimi saaren hallitsijana. Ensin hän ryhtyi kirjoittamaan lyhyttä, kolmen sivun pituista perustuslakia, joka käsitteli viittä hallinnon haaraa: siviilihallintoa, kuntia, keisarille varattuja alueita, keisarillista palatsia ja armeijaa.
Kenraali Henri Gatien Bertrand nimitettiin palatsin suurmarsalkaksi, missä toimessa hän oli toiminut jo Napoleonin hallitessa Ranskaa, ja hän vastasi siviilihallinnosta.[2] Kenraali Antoine Drouot nimitettiin saaren kuvernööriksi, ja hän vastasi sotilasasioista.[2] Giuseppe Balbiani nimitettiin yleisintendentiksi ja Guillaume-Joseph Roux valtion varainhoitajaksi.[2] Napoleon perusti suvereenin raadin (ransk. conseil souverain), johon kuului 12 jäsentä, neljä ranskalaista ja kahdeksan elbalaista. Heistä viisi nimitettiin jäseniksi myös alioikeuteen, jonka puheenjohtajana oli Balbiani. Muut seitsemän raadin jäsentä muodostivat ylioikeuden, jonka puheenjohtajana toimi Bertrand tai Drouot.[2] Raadin saamista valtuuksista huolimatta pääosa hallitusvallasta kuului neljälle ministerille, jotka olivat kuuluneet Ranskan entiseen hallitukseen, ja Napoleon itse osallistui erittäin aktiivisesti ruhtinaskunnan hallintoon.[2]
Elban hallitsijana Napoleon pani saarella toimeen joukon taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia. Hänen määräyksestään muun muassa rakennettiin uusia teitä ja siltoja, kehitettiin rautakaivoksia ja järjestettiin yleinen jätehuolto. Myös maanviljelystä kehitettiin: Napoleon itse antoi ohjeita perunan viljelyksestä, ja hänen määräyksestään eräille ennestään puuttomille alueille istutettiin oliivi-, mulperi- ja kastanjapuita.[3] Koska Elba oli tunnettu kesien kuivuudesta, ryhdyttiin toimenpiteisiin myös kaupunkien vesihuollon parantamiseksi.[2] Lisäksi perustettiin palokunta[2] ja parannettiin saaren lainsäädäntöä ja koulujärjestelmää. Hänen uudistuksensa puuttui moniin pieniinkin asioihin. Niinpä hänen määräyksestään Portoferraion yleiset käymälät rakennettiin uudestaan[2], ja jopa säädettiin laki, jonka mukaan lapset eivät saaneet nukkua vuoteessaan myöhempään kuin kello viiteen aamulla.
Sotaväki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.svg)
Fontainebleaun rauhansopimuksen mukaan Napoleon sai tuoda mukanaan 870 sotilasta Ranskasta Elballe. Sen mukaisesti hän perusti armeijan, jonka sotilaista 566, sekä jalka- että ratsuväkeä, saatiin Keisarillisen kaartin eliittijoukosta ja loput 300 eräästä pienestä krenatööripataljoonasta. Armeijaa valvoi kenraali Druot, ja sitä komensivat kenraali Cambronne ja muut päämajan upseerit. Laivastoon kuului 66 miestä ja yksi laiva, kaksimastoinen, 18-tykkinen priki Inconstant, sekä kahden sluupin muodostama lippue. Laivastoa komensi aluksi luutnantti Taillade, mutta kun Inconstant oli vähällä tuhoutua myrskyssä, hänen tilalleen nimitettiin luutnantti J. Chautard, jonka avulla Napoleon myös palasi Elbalta manterelle vuonna 1815. Paoli Filidoro nimitettiin santarmin kapteeniksi ja toimi Giuseppe Balbianin alaisuudessa yleisenä intendenttinä. Kaikkiaan Elballa oli sotaväkeä noin tuhat miestä, joiden palkat, varustus ja muona veivät enemmän kuin puolet valtion varoista.
Napoleonin asuinpaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Napoleonin asuinpaikkana Elballa oli Porteferraion keskustassa sijaitseva Palazzo dei Mulini. Kesäasuntonaan hän käytti muutaman kilometrin päässä kaupungista sijaitsevaa Villa San Martino -nimistä huvilaa.[4]
Vuonna 1839 venäläinen tehtaanpatruuna Anatole Demidoff, joka oli Napoleonin suuri ihailija ja hänen veljentyttärensä Mathilde Bonaparten aviomies, rakennutti alkuperäisen rakennuksen pohjakerrokseen firenzeläisen arkkitehti Niccolò Matasin suunnitteleman Demidoff-gallerian.[5]
-
Elban kartta, 1814 -
Villa San Martino -
Palazzo dei Mulini
Ruhtinaskunnan loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hallittuaan Elbaa noin 10 kuukautta Napoleon pakeni saarelta 26. helmikuuta 1815 ja nousi maihin Etelä-Ranskassa noustakseen siellä jälleen valtaan. Täten sai alkunsa satapäiväinen keisarikunta. Hävittyään Waterloon taistelun Napoleon vangittiin, ja britit kuljettivat hänet Saint Helenan saarelle, jossa hän oli vankina lopun ikänsä. Wienin kongressin päätöksen mukaisesti Elban saari palautettiin Toscanan suurherttuakunnalle.
Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Komediaelokuva Napoleon and Me vuodelta 2006 kuvaa Napoleonin hallituskautta Elballa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ ”Elba”, Tietosanakirja, 2. osa (Confrater–Haggai), s. 598. Tietosanakirja Oy, 1910. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e f g h i j Peter Hicks: Napoleon on Elba - An Exile of Consent. Napoleonica, La Revue, 2014, nro 19. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ ”L'imprévu”, Napoléon, l'homme et l'empereur. Pariisi: {{{Julkaisija}}}, 2018. ISBN 979-10-295-0846-2.
- ↑ Elban saari: Muistetaan Napoleonin karkotuspaikka Matkalla maailmalla. Arkistoitu 1.12.2021. Viitattu 1.12.2021.
- ↑ La Galerie Démidoff à l'île d'Elbe Bonesprit, Provincia di Lucca. Arkistoitu 30.12.2020. Viitattu 1.12.2021.