Siirry sisältöön

Ejnar Mikkelsen

Wikipediasta
Ejnar Mikkelsen
Mikkelsen vuonna 1907.
Mikkelsen vuonna 1907.
Henkilötiedot
Syntynyt23. joulukuuta 1880
Brønderslev, Tanska
Kuollut1. toukokuuta 1971 (90 vuotta)
Ammatti merimies, tutkimusmatkailija

Ejnar Mikkelsen (23. joulukuuta 1880 Brønderslev1. toukokuuta 1971) oli tanskalainen merimies ja tutkimusmatkailija. Vuonna 1900 hän osallistui Carlsbergin säätiön rahoittamaan tutkimusmatkaan itäiseen Grönlantiin, 1901–1902 yritti yhdysvaltalaisen ryhmän kanssa saavuttaa Pohjoisnapaa ja 1906–1908 johti yhdysvaltalais-brittiläistä retkikuntaa Alaskan pohjoispuolella. Vuosina 1909–1912 hän oli etsimässä erään aiemman tanskalaisen retkikunnan jäänteitä Grönlannissa. Kyseisellä matkalla hänen aluksensa upposi ja hän joutui odottamaan apua kaksi vuotta. Mikkelsen perusti vuonna 1924 tanskalaisen siirtokunnan Scoresbysundin ja toimi pitkään virkamiehenä Grönlannissa. Hän julkaisi useita muistelmateoksia, joista tunnetuin on Tre Aar paa Grønlands Østkyst (engl. Lost in the Arctic).[1]

  1. Ventegodt, Ole: Ejnar Mikkelsen Den Store Danske. 2.10.2024. Viitattu 18.6.2025. (tanskaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]