Siirry sisältöön

Eksonyymi

Wikipediasta

Eksonyymit ovat vakiintuneita sovinnaisnimiä, joita käytetään vastineina muunkielisille tai kohdemaansa kielissä toisin kirjoitetuille paikannimille, ihmisryhmien tai kielten nimille.[1][2] Eksonyymin vastakohta on endonyymi.

Eksonyymien tyypit ja synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eksonyymit ovat usein keskeisten maantieteellisten paikkojen, esimerkiksi valtioiden (esimerkiksi Kiina, kiinaksi Zhōngguó (中国), tai Georgia, jonka georgiankielinen nimi on Sakartvelo, საქართველო), tärkeiden kaupunkien (esimerkiksi suomessa Tukholma, Hampuri, Lontoo) tai muiden huomattavien kohteiden (esimerkiksi Alpit, Tonava) nimityksiä.[1]

Mailla, kansoilla ja niiden kielillä on usein naapurimaiden kielissä vanhat, vakiintuneet eksonyyminsä, jotka poikkeavat näiden kansojen itse käyttämistä nimityksistä. Esimerkiksi suomeksi naapurikansoja kutsutaan perinteisesti nimillä venäläiset (eikä russkie, русские; nimi Venäjä liittynee slaavilaiseenvendien” heimonnimeen[3]), ruotsalaiset (liittyy alkuaan skandinaaviseen ”soutajaväen” nimitykseen, joka esiintyy myös maakunnannimessä Roslagen[4]) ja virolaiset (liittyy Koillis-Viron Virumaan maakunnan nimeen).[5] Latviaksi taas Viro on Igaunija, Etelä-Viron muinaismaakunnan Ugandin mukaan.[6] Jotkin kansat tai ihmisryhmät tunnetaan useimmissa muissa kielissä eksonyymillä, jota käytetään laajemmin kuin tämän ryhmän itse käyttämää nimitystä. Esimerkiksi suomalaisista käytetään hyvin monissa muissa kielissä alkuaan germaanista finn-nimitystä,[7] unkarilaiset, jotka itse tunnistautuvat nimellä magyarok, tunnetaan useissa muissa kielissä eksonyymillä, joka perustuu turkkilaisperäiseen heimonnimeen on-ogur.[8][9]

Eksonyymit ovat usein vieraskielisten nimien äänteellisesti kohdekieleensä mukautettuja versioita (esim. Stockholm > Tukholma, London > Lontoo). Ne voivat olla myös osittain (Uusi Etelä-Wales, Sisä-Hebridit) tai kokonaan käännettyjä (Nederland > Alankomaat, Österreich > Itävalta). Jotkin vakiintuneet eksonyymit (kuten edellä mainitut Viro ja Venäjä, tai alkuaan Saksiin viitannut Saksa) perustuvat alkuaan aivan eri nimeen kuin vastaava endonyymi.[10]

Eksonyymien käyttö ja nimistöpolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneiden kansakuntien paikannimikonferenssit ovat suositelleet eksonyymien välttämistä ja vähentämistä, sillä yhtenäinen paikannimistö helpottaa kansainvälistä yhteistyötä.[1] Joidenkin eksonyymien, etenkin kansojen ja ihmisryhmien nimitysten, käyttöä on vastustettu myös poliittisista syistä, esimerkiksi siksi, että niiden katsotaan heijastavan rasistisia tai kolonialistisia ajattelutapoja. Turkki on vuodesta 2022 lähtien vaatinut, että muissakin maissa käytettäisiin maan nimestä turkinkielistä muotoa Türkiye.[11] Ukrainan hallitus on toivonut, että maan pääkaupungin nimestä käytettäisiin ukrainankielistä muotoa Kyiv eikä venäläistä muotoa Kiev. Tässä tapauksessa voidaan ajatella, että suomalaisen perinteisen sovinnaisnimen Kiova käyttö ilmentää Suomen ja Ukrainan vanhoja yhteyksiä ja on siten positiivinen ele.[12]

  1. 1 2 3 Eksonyymit eli kansalliset sovinnaisnimet kielitoimistonohjepankki.fi.
  2. exonym dictionary.com. Viitattu 18.3.2023.
  3. Venäjä Suomen kielen etymologinen sanakirja.
  4. Ruotsi Suomen etymologinen sanakirja.
  5. Viro vai Eesti Kielikello. 31.12.1988. Viitattu 5.1.2026.
  6. Riho Grünthal: Livvistä liiviin: Itämerensuomalaiset etnonyymit, s. 205. Suomalais-Ugrilainen Seura, 1.1.1997. ISBN 978-952-5150-00-1 Teoksen verkkoversio Viitattu 5.1.2026. (suomeksi)
  7. Grünthal 1997 s. 36
  8. Unkari Suomen etymologinen sanakirja.
  9. Peter F. Sugar, ed.: A History of Hungary, s. 9. Indiana University Press, 1996. ISBN 978-0-253-20867-5
  10. Paikannimiä Pöytävuorelta Pariisiin Kielikello. 3.10.2013. Viitattu 5.1.2026.
  11. Türkiye-sanan käyttö maan nimen Turkki sijasta alkuperäselvityksissä ja tavaratodistuksissa Tulli. 1.8.2022. Viitattu 5.1.2026.
  12. Kiova ja Kyiv Kielikello. 31.12.1995. Viitattu 5.1.2026.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]