Eläke-Varma
Eläke-Varma oli suomalainen työeläkevakuutusyhtiö. Eläke-Sampo ja noin kaksi kolmasosaa Eläke-Varmasta yhdistyivät vuonna 1998 Varmaksi.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Varman historia
Yhtiön juuret alkoivat vuonna 1919 perustetusta Jälleenvakuutusosakeyhtiö Varmasta.[2] Vuonna 1926 Varma aloitti toimihenkilöille suunnatun ryhmäeläkevakuuttamisen, jonka kysyntä kasvoi palkkatyön yleistyessä. Vuonna 1947 perustettiin Eläke-Varma, joka keskittyi eläkevakuuttamiseen. 1950-luvulla Eläke-Varman toiminta laajeni palkkatyön edelleen yleistyessä, samalla kun yritysten sosiaalinen vastuu henkilökunnastaan nousi osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Vapaaehtoisista vakuutuksista alettiin vähitellen siirtyä työeläketurvaan. Vuonna 1957 voimaan tuli kansaneläkeuudistus, joka päätyi tasaeläkelinjaan.[3]
1960-luvulla suurimmat työeläkeyhtiöt olivat Ilmarinen ja Eläke-Varma. Eläke-Varmalla ei ollut konttoriverkostoa, vaan ainostaan pääkonttori Helsingissä. Eläke-Varman asiakkaat olivat tyypillisesti suuria ja Suomen Yhdyspankkia lähellä olevia teollisuusyritysten eläkevakuuttajia. Vuonna 1965 neljä suurteollisuuteen erikoistunutta vakuutusyhtiötä yhdistyi yhteisen asiakaskuntansa vuoksi Teollisuusvakuutukseksi, ja siitä tuli Eläke-Varmalle läheinen yhteistyökumppani.[3]
Vuonna 1972 vahinkovakuutusyhtiö Fennian tytäryhtiö Patrian eläkevakuutuskanta siirrettiin Eläke-Varmaan. Muutoksen myötä Eläke-Varman jakeluverkko parani, sillä Fennialla oli konttoreita eri puolella maata ja nyt ne alkoivat palvella myös Eläke-Varman asiakkaita. Eläke-Varmasta, Teollisuusvakuutuksesta ja Fenniasta alkoi muotoutua vakuutusyhtiöryhmittymä.[3]
Vuonna 1987 toimintansa aloitti Eläke-Varman, Teollisuusvakuutuksen ja Yrittäjäin Fennian perustama henkivakuutusyhtiö Nova.[3]
Varma-Sampo syntyi kesällä 1998, kun Eläke-Sampoon yhdistettiin noin kaksi kolmasosaa Eläke-Varmasta. Fuusion tulos oli Suomen suurin työeläkeyhtiö.[4]
Varma-Sammosta tuli Varma 31.12.2003.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Matti Vuoriasta Varma-Sammon toimitusjohtaja Kaleva.fi. Viitattu 15.9.2017.
- ↑ Holtari, Seija: Näin Varma muuttui valtapelien nappulasta satojen miljardien eurojen sijoituskoneeksi Talouselämä. Viitattu 24.2.2021.
- 1 2 3 4 Hannikainen, Matti: ”11”, Varma – Pienestä eläkekonttorista suureksi työeläkeyhtiöksi. Otava, 2020.
- ↑ Varma-Sampo aloittaa tänään mtvuutiset.fi. Viitattu 22.5.2025.