Yhteisvastuu puolue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yhteisvastuu puolue (YVP) oli suomalainen puolue. Se perustettiin vuonna 1986 nimellä Eläkkeensaajien ja Vihreä Yhteisvastuupuolue (EVY). Puolueen listoilta ei koskaan valittu yhtään kansanedustajaa tai kunnanvaltuutettua.

Puolueen puheenjohtaja oli vuodesta 1988 lähtien helsinkiläinen Taisto Vaetoja. Annikki Kohvakka toimi puoluesihteerinä vuodesta 1990 alkaen.[1][2] Puolueessa oli parhaimmillaan 40 jäsentä ja kahdeksan aktiivista toimijaa.[3] Puolue ei kannattanut ideologioita tai vasemmisto–oikeisto-jakoa. Vaetojan mukaan puolue oli lähellä klassista liberalismia.[2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EVY perustettiin vuonna 1986[2] ja se merkittiin puoluerekisteriin huhtikuussa 1987. Puolue oli rekisterissä vuoteen 1995 ja uudelleen 2002–2007.[4]

Ensimmäisen kerran puolue asetti ehdokkaita vuoden 1991 eduskuntavaaleihin Helsingin, Uudenmaan, Pirkanmaan (silloin Hämeen pohjoinen vaalipiiri), Kymen ja Oulun vaalipiireissä. [5] Eduskuntavaaleissa 2003 YVP:llä oli ehdokkaita mm. Helsingissä, Pirkanmaalla ja Vaasassa, mutta äänimäärä oli vain 404.

Viimeisen kerran YVP osallistui eduskuntavaaleihin vuonna 2007, jolloin sen kahdesta ehdokkaasta toinen oli ehdolla Hämeen ja toinen Kymen vaalipiirissä. Ehdokkaat saivat yhteensä 164 ääntä ja YVP jäi puolueista pienimmäksi. Näiden vaalien jälkeen YVP poistettiin puoluerekisteristä toisen kerran. [6]

Vaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaalit
Vuosi Edustajat Kannatus
1991 -- 2 807 0,10%
1995 -- 1 706 0,06%
2003 -- 404 0,01%
2007 -- 164 0,01%
  Kunnallisvaalit
Vuosi Valtuutetut Kannatus
1988 -- 560 0,02%
1992 -- 572 0,02%
2004 -- 45 0,00%

Puolueen nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielitoimisto suosittelee Yhteisvastuu puolueen nimen kirjoitettavaksi joko Yhteisvastuun puolue tai Yhteisvastuupuolue.[7] Puoluerekisteriin oli kuitenkin kirjattu Yhteisvastuu puolue.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Katri Peltola: Naisten puolue taistelee tasa-arvoon asti Ekologinen puolue vastustaa talouskasvua, joogalentäjät riitoja ja Evy-puolue vastuuttomuutta[vanhentunut linkki] (Helsingin Sanomat 18.7.1998)
  2. a b c Mikael Pentikäinen: Pienimmät puolustavat pakolaisia Taisto Vaetoja, Evy: "Aatteemme on lähellä vanhaa liberalismia" Lauri Kojo, Ipu: "Haluamme politiikkaan vastuuta ja rehellisyyttä"[vanhentunut linkki] (Helsingin Sanomat 26.2.1991)
  3. Yhteisvastuu puolue kuihtui väen vähyyteen (Helsingin Sanomat 18.7.1998)
  4. a b Puoluerekisteriin merkityt ja siitä poistetut puolueet (Arkistoitu – Internet Archive) (Oikeusministeriö 2009)
  5. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1992, s. 203. Helsinki: Otava, 1991.
  6. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2008, s. 205 ja 209. Helsinki: Otava, 2007.
  7. Puolueiden lyhenteet (Arkistoitu – Internet Archive) (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2007)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolueohjelmat: 1987 / 2007 (Pohtiva – poliittisten ohjelmien tietovaranto)