Einsiedelnin luostari

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Luostarikirkon pääsisäänkäynti.
"Ruhtinaallinen luostari Einsidlen". Näkymä vanhasta luostarirakennuksesta (1630).
Einsiedelnin, teräspiirros, Steib noin 1850.
Einsiedelnin luostari (2005).
Armonkappeli (1900).
Einsiedelnin Mustan madonnan edessä polvillaan oleva aatelismies (1781).

Einsiedelnin luostari (lat. Abbatia territorialis Sanctissima Maria Virgine Einsiedlensis) luostari- ja katedraalikirkkoineen on benediktiiniläisluostari Einsiedelnin kylässä, Schwyzin kantonissa, Sveitsissä. Luostari on pyhiinvaelluskohde, ja se on tärkeä etappi pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitillä. Luostarikirkon armonkappelissa oleva Musta madonna on yksi Euroopan suosituimmista pyhiinvaelluskohteista[1]

Luostariyhteisöön kuuluu noin 70 jäsentä, iältään 25-90 vuotta[2]. Luostari ei ole osa hiippakuntaa, vaan sillä on eksemptio alueellisena luostarina. Näin ollen luostarin apotin esimies on paavi.

Perustamisestaan vuodesta 1130 lähtien myös Würenlosissa, Zürichin länsipuolella sijaitseva benediktiiniläisnunnaluostari Fahr on kuulunut Einsiedelnin luostariin. Näin ollen Einsiedelnin luostarin apotti, vuodesta 2013 alkaen Urban Federer[3], on myös Fahrin luostarin apotti. Yhdessä nämä kaksi luostaria muodostavat benediktiiniläisluostarikunnan, maailman ainoan kaksoisluostarin, jossa on sekä miehiä että naisia. 

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 835 muutti benediktiinimunkki Meinrad Reichenaun saarelta erakoksi tähän paikkaan. Häntä seurasi muita erakkoja. Heidän joukossa oli Benno, joka oli lyhyen aikaa piispana Metzissä. Vuonna 934 yhdisti strasbourgilainen, edistyksellinen pappi nämä erakot benediktiiniluostariksi. Vuonna 947, tuolloin Saksan kuninkaana ollut Otto I Suuri vahvisti perustetun luostarin ja lahjoitti sille maa-alueita, kuten tuolloin oli aatelisten tapana tehdä. Otto I Suuren lahjoitukseen kuului myös Ufnaun saari, missä tuolloin oli nunnaluostari Säckingen. Nunnaluostari sai puolestaan korvaukseksi muuta omaisuutta. Lisäksi Einsiedelnin luostarille annettiin apottinsa valinnanvapaus ja koskemattomuus.

Kun ensimmäinen luostari paloi vuonna 1029 rakennettiin 1031–1039 kryptalla varustettu kolmilaivainen basilika, joka antoi myöhemmän barokkisen kirkon muodon. Uuden rakennuksen perustuskivi asetettiin 10. toukokuuta 1031. Toinen basilika (alempi münster ) rakennettiin 1230.

Keisari Henrik II lahjoitti 1018 luostarin käyttöön  229 km² kokoisen alueen.  Luostarille annettiin myös suojelija, joka edusti sitä oikeudellisissa kysymyksissä. Lopulta nämä tuottoisat suojelijan oikeudet meni Habsburgeille. 

Vuodesta 1114 lähtien tunnetaan luostarilla olleen Schwyzin kantoonin kanssa rajakiistoja, jotka hovioikeudessa ratkaistiin yleensä aina luostarin eduksi. Vuonna 1308 Habsburgien kuningas Albert I kuoleman jälkeen kiistat kasvoivat jälleen merkittävästi. Vuonna 1314 valloittivat Schwyzin maanvinjelijät luostarin ja ryöstivät sen. Tästä johtuen Itävallan herttua Leopold I, joka tuolloin oli Einsiedelnin suojelija, hyökkäsi keski-sveitsiläisiä vastaan mutta hävisi heille 1315 kuuluisassa Morgartenin taistelussa. Ristiriita voitiin sopia vasta ​​vuonna 1350 mutta luostari menetti tuolloin huomattavan osan sen maanomistuksistaan.

