Elämänmeno (televisiosarja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”elämänmeno” ohjaa tänne. Tähän televisiosarjaan pohjautuvasta musiikkialbumista kertoo artikkeli Elämänmeno (albumi).
Elämänmeno
DVD-julkaisun kansi.
DVD-julkaisun kansi.
Tyyli draama
Pääosissa Ritva Oksanen
Susanna Haavisto
Alkuperämaa Suomi
Esitetty 1. marraskuuta 1978 –
15. marraskuuta 1978
Tuotantokausia 1
Jaksoja 3
Tuotanto
Ohjaaja(t) Åke Lindman
Käsikirjoittaja(t) Pirkko Saisio, Åke Lindman
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elämänmeno on suomalainen kolmiosainen televisiosarja vuodelta 1978. Se on Åke Lindmanin ohjaama ja Pirkko Saision käsikirjoittama, ja se perustuu Pirkko Saision samannimiseen romaaniin. Se kertoo viisihenkisen työläisperheen elämästä Helsingin Kalliossa 1940-luvun lopulta 1960-luvun lopulle. Tarinan keskeisinä henkilöinä on kaksi naista: perheen voimakas äiti Eila ja hänen tyttärensä Marja.

Televisiosarja on esitetty viimeksi Yle Teemalla heinäkuussa 2016.[1]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Ritva Oksanen  Eila Nieminen (kolmessa jaksossa)  
 Erkki Pajala  Alpo Nieminen (kolmessa jaksossa)  
 Susanna Haavisto  Marja  
 Marjo Puustinen  Marja lapsena  
 Inka Kuoppamäki  Marja lapsena  
 Sari Fonsell  Marja lapsena  
 Sari Murtovaara  Marja lapsena  
 Anne Vikman  Anneli (kahdessa jaksossa)  
 Marja Varilo  Anneli lapsena  
 Tomi Räty  Seppo  
 Harry Räsänen  Seppo lapsena  
 Seela Sella  Lempi Koskinen (kolmessa jaksossa)  
 Yrjö Tähtelä  Reino Kallio, Marjan isä  
 Irma Martinkauppi  Rauha Marttinen, Eilan sisar (kahdessa jaksossa)  
 Kalevi Kahra  Toivo Marttinen, sisaren mies (kahdessa jaksossa)  
 Pirkko Saisio  Tepa, Eilan työkaveri (kahdessa jaksossa)  
 Marja-Leena Keski-Kuha  Ritva Koivumäki, Marjan ystävä (kahdessa jaksossa)  
 Anna Kuoppamäki  Ritva lapsena  
 Aune Lind  Ritvan äiti (kahdessa jaksossa)  
 Göran Cederberg  Ritvan isä (kahdessa jaksossa)  
 Armi Sillanpää  Molla  
 Kari Heiskanen  Mara, Marjan rippikoulukaveri  
 Tom Pöysti  Jore  
 Martta Reima  Lahja (kolmessa jaksossa)  
 Raimo Rouhiainen  Tuomo (kolmessa jaksossa)  
 Lauri Komulainen  Matti, Lempin miesystävä  
 Margit Lindeman  Virtaska (kahdessa jaksossa)  
 Airi Hyötyläinen-Vainio  Bertta  
 Fanny Antikainen  Rantalaiska  
 Rauha Puntti  Makkonen  
 Timo Eränkö  Pajatson pelaaja  
 Matti Jaaranen  Pajatson pelaaja  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elämänmeno Yle Teema. Viitattu 11.7.2016.
Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.