Tulipalon jälkeen 1465 alempi Münsterkirkko holvattiin mutta vuosina 1509 ja 1577 oli kirkko jälleen liekeissä.

Uskonpuhdistaja Huldrych Zwingli oli 1516–1518 pappina luostarissa, jossa hän törmäsi katolisen luostarielämän epäkohtiin. Uskonpuhdistus vaikutti luostarniin niin, että viimeinen munkki jätti luostarin vuonna 1525 ja  20.7.1526 joutui luostarin apotti eroamaan; luostari Einsiedeln oli sulkenut ovensa. Schwyzeriläiset kutsuivat uudeksi apottiksi Ludwig II:n  Blarer Wartenseeltä, kenet Rooma kuitenkin tunnusti laillisesti vasta 1533. Hän otti luostariin ensimmäiset ylhäistöön kuuluneet jäsenet ja siten elvytetty sen uudestaan​​.

Kun ranskalaiset toukokuussa 1798 saapuivat Einsiedelniin, pakenivat luostarin asukkaat. Valloittajat tuhosivat armonkappelin mutta munkit saivat kuitenkin pelastettua Jumalanäidin armonkuvan. Saman vuoden syyskuun 17. päivänä julistettiin tyhjillään oleva luostari valtion omaisuudeksi. Niin kutsutun Meditaatioteon kautta saivat munkit luostarin takaisin helmikuun 19. päivänä 1803. Armonkappeli rakennettiin 1815–1817 säilyneillä vanhoilla rakennusaineilla perinteisellä tyylillä uudelleen. 

Pyhiinvaellus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Todistettavasti voidaan sanoa, että 1300-luvulta lähtien on Einsiedelniin tehty Mariaanisia pyhiinvaellusmatkoja.[4] Myöhäisellä keskiajalla tulivat pyhiinvaeltajat jopa Pohjois-Saksasta ja Alankomaista. Ainoastaan uskonpuhdistuksen aikana luostari koki pyhiinvaeltajien määrän laskun mutta 1600 toiselta puoliskolta lähtien on Einsiedeln ollut Sveitsin katolilaisuuden uskonollinen keskipiste.

Einsiedelnin Jumalanäiti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Einsiedelnin Musta Madonna-patsas on myöhäisgoottilainen armonkuva 1400-luvun lopulta. Se korvasi alkuperäisen, vuonna 1465 tulipalossa tuhoutuneen armonkuvan. Madonnan musta väri tulee patsaan edessä palaneiden kynttilöiden ja lamppujen noesta. Kuin patsas restauroitiin vuonna 1803 Itävallassa, palautti taiteilija sen alkuperäisen värinsä ja maalasi sen jälleen ihonväriseksi. Väestö oli hyvin tyytymätön tähän muutokseen ja niin Madonna maalattiin takaisin mustaksi.

1600-luvun alussa sai patsas ylleen espanjalaisen, kellomaisen viittansa. Vielä tänäkin päivänä viittoja vaihdetaan kirkkovuoden muukaan.

Enkeleiden pyhittämislegenda[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Legendan mukaan, 14. syyskuuta 948 pyhitti Kristus pyhimysten ja enkeleiden saattelemana kappelin. Tämä legenda muodosti alkavan pyhiinvaelluksen ytimen. Useimmat pyhiinvaeltajat vierailivatkin enkeleiden pyhittämisjuhlassa. Syyskuun 14. osuessa sunnuntaille, vietettiin 14-päivänen Suuri Enkelin Pyhittämisjuhla. Vuonna 1466 myytiin noin 150'000 pyhiinvaellusmerkkiä.

Luostarirakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Umpinaista,  barokkityylistä luostarirakennusta, kuten se nykyäänkin vielä on, alettiin rakentamaan vuonna 1703 kun apotti Maurus von Roll laski uuden luostarin perustuskiven einsiedelläisen maallikkoveljen, Vorarlbergin rakennuskoulussa opiskelleen arkkitehti  Caspar Mostowyn  suunnitelmien mukaan.

23.9. 2012 hyväksyttiin kantonin kansanäänestyksessä "sitoutuminen  Einsiedelnin luostarin restauroititöihin", jossa Schwyzin kantooni sitoutuu antamaan yli 8 miljoonan Sveitsin frangin arvoisen lainan vuosien 2013 ja 2022 aikana tehtävieä kunnostustöitä varten.

Luostarin kirjasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luostarin kirjasto
Talli, kuvattuna idästä lähteen
Einsiedelnin Luostari

Luostarin kirjastossa on paljon antiikkisia kirjoja; Se kattaa noin 230'000 painettua kirjaa, 1230 käsikirjoitusta ja 1040 nidottua inkunaabelia ja aikaisia painoksia. Vuosittain tulee 500–800 uutta kirjaa lisää.

Kirjasto perustettiin vuonna 934. Luostarissa oli 900-luvun lopulla oma kirjoituskoulu ja tänään on 64 käsikirjoituksista  tältä kaudella. Oman kirjapainon luostari sai vuonna 1664 ja vuoteen 1798 mennessä oli julkaistu tuhat kirjaa. Kirjasto oli pitkään rakennuksen kellareissa, missä se selvisi vahingoittumatta lukuisista luostarin tulipaloista. Vasta vuonna 1602 rakennettiin erillinen kirjastorakennus apotti Augustin I. Hofmannin vaikutuksesta. Upea Suuri Barokkisali rakennettiin vuosien 1738 ja 1740 aikana. Viimeksi kirjasto restauroitiin vuonna 1998.  

Hevostalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1765 rakennetussa barokkityylisessä tallirakennuksessa on Euroopan vanhin siittola, joka sai alkunsa 1400-luvulla. Siellä kasvatetut Cavalli della Madonna-rotuiset hevoset ovat lämminverisiä. Ensimmäinen käsinkirjoitettu viite hevosten jalostamisesta löytyy kuningas Heinrich IV tuomioista  24.2. 1064.  Euroopan ja Sveitsin vanhimman hevosjalostuksen jatkuminen vaikuttaa olevan nykyään vaarassa.

Luostariaukio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luostarin Kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

kirkkolaiva (2009)
Exterior View (Advent 2010)

Luostarin keskeinen rakennus on kaksitorninen luostarikirkko,  jota rakennettiin vuodesta 1719 sen vihkimiseen vuonna 1735 ja on myös Caspar Mostowy suunniteltu. Sitä pidetään Sveitsin tärkeimpänä barokkikirkkona.

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mauritiusurut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marianurut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuorourut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luostarin toimintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luostari ylläpitää kahta koulua, joista toinen on julkisesti tytöille ja pojille avoin lukio, jossa ylioppilaaksi opiskelevat nuoret voivat myös asua sisäoppilaitoksessa[5]. Tässä tehtävässä luostari on nykyäänkin tärkeässä kasvatuksellisessa roolissa Schwyzin kantoonissa.

Koulun päättäneet entiset oppilaat perustivat vuonna 2005 alumniyhdistyksen Alumni Scholae Einsidlensis. Vuonna 2013 siinä oli 670 jäsentä[6].

Luostarin oma teologinen seminaari ei ole julkinen teologinen instituutti vaan opiskelijat ovat luostarin munkkeja, nunnia ja papiksi opiskelevia miehiä[7].

Hevossiittolan, viininviljelyn, puunjalostuksen ja runsaan kulttuuriperinnön (vanhat kirjoitukset, rakennuksen) säilyttämisen ohella luostarin kuoro on tunnettu laajalti. Se laulaa pääasiassa yksiäänisesti gregoriaanisia, liturgisia lauluja ja sitä johti pitkään isä Roman Bannwart.

Viime vuosina luostari on ollut esillä erilaisten, luostareille innovatiivisten toimintamuotojen johdosta. Tälläisiä ovat kesäisin paikan tarjoaminen nuorille miehille vapaaehtoistyöhön tai moderni, luostarin tiloissa tapahtuva aarteenmetsästys nimeltään "Monkstrail", missä osallistujat voivat tutustua Einsiedelnin munkkien maailmaan. [8]

Luostariin kuuluvia rakennuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luostariin kuuluu sen perustamisesta lähtien myös nunnaluostari Fahr, jonka kanssa se muodostaa kaksoisluostarin. Lisäksi luostari omistaa Zürich-järvessä saaren nimeltään Ufenau ja lähellä Rapperswiliä sijaitsevan Endingen-niemen, missä sijaitsee vanhoja rakennuksia vuodelta 981, kapusiini-munkkiluostari, mihin kuuluu myös suuri puutarha.

Einsiedelnin luostari on Sveitsin suurin yksityinen maanomistaja. Se omistaa noin 2'140 hektaaria maata viidessä Sveitsin kantoonissa.

Myös Itävallassa on Einsiedelnin luostarille kuuluvia kiinteistöjä. Vorarlbergissä, Suuressa Walserlaaksossa kuuluu entinen luostarirakennus, nykyinen koulutus- ja seminaarikeskus Propstei Sankt Gerold ja sen lähiseudulla sijaitseva Düns-kylän pyhän Antoniuksen kirkko Einsiedelnin luostarille.

Kuuluisia einsiedelniläisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wolfgang Regensburg (924–994), Regensburgin piispa
  • Albrecht von Bonstetten (1442/1443 – noin 1504), luostarin dekaani, humanisti
  • Huldrych Zwingli (1484–1531), luostarin pappi, myöhimmin uskonpuhdistaja
  • Albert Kuhn (1839–1929), teologi, taidehistorioitsija ja taidehistorian professori 
  • Meinrad Eugster (1848–1925), maallikkoveli, "Kunnianarvoisa Jumalan Palvelija"
  • Raymund Netzhammer (1862–1945), arkkipiispa Bukarest
  • Benno Gut (1897–1970), benediktiiniläisyyden johtava apotti, katolisen kirkon kardinaali
  • Roman Bannwart (1919–2010), teologi, pappi ja muusikko 
  • Magnus Löhrer (1928–1999), teologi ja dogmatiikan professori
  • Kassian Etter (1929–2009), sisäoppilaitoksen johtaja
  • Martin Werlen (1962–), luostarin apotti 2001–2013.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dokumenttielokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Die Schweizer#Werner Stauffacher – Die Schlacht am Morgarten, vierteilige Dokumentation des Schweizer Fernsehens, 2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christoph Baumgartner, Daniel Bitterli, Sebastian Brändli u. a.; Peter Niederhäuser, Andreas Meyerhans (Hrsg.): Äbte, Amtsleute, Archivare. Zürich und das Kloster Einsiedeln. In: Mitteilungen der Antiquarischen Gesellschaft in Zürich, Band 76. Chronos, Zürich 2008, ISBN 978-3-0340-0940-9. 
  • Hagen Keller: Kloster Einsiedeln im ottonischen Schwaben. Freiburg im Breisgau 1964. 
  • Kilian Müller: Zur Geschichte der Wallfahrt Maria Einsiedeln und der Apostolischen Mission in Benrath. Tischler & Schäffer, Benrath 1927. Digitalisierte Ausgabe der Universitäts- und Landesbibliothek Düsseldorf 
  • Anja Buschow Oechslin, Werner Oechslin: Die Kunstdenkmäler des Kantons Schwyz, Neue Ausgabe III.I. Einsiedeln I. Das Benediktinerkloster Einsiedeln. (= Kunstdenkmäler der Schweiz. Band 100). Hrsg. von der Gesellschaft für Schweizerische Kunstgeschichte, Bern 2003, ISBN 3-906131-74-2.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 10 Top Pilgrimage Sites in Europe 10.10.2012. Viitattu 3.10.2016. (englanniksi)
  2. Luostarin kotisivu
  3. Luostarin munkkien nimilista
  4. "1311 on todettu, "että Landleut of Schwyz tuli muun muassa rajat".
  5. Luostarin lukio
  6. Lukion alumni
  7. Kouluista luostarin omilla sivuilla
  8. Kloster Einsiedeln: Monkstrail www.monkstrail.ch. Viitattu 30.8.2016.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